NEO's ARCHIVES OF PAIN

Uusi paradigma

2011-10-09T08:26:00.000-07:00

"Miksi metsän tummuus sävelehen?
Kosk' on mustaa murhe ylpeäin."

- Nocturne (Eino Leino)

Erika totesi jo jonkun aikaa sitten luulevansa elämänsä olevan taitekohdassa. Sitä on varmaan yleisesti enemmänkin liikkeellä, sillä samanlainen fiilis on vallannut minutkin. Antiteesi on hiipinyt elämääni ja haastanut teesin. Nyt odottelen synteesiä ja toivon, että se on parempi kuin sitä edeltänyt teesi.
Voi myös olla, että näin ei ole tapahtumassa, vaan olen lukenut liikaa olemassaolon luonnetta pohtivaa filosofiaa lähiaikoina.
Joka tapauksessa on selvä, että ajatusmaailmani on ollut kovassa muutoksessa jo jonkun aikaa ja useat ulkoiset muuttujat ovat heittäneet lisää vettä myllyyn.

On mielenkiintoista seurata, miten terapia auttaa minua muodostamaan enemmän yhteyksiä erinäisten tapahtumien välille. Alan hahmottaa yhä selkeämmän kuvan siitä, mitä viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut, mutta sen lisäksi pystyn vetämään yhteyksiä monien vuosien takaisista tapahtumista nykypäivään. Juuri nyt kaikki on päivän selvää ja täydellisen järkeenkäypää - kuin näkisin oman elämäni etenevän teatterin näyttämöllä.

Linnanmäen Valokarnevaali 8.10.2011

2011-09-18T11:08:00.000-07:00

Olen tuottanut pettymyksen vanhemmilleni. Yritän olla välittämättä siitä turhan paljon, sillä se on kuitenkin vasta esimakua niistä kaikista pettymyksistä, joita tulen vielä tuottamaan.

Tervetuloa takaisin
akvarellit, 18.9.2011

Terapiasopimus kunnossa, paperirumba Kelan kanssa on pantu aluilleen ja lääkärin B-lausunto tehty. Diagnoosini on ainakin alustavasti sama aikaisemminkin, mutta tällä kertaa höystettynä lievillä pakko-oireilla. Terapiaa on 1x45min/vko, ja mielelläni kävisin useamminkin, jos vain olisi aikaa. Terapia on saanut minut taas käsittelemään ajatuksiani, pannut ne liikkeelle oikein kunnolla.
Olen käynyt läpi kulunutta vuotta, ja miettinyt, missä kohtaa aloin flipata. Selkeää alkupistettä on tietenkin turha alkaa etsiä. En kuitenkaan enää tunne olevani aivan täysin tyhjän päällä.

Olen myös mietiskellyt, olisinko selvinnyt näin hyvin elämässäni, jos olisin ollut terve. Mielenterveyden häiriöt ovat saaneet minut pitämään itsekontrollista kiinni kynsin ja hampain, ja olen pystynyt piiskaamaan itsestäni hyviä tuloksia. Olisinko pärjännyt paremmin, jos olisin ollut terve, vai olisinko vaipunut itsesallivaan keskinkertaisuuteen?

I know of a Heaven, but honey, I know of a Hell

2011-09-07T09:11:00.000-07:00

Teen aika harvoin itselleni suotuisia päätöksiä. Nyt olen kuitenkin tehnyt.
Keskeytän kurssin ensimmäistä, ja toivottavasti viimeistä kertaa lukioaikanani.

Päätin eilen keskeyttää englannin kirjallisuuskurssin. Kurssi, jonka takia saan kotona monta tuntia kestävän hysteerisen kohtauksen ei ole työpanokseni arvoinen. Kurssi, jonka tunnin jälkeen pakenen vessaan itkemään kymmeneksi minuutiksi.
Sinänsä minua harmittaa. Kurssi oli oikeasti mielenkiintoinen, ja pidin annetuista tehtävistä. Olisin myös halunnut osoittaa sekä itselleni että opettajalle, että pystyn suoriutumaan kurssin tavoitteista. Viimeisin tunti kuitenkin vakuutti minut siitä, että kurssi olisi mielenterveydelleni vaarallinen jatkossa. Koen tarpeeksi riittämättömyyden tunteita joka ainoa kerta katsoessani itseäni peiliin, enkä pidä välttämättömänä maksimoida niitä vapaaehtoisella kurssilla.

Mutta kuinka kertoa maikalle lopettavansa kurssin mielenterveydellisistä syistä? Abin on onneksi helppo keksiä tekosyitä. Kertauskurssit kuormittavat, pitää keskittyä ylppäreihin täysillä ja kirjoitusten jälkeen alkaa heti koeviikko, abitoimikunta vie aikaa... Totta nämäkin. Suurin syy on kuitenkin se, että pelkään päässäni napsahtavan juuri ennen enkun kirjoituksia soveltavan kurssin ja omien ongelmieni takia.

Mutta ei taaskaan huonoa ilman hyvää. Tuplattuani unilääkitykseni annostuksen, tuloksia on alkanut hitaasti mutta varmasti näkyä. Sammun nykyään noin tunnin päästä lääkkeiden ottamisesta. Aamulla on vähän pöhnäinen olo, mutta milloin ei muka olisi ollut. Terapiasopimukset on nekin lyöty lukkoon. Ja Sielun Veljet tanssittaa Tavastialla joulukuun puolenvälin tienoolla kahtena pä ivämääränä peräkkäin. Parempaa täysi-ikäistymislahjaa sitä ei olisi voinut toivoa, ei edes suomalaisilta muusikoilta.

Celebrated Summer/New Day Rising

2011-08-24T09:34:00.000-07:00

"Getting drunk out on the beach, or playing in a band
And getting out of school meant getting out of hand

Was this your celebrated summer? Was that your celebrated summer?"

- Hüsker Dü: Celebrated Summer (Bob Mould)

This is it: tasan neljä viikkoa englannin ylioppilaskirjoitusten kirjalliseen osaan. Olen laskeutunut pari viikkoa kestäneestä festarihuumasta alleviivausten ja muistisääntöjen maailmaan - luultavasti pysyvästi.
Kesäloma vierähti taas liian nopeasti, mutta tällä kertaa se ei huitonut silmien ohi uskomattomina kokemuksina kuten vuosi sitten. Se pikemminkin tapahtui jossain talon ulkopuolella, samaan aikaan kun luin englantia keittiön pöydän ääressä.

Ensimmäinen jakso kolmatta lukiovuotta yrittää potkia itseään käyntiin erittäin huonolla menestyksellä. Yhden viikon kuluessa olen onnistunut täyttämään kalenterini ja hankkimaan flunssan, eikä kurssienkaan seuraaminen suju yhtään sen paremmin. Ja minä vielä ajattelin, että tämä jakso tulee olemaan pehmeä lasku...

Totuttelen parhaillani uusiin lääkkeisiini, joita voisi kai unilääkkeiksikin kutsua. Kyse on pikemminkin rauhottavista 'nukahtamislääkkeistä'. Kouluun palaaminen sekoitti päivärytmini täydellisesti ja nyt yritän hakea uutta balanssia. Yritän iltaisin nukahtaa lääkkeiden avulla ja aamulla herätä kahvin ja Red Bullin avulla. Kumpikaan ei vielä oikein luonnistu. Tuloksena on pysyvästi väsynyt ja ärsyyntynyt olotila, joka ei ole hedelmällinen kenellekään.
Uusi terapiajakso on myös alkamaisillaan - tilanne on tosin vielä vähän auki ja sopimuksia sorvaillaan puolin ja toisin.

Kaiken lisäksi Wittgenstein-esseeni vainoaa minua. En saa itseäni ilmaistua kunnolla, tyhjehtävästi ja selkeästi, ja se on melkeinpä ärsyttävämpää kuin mikään muu tällä hetkellä.

Stand

2011-07-26T06:08:00.000-07:00

Se tunne, kun elämä hymyilee.

Kaiken sulattelemisen jälkeen, en ole vieläkään sisäistänyt viikonlopun tapahtumia. Minun oli vaikea sisäistää ajatusta siitä, että tulen vihdoinkin näkemään Manic Street Preachersin - nyt tästä on kulunut jo päiviä enkä vieläkään oikein ymmärrä mitä on tapahtunut. Seitsemän vuoden odotuksen jälkeen viisi tuntia Wanajafestivalin toisen lavan eturivissä keskellä ei tuntunut enää miltään.
Manic Street Preachersin näkeminen oli oman elämäni Fight Club -hetki, minun oma kemiallinen palohaavani. Tämä on elämäsi paras hetki, älä hukkaa sitä ajattelemalla mennyttä tai tulevaa, tai edes sitä mitä olet. Olin maailman tanssivaa ja laulavaa, glitterluomiväriin töhrittyä ihmispaskaa ja aivan helvetin onnellinen.
Jos itse keikasta haluaa tietää jotain, kannattaa lukea ennemmin Oddjobin kuvaus - itse totean vain, että se oli ehkä parasta ikinä. Ja Nicky Wiren takissa oli Batman-selkämerkki. 'Nuff said.

Hämeenlinnasta matka taittui bussilla Tampereelle yöpymään. Linja-autoasemalla odotellessa kuulin ensimmäisen kerran Norjan tapahtumista - koska kyseessä oli vain huhu ja olin niin sfääreissä keikasta, en jäänyt miettimään sitä. Sen sijaan hehkutimme Oddjobin kanssa kilpaa Nick Cave & the Bad Seedsiä.
Olimme Tampereella kolmelta, ja neljältä pääsimme nukkumaan. Neljän katkonaisesti hiostavalla ilmapatjalla nukutun tunnin jälkeen oli aika syödä jotain ja suunnata kotia kohti. Pikaisen kotona pyörähtämisen jälkeen riensin kaatosateessa Kalasataman kautta Suvilahteen Tuskaan. Iltapäivän ohjelmassa oli Katatonia ja Church of Misery ja yllätyksenä Devin Townsend Projectin nimmarien jonottamista kynsiä pureskellen ja hermoillen. Tuuri kävi ja sain kuin sainkin kokoonpanon nimmarit paitaani. Tilannetta piti juhlistaa kevätkääryleillä.

Devin Townsend Project Tuskassa (kuvannut Henri Käck)

Kuvaan tiivistyy koko viikonlopun energialataus

Pääsin katsomaan Devin Townsend Projectia keskeltä kolmatta riviä - huomattava parannus maaliskuisesta Kaapelitehtaan keikasta, jolloin en nähnyt bändistä kuin pari vilausta. Nyt pystyin herkeämättä toljottamaan bändiä sen minkä muulta ilakoinniltani ehdin. Puolentoista tunnin settilistaan mahtui enemmän kuin uskalsin odottaa, mm. henkilökohtaisia lemppareita sekä uusia biisejä Deconstructionilta. Viimeisenä soitettu Deep Peace aiheutti minussa saman reaktion kuin Kaapelitehtaalla; en voinut kuin tuijottaa Townsendin mitä kauneinta sooloa soittavia sormia, täysin typertyneenä, leuat erillään, alitajuntaisesti toivoen etteivät kärpäset mene suuhuni.

Sunnuntaiaamuna olikin jo sellainen olo, että kaksi viimeistä iltaa oli vietetty hyvän livemusiikin parissa. Mobilisoiduin Suvilahteen kuitenkin jo suhteellisen aikaisin katsomaan Kvelertakia, joka oli kuin olikin lipun hinnan arvoinen livebändi. Kotimaansa karmivista tapahtumista huolimatta Kvelertak soitti energiaa uhkuvan setin vaihdellen suvereenisti bläkkismätöstä päivitettyyn Black Sabbath -riffittelyyn kolmelle kitaralle sovitettuna.
Meshuggah alkoi paiskoa heti Kvelertakin jälkeen viereisellä lavalla sellaisella volyymilla, että päätin katsella bändiä kauempaa, syödä mahdollisesti viimeistä festarikevätkäärylettä ja pohdiskella viikonloppua.
Pohdiskella sitä, miten hyvä livemusiikki nostaakaan mielialaa aina kummasti. Sitä, miten festareilla voi unohtaa suorittamisen ja elää hetkessä. Tajuta kesken hyvän biisin, että juuri tästä elämässä on kyse. En osaa tarkemmin täsmentää mikä tuo mystinen tämä on, sillä kun riffi on ohi, en enää tavoita sitä.

"Do not pretend to know
There's never a time but now
and I will never back down, do you hear me?
I stand!"

Everybody's in the Place Called Turku

2011-07-21T23:49:00.000-07:00

Turku Odysseia 2011 (abridged), neo's PoV

Ruisrock meni aivan yhtä nopeasti kuin tulikin. Kolmeen päivään ehti mahtua kaikennäköistä tapahtumaa, jumalattomasti matkustamista julkisilla kulkuvälineillä, ajelua auringonnousua- ja lauskua kohti, lehmiä, hyttysiä ja kaikkea muuta - mitä nyt yleensä festareihin kuuluu.

Perjantain ohjelmaan kuului juna- ja bussimatkat Vantaalta Ruissaloon, rapea kävely mm. koko kylpyhuoneen sisältävää irtaimistoani kanniskellen, Ensimmäinen Kevätkääryle, festaritunnelman herääminen ja päivän päätyttyä uhkaavasti heiluva etuhammas. Musiikillisesti päivä oli aika bassovoittoinen. Primus oli mainio, Nekromantix oli mainio ja pitti oli erittäin mukava, Hurts toimi vastoin odotuksiani myös livenä, mutta siitä en päässyt yli, että Adam Anderson näytti tismalleen parikymmentä vuotta nuoremmalta Dave Gahanilta. Sain hullut flashbackit Depeche Moden keikasta, mutta vaaleanpunaisen ajatuskuplani rikkoi Hurtsin jotankuinkin yllättävä Il Divo -hetki.

Nojoo.
Pelle Miljoona Oy oli myös bassovoittoinen ja The Prodigy oli niin bassovoittoinen, että maa tärisi jopa miksauskopin takana. Sain Voodoo Peoplen aikana täydellisen ruumiista irtautumis -kokemuksen strobojen ja basson yhteisvaikutuksesta. Olen muutenkin usein keikoilla joissain ylemmissä sfääreissä, mutta tällä kertaa en tuntenut kehoani - tätä tunnetta pullotettuna, kiitos.

Ajomatkat Turusta Köyliöön yöpymään olivat joka ilta vähintään Apocalypse, Now -tasoisia. Ensimmäisen festaripäivän jälkeen ajoimme auringonnousua kohti kuunnellen The Clashin Sandinista!a. Olimme Köyliössä puoli viiden aikaan aamulla. Pari tuntia unta, saunaan ja sitten ruokaa. Perinteinen festariruokavalioni koostuu kevätkääryleistä sekä Cheeriosesta, joihin voi yhdistää tilanteesta riippuen kaikkea omenapiirakasta keitettyyn kananmunaan (kuorineen). Aamukahvi juodaan aina lehmämukista, jonka nimi on Don.

Säkylässä lauantaina neljältä aamuyöllä

Don.

Lauantai oli suhteellisen rauhallinen festaripäivä. Suomalaista tarjontaa malliin Stam1na, Von Hertzen Brothers sekä Sweatmaster, joista kaksi viimeistä olen aina onnistunut missaamaan tähän asti. Parasta päivässä oli ehdottomasti bob hund, joka ylitti kaikki odotukseni ja olin jokseenkin pettynyt, kun bändin esiintymistä ei noteerattu Helsingin Sanomissa eikä edes Hufvudstadsbladetissa. Anna Calvista missasin puolet päällekkäisten aikataulujen ja aikataulusössintöjen takia, mutta hurmaavaltahan se kuullosti.

Takaisin Köyliöön, siellä saunaan, jossa oli ainakin 150 astetta lämmintä (palasaippua suli lattialle) ja extreme-saunan jälkeen omenapiirakka-kananmuna-Cheerioseja naamaan. Keskiyön jälkeen Oltermanni oli hauskaakin hauskempi juttu, etenkin kun siihen yhdisti Hurtsin tahtiin synkronoitua höyläyspantomiimia.

Sunnuntaina ohjelmassa oli pienellä lavalla Magenta Skycode ja parin sushintäyteisen tunnin jälkeen The Capital Beat. Ja ska toimii festareilla aina, ihan aina - hullaannuin kesähelteen ja saksofonin kohtalokkaasta yhdistelmästä jopa siinä määrin, että ostin bändin molemmat levyt. Viimeistään tässä vaiheessa festariviikonloppua tietyt festarien lainalaisuudet alkoivat puskea pintaan.

Kaikki mikä on mustaa muuttuu valkoiseksi ja kaikki mikä on valkoista muuttuu mustaksi, kunnes mustat ja valkoiset vaatekappaleet saavutt avat saman harmaan asteen.
Kevätkääryleitä ei voi välttää.
Tapaat hämmentyneen peuran ajomatkalla Köyliöön auringonlaskua tai -nousua kohti.
Cheeriosit eivät pysy suussa.
Sunnuntaina festareilla soittaa aina folk-bändi siinä välissä kun ei ole muuta kuunneltavaa.

The Capital Beatin jälkeen ohjelmassa oli Manu Chao La Ventura (jonka setin aikana törmäsin festarialueella ranskanmaikkaani) ja festariviikonlopun sulkijana Michael Monroe. Monroen bändi on parasta, mitä liikkuu kymmenellä jalalla rock-piireissä näin aikoina; biisimateriaali on erinomaista ja soittajat ensiluokkaisia.
Silti sain keikan jälkeen purettua ympäristööni rutkasti tunneydinjätettä, koska Gingerin lähdön jälkeen en enää tunne jumalan läsnäoloa. Ehkä joskus pääsen vielä yli tästä kompleksista, ja voin taas nauttia bändin elinvoimaisesta rytkeestä, mutta vähään aikaan se ei tule onnistumaan.

Köyliö
(Klikkaa lehmiä ja lue tyhjentävä versio Turku Odysseiasta.)

2011-07-03T20:25:00.000-07:00

PostSecretistä 3.7.2011. PostSecret on ehkä parasta sunnuntaissa.

Olen kovasti yrittänyt saada itselleni luotua hyödyllisyyden illuusion. Minulla ei ole tänä kesänä töitä, ei sillä että koskaan aikaisemmin olisi ollut, enkä tänä kesänä opiskele kesäyliopistossa, joten minun on pakko tehdä jotain.

Onneksi minun ei ole kovinkaan vaikeaa keksiä itselleni tekemistä. Englannin ylioppilaskirjoituksiin pitäisi kerrata ainakin kaikki kurssikirjat sekä kaksi muuta kertaavaa oppikirjaa, jotka menevät ’omaa kivaa’ –kategoriaan. Lukeminen on kuitenkin edistynyt suhteellisen heikosti. Englannin opiskeleminen ei ole muutenkaan napannut sitten ala-asteen; yläasteella turhauduin ja vetäydyin ylemmyyden tuntojeni suojiin. Ylimielisyys ja oppiminen ovat huono yhdistelmä.
Vasta viime talvena englannin viidennellä kurssilla istuessani tajusin, etten ollut oikeastaan koskaan opiskellut kielioppia ihan tosissani. Muiden vieraiden kielten opiskelu sai minut ottamaan etäisyyttä tuttuun ja turvalliseen englantiin, näkemään sen eri valossa ja myös huomaamaan omat heikkouteni. Nieltyäni ylpeyteni ruotsin suhteen kaikessa hiljaisuudessa oli helpompi hyväksyä se fakta, että minun pitää oikeasti opiskella englantia eikä vain luovia kursseja läpi aikaisemmilla tiedoillani ja mutu-tuntumalla. Ei kun alleviivauksia tekemään. Nyt kirjojeni marginaalit ovat täynnä huutomerkkejä, omia huomautuksia ja esimerkkejä.
Jos lukio-opiskelusta ei muuten olisikaan mitään konkreettista hyötyä, niin olenpahan ainakin oppinut opiskelutekniikoita.

Ikävä kyllä pelkästään kielioppia ja kurssikirjoja pänttäämällä ei välttämättä pärjää ylppäreissä – näin ainakin minä uskon. Onneksi minulla on jo vuosien ajan ollut tapana lukea paljon englanninkielisiä sarjakuvia, lehtiä ja kirjoja ja sama linja on pysynyt nyt kesälläkin.
Yritän muutenkin pitää kielipään hereillä antamatta itseni vaipua ponnistelemattomaan, mukavuudenhaluiseen pelkän suomen käyttämiseen. Siinä vaiheessa päivää kun sequence of tenses ja modal auxiliaries alkavat kyllästyttää vaihdan Hufvudstadsbladetiin, jonka tilasin jo keväällä tulemaan koko kesäksi kotiin kuljetuksena. Ranskaa ja saksaa palautella mieleeni passiivisesti lukemalla kirjoja.

Suurimman osan loma-ajasta olenkin viettänyt käpertyneenä joko sänkyni tai sohvan nurkkaan kirjan x kanssa tai sitten olen levitellyt oppikirjoja ympäri talon horisontaalisia pintoja. Onneksi aikaa on riittänyt myös mittavaan leffailuun mm. juhannuksena sekä viime viikonloppuna, uuden musiikin tutkailuun, joogaan, lanittamiseen ja mokkapalojen leipomiseen.

Valehtelisin pahasti jos väittäisin, että uuden hoitojakson alulle paneminen ei olisi vienyt aikaa ja sitäkin enemmän huomiota ajatuksiltani. Lähete nuorisopsykiatriselle poiki heti lääkäriajan - entinen hoitava lääkärini halusi tavata minut. Minulle kaavaillaan 1-3 vuoden terapiajaksoa, joka luultavasti ja toivottavasti saadaan aluilleen elokuussa kunhan sopiva terapeutti löytyy. Helpommin sanottu kuin tehty.

"Ku ei oo fygest kii."

2011-06-15T10:08:00.000-07:00

Minun ja Valkoisenhain Pariisin matkasta on kulunut viikko enkä ole saanut mitään kirjoitettua tänne kuluneena aikana. Ehkä se on kuitenkin ihan hyvä, sillä jälkeenpäin muistellut sanat eivät voi tehdä oikeutta matkalle.
Olimme Pariisissa viikon ja ehdimme nähdä niin paljon kaikenlaista, että se pitää ottaa pikakelauksena jokseenkin kronologisessa järjestyksessä.

Kämppä Miromesnilin hienostoalueella kahdeksannessa kerroksessa sisäministeriön naapurissa, Riemukaari, Eiffel-torni, Le Grand Rex-elokuvateatteri & dubattu Fast & Furious 5, puistoja silmänkantamattomiin, paikallinen hautausmaa, Sacré Coeurin basilikakirkko ja Montmarte, tarjoilijoita ja shamppanjaa illalla Moulin Rougessa, Rodin-museo, Champs Élysées, Bateau Mouche -jokiristeily, Louvre, Galeries Lafayette yms. shoppailua, Cinéaqua-akvaario, Menagerie-eläintarha, iltakävely "suurkaupungin sykkeessä" eli täydessä hiljaisuudessa, sunnuntainen ahdistus kauppojen aukioloajoista, Île de la Cité, nettikahvila, Notre Dame, Panthéon, Invalides, jeesuskulkue, Champ de Mars, RER-juna, Charles de Gaullen -lentokentän paskaakin paskempi palvelu, Suomi.

Kun joka väliin lisää metron, patonkia, Franprix-elintarvikekaupan ja kielimuurin niin saa aika hyvän käsityksen matkastamme.

Tänään minulla on lääkäriaika nuorisopsykiatriselle; menen ruotimaan mielenliikkeitäni ja saan luultavasti tietää, mitä minun kannattaisi tehdä ja miten uutta hoitojaksoa aletaan rakentaa (jos aletaan).

Tavallaan minua pelottaa. Sen jälkeen kun on ollut viimeisen kolmanneksen elämästään hoidossa ja vuoden ilman, on aika kova paikka mennä takaisin. Ja tavallaan tunsin oloni taas kotoisaksi.

ps. kuvien laatu koska Canon Ixus

Joy of a Lifetime

2011-06-06T02:57:00.000-07:00

Huomenna lähden viikoksi Pariisiin Valkoisenhain kanssa. Sitä odotellessa on hyvä fiilistellä parin viikon takaista Tallinnan matkaa, kun en siitä ole vielä ehtinyt kirjoittaa.

Kävimme tosiaan kuvisporukan kanssa Tallinnassa Eksperimenta!-näyttelyssä. Laiva lähti satamasta aamulla klo 11 ja matka Tallinnaan sujui rauhallisissa merkeissä seisovan pöydän ja yo-vihkojen saattelemana.

Menimme ensin bussilla Eesti Ajaloomuuseumiin, joka oli törkeän hieno pytkinki törkeän hienolla paikalla. Ajaloomuuseumissa oli osa Eksperimentan näyttelyosastoista, mutta ne olivat maksullisia, joten emme menneet katsomaan sen tarkemmin. Museon takapihalta sen sijaan löytyi, kaikkien yllätykseksi, neuvostoaikaisia patsaita vaikka millä mitalla.
Kävelimme Tallinnan Laululavalle, jossa mm. Suomen näyttelyosasto sijaitsi. En tiedä johtuiko se nestehukasta, väsymyksestä vai stressistä, mutta en jaksanut keskittyä näyttelyyn yhtään. Okei, näyttelytyömme oli saanut megalomaaniset mittasuhteet ja mietin, mitä oikein tulikaan ideoitua viime syksynä, mutta en tuntenut mitään työtä kohtaan. Minulla ei ole työstä edes yhtään kunnollista kuvaa.

Portugalin näyttelyosasto sen sijaan oli kokonaisuudessaan hieno ja monet yksittäiset teokset herättivät mielenkiintoni. Kuitenkin noin tunnin kiertelemisen jälkeen vetäydyimme alakerran kahvioon, joka ei edes ollut auki, ja yritimme nukkua. Alakerran installaatioiden musiikit kuitenkin sekoittuvat kammottavaksi kakofoniaksi, joka ei jättänyt rauhaan. Ilmaisin angstini kahvilan pöytään teipattuun paperiin ja tein sitten lopulta lisää yo-vihkoa.

Lopun päivästä vietimme hieman epävakaan sään ja väsymyksen takia sisätiloissa ostoskeskuksessa. Teimme vähän ostoksia (löysin lopulta kirjakaupasta levyjä) mutta ainakin minulle oli tärkeintä viettää pitkästä aikaa päivä kahden parhaan ystäväni seurassa. Vieläpä muualla kuin Suomessa.

Lähdimme alkuillasta kohti Suomea. Jääkiekon MM:n kultaottelu alkoi kahdeksalta ja viinanostolakkoilun jälkeen matsi saatiin näkyviin Tallinkin toisen kannen baarin televisioihin. Sillä välin kun Tallinkin matkustajat ahtautuivat kisastudioon kantaen irtaimistoa istuimikseen, tein lisää yo-vihkoa. En itse välitä ollenkaan urheilusta ja kaiken lisäksi tilanne oli vieläpä koominen, mutta ilmapiiri kisastudiossa oli positiivisella tavalla lämmin.
Kun laiva saapui Suomen puolelle Korrupti viritti kännykkäänsä radion kuullakseen selostuksen. Voi sitä riemua kun Suomi teki maalin. Laiva puhkesi tuuletukseen ja det glider iniin. Sama meno jatkui saapuessamme satamaan. Korrupti kuunteli yhä radiota kun boardasimme ulos ja välitti tilanteen muille kanssamatkustajille. Passintarkastajatkin olivat hilpeässä tunnelmassa.
Puhumattakaan sitten Helsingin keskustan liikenteestä sen jälkeen, kun tilanne oli 5-1. Se oli mielenkiintoinen kotimatka.

Harder, better, faster, stronger

2011-06-01T13:30:00.001-07:00

Pari viimeistä kouluviikkoa pitivät todellakin kiireisenä, mutta helatorstain suoman vapaapäivän turvin ehdin sentään käymään astangajoogassa pitkän tauon jälkeen. Se teki hyvää. Jooga saa minut edes hetkeksi poikkeamaan tavainomaisista ajatuksistani. Hyvän joogatunnin jälkeen loppurentoutuksessa voin tuntea kuoleman kaltaisen rauhan.

Astangajoogahan ei ole kilpalaji tai suorituslaji - sen takia pidänkin siitä niin paljon. Pitäisi osata kuunnella omaa kehoaan sekä mieltään ja tehdä sen mukaan, mikä tuntuu sopivalta. Olen kuitenkin alkanut ottaa suorituspaineita joogastakin. Se on ajatus, joka sotii lajin filosofiaa vastaan kovasti.

Jaksotodistus V
Tämä määrittää minut ihmisenä
(todistuksesta puuttuu B3-latinan kuudennen kurssin arvosana, joka on 10)

Mutta mistä tahansa voi ottaa paineita ja mistä tahansa saa tehtyä suorituksen.
Nyt on jo aika suorittaa kesälomaa. On aika suorittaa sellaisia asioita, joita lomalla nyt noin yleensä ottaen tehdään sekä sellaisia asioita, joita on lykännyt lomaa ajatellen. Asioita, joille ei muuten ole koskaan aikaa. Lomalla niille on pakko löytyä aikaa, muuten niitä ei tule koskaan tehtyä ja sitten vituttaa ja on saamaton olo. Lukemattomien kirjojen selkämykset katsovat kirjahyllystä syyttävästi elokuussa koulujen alettua.

Nothing a pair of scissors can't fix.

2011-05-27T11:23:00.000-07:00

”Give us this day all that you showed me
the power and the glory ‘til thy kingdom comes
Give me all the storybook told me
the faith and the glory ‘til thy kingdom comes”
Harjoittelin englannin kokeeseen. Välillä sitä vain huomaa, mitä alitajunnassa lilluu.

Yritän ajatella, että minulla ei ole pakkomiellettä onnistumisen ja menestymisen suhteen. Kyseessä on pikemminkin vain yksi, yksinkertainen toive. Olla renessanssi-ihminen, uomo universale. Edes siinä mittakaavassa, missä nykyään on mahdollista.

Päätin tehdä palveluksen itselleni ja muille. Hakeuduin takaisin hoitoon. Katsotaan mitä on tehtävissä, jos on. En halua katsoa kolmantena persoonana itseäni kun tuhoan mahdollisuuteni onnistua tavoitteissani.
Mutta tämä on katkera paikka. Ehdin olla puolitoista vuotta ilman lääkitystä ja terapiaa, ja nyt en voi muuta kuin tuntea oloni epäonnistuneeksi. Ehkä en vain osaa olla onnellinen? En jaksaisi enää vetää mukaan yhteiskunta-korttiakaan.

"And just as my eyes start seeing
After all the pain
The twist in my life starts healing
Just to twist again
In stillness, in sorrow
Returns that softly sighing lament.

And just as the smile's returning
After all the pain
The fire inside stops burning
Just to burn again
In moments of madness
Returns that softly sighing lament"

Une nuit blanche

2011-05-16T10:06:00.001-07:00

"Meine Damen und Herren, Mesdames et Messieurs, Ladies and Gentlemen...
Where are your troubles now? Forgotten?
I told you so. We have no troubles here.
Here, life is beautiful...
Girls are beautiful...
Even the orchestra is beautiful..."

En ole nukkunut varmaan kuukauteen kunnolla. Olen myös ollut jo pitkään enemmän tai vähemmän kipeänä. Kumpi on syy, kumpi on seuraus - sitä en tiedä. Tuntuu, kuin kevät irvailisi minulle tahallisesti. Kaikki puhkeaa vehreänä uuteen elämään ja minä käyn samaan aikaan kemosynteesillä. Koulujutut alkavat pikkuhiljaa jo hajottaa, enkä jaksaisi enää hetkeäkään. Minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa suurimmasta osasta tämän jakson kursseista. Silti koko ajan on kaikenlaista tehtävää sen ja sen aineen kurssille.
Stressaamisen ja unettomien öiden keskellä Svenska Teaternin Cabaret aiheutti uskomattoman katharsiksen. Puhuin koko loppuillan sujuvaa ruotsia huomaamattani ja huoleni olivat tosiaan poissa.
Pian stressi tuli kuitenkin takaisin.

Viikko sitten perjantaina kävin Amos Anderssonin taidemuseossa katsomassa Pauliina Turakka Purhosen näyttelyä. Uskon, että hänen värikkäät akryylimaalauksensa vaikuttivat minuun alitajuisesti, koska sain samaisena iltana mahtavan kesäfiiliksen Frank Zappan ja Bacardi Breezerin saattelemina ja maalasin pitkästä aikaa ekspressiivisyyden huumaamana. Oli ihanaa tehdä jotain täysin itseään kontrolloimatta, turhia laskelmoimatta ja suunnittelematta. Vesivärinapit ohjasivat minua. Oliko tämä nyt se flow?

19.5.2011, akvarellit

"Where the samba takes you out of nowhere
and the background's fading out of focus
yes, the picture's changing every moment
and your destination - you don't know it."

Weltschmerzsamhället

2011-05-06T12:06:00.000-07:00

Jaksotodistus IV.

Tilanne on asemasotaa: yritän vain pitää keskiarvoni 9,7:ssä. Mieluiten haluaisin tietenkin nostaa sitä, mutta se vaatii jo todella paljon työtä. Toivon, ettei se laskisi alle 9,5:n. Ainakaan paljoa.
Seuraavana vuonna kursseja on 31, siinä ehtii hyvin mokailla keskiarvoa alaspäin. Tein tosiaan kurssivalinnat 3. vuodelle viime viikolla. Seuraavana vuonna aikataulut tulevat olemaan tiiviitä, kun valintoihin eksyi kaikkea jännittävää, turhaa ja hämmentävää. Englannin kirjallisuus, ruotsin kulttuuri ja kirjallisuus, kiinan jatkokurssi, opastyön kurssi... Valinnat tehtyäni tein vähän laskelmia. Lukion päätyttyä plakkarissa pitäisi olla 101 kurssia, joista 56 on kielten kursseja.
Mielestäni painotettu oppimäärä on toteutunut kohdallani.

"Först var jorden platt, sen blev den runt,
nu är den fyrkantig som ett möbelvaruhusbyggsatsbord

Jag har slutat att skilja på verkighet och overklighet
Annars skulle jag inte ha något annat för mig, eller hur?
Enligt vissa är det skymning på jorden men alldeles för tidigt för att dö."

- bob hund: Det överexponerade gömstället

Tuntuu, kuin olisin pikkuhiljaa muuttumassa takaisin ihmiseksi, joka olin pari vuotta sitten ja siitä taaksepäin niin pitkälle kuin muistan. En tiedä, pitäisikö minun taistella tätä prosessia vastaan ja pyrkiä palaamaan tilaan, jossa olin viime vuonna vai antaa kehityksen viedä sinne minne ikinä onkaan viedäkseen. Viime vuosi oli mahtava.
En näytä silti pyrkivän mitenkään estämään tätä kehitystä, vaikka osittain pelkään itsekin sitä, että mielenmaisemani muuttuu samanlaiseksi, kuin se oli ollessani 12-vuotias.
Muistan nimittäin todella hyvin, miltä tuntui olla 12-vuotias. Placebon Without You I'm Nothing, Nine Inch Nailsin the Fragile ja Radioheadin the Bends riittävät pieneen aikamatkaan. Nyt nuo levyt vetoavat minuun taas tutulla tavalla.
Depression renessanssi.

So I thought I might like to go to the show

2011-04-29T08:24:00.000-07:00

Olin katsomassa Roger Watersin The Wall Liveä Hartwall Areenalla yli puolen vuoden odotuksen jälkeen. Show palkitsi odotuksen täydellisesti. The Wall on sen luokan spektaakkeli, että sitä ei voi kutsua edes keikaksi. Se on audiovisuaalinen ulottuvuus, jonka portaali oli auki Hartwall Areenalla 27. ja 28. päivä tätä kuuta.

Olen pitänyt Pink Floydista siitä asti, kun löysin vinyylisoittimen ja The Wall on aina ollut minulle merkityksekäs albumi - se on myös suosikkini Pink Floyd -albumeista. Miksi näin? En osaa suoraan sanoa, mutta useat seikat albumissa vetoavat minuun. Löytäessäni the Wallin olin jo itse sairastunut masennukseen, ja albumin tarina sekä teemat puhuttelivat minua. Luin CD:n lyriikkalehtistä kuin Raamattua. Muistan myös kuinka kirjoitin seinääni lyijykynällä "Mother should I trust the government?", tämän jälkeen aina muistan miten 'hallitus' kirjoitetaan englanniksi. The Wall on musiikillisestikin hyvä, vaikka sitä usein kuulee moitittavan. Toinen "puoliaika" on täyttä timanttia eikä ensimmäinenkään puolisko ole laisinkaan huono.

Lisäksi olen aina pitänyt konseptialbumeista (tai rock-oopperasta, jos sen niin haluaa ilmaista). The Whon Quadrophenia, The Kinksin Soap Opera, Electric Light Orchestran Eldorado - kaikki nämä ovat lempparialbumeitani kyseisiltä yhtyeiltä. Ollessaan konseptialbumeista minulle se tärkein, oli upeaa että The Wall sai livenä ansaitsemansa megalomaaniset puitteet. Musiikki saavutti aivan uudet sfäärit, vielä paremmat kuin elokuvassa, jonka löysin suhteellisen myöhään, ja joka ei ole ikinä antanut minulle niin voimakkaita säväreitä - vaikka animaatiot ovatkin loisteliaan häiritseviä.

Minulla oli Hartwall Areenalla loistava paikka - suoraan ensimmäisessä klubikatsomossa toisella rivillä. Lavan muuri näytti siitä katsottuna valtavalta. Näytti se varmaan muualtakin katsottuna, koska se yksinkertaisesti oli valtava. Muuri sekä siihen heijastetut videot ja kuvat olivat toimivat fantastisen hyvin. Visualisoinneissa oli käytetty oivaltavasti hyväksi erilaisia viittauksia ja voimakasta kuvastoa. Motherin "should I trust the government?" -kohdan aikana muuriin heijastettiin iso teksti "No ei vitussa luoteta." Teksti sai raikuvat aplodit. Olisiko tämä voinut tulla parempaan aikaan?
Suuryritysten logot pommikoneista tiputettuna sekä Run Like Hellin aikana pyörineet Apple-viittaukset "iFollow, iLose, iProfit, iKill, iBelieve" jne. olivat kertakaikkiaan upeita. Puhumattakaan Young Lustin naisista. Myös alkuperäisanimaatiot sopivat hienosti osaksi showta.

Show oli muutenkin (taattuun Pink Floyd -tapaan) täynnä virikkeitä katseille. Valtavat nuket, lavan liikkuvat osat, ilotulitteet ja pyrotekniikat, lentävä sika sekä lentokone ja fasistinen symboliikka kietoutuivat valoshown ja muurin kasautumisen kanssa yhteen ja tekivät The Wallin maailmasta totta.

The Wall Live ei olisi myöskään voinut ajoittua paremmin. Juuri tässä elämänvaiheessa muurin rakentaminen minun ja maailman välille tuntui hyvin osuvalta ja sai minut tajuamaan jälleen uusia juttuja. Lisää valaistumisia siis. The Wallin paatos olisi varmaan aiheuttanut muutenkin voimakkaita tunnereaktioita, mutta tässä kontekstissa se nostatti minulle jopa kyyneleet silmiin. Se on sentään jo hyvin harvinaista.
Nyt en voi enää edes katsoa The Wall -mehumukiani saamatta voimakkaita mielikuvia.

Black Celebration

2011-04-27T20:31:00.000-07:00

"Let's have a Black Celebration tonight

to celebrate the fact that we've seen the back
of another black day"

Juhlistin pääsiäistä puhaltelemalla saippuakuplia Merihaan betonitornien pysyvissä varjoissa - oma via cruciskin tuli koettua kun tepastelin Pleasereissa monta tuntia. Kaikessa rujoudessaan ja harmaudessaan Merihaka on täydellinen paikka mustalle juhlalle. Muualla valkovuokot puskevat ylös maasta ja silmut ilmestyvät puihin, mutta Merihaka ei koskaan puhkea kukkaan. Ehkäpä menen sinne vappunakin puhaltelemaan saippuakuplia, jos sää sallii.

Lämpimän päiväkävelyn jälkeen vetäydyimme porukalla katselemaan legendaarisia Prätkähiiriä. Kyllä ennen lastenohjelmissakin oli tyyliä - ja epäilyttävän ronskeja vitsejä. Parin psykedeelisen tunnin ja monen, monen jakson jälkeen oli pakko siirtyä Batman-lautapeliin.

"I'll drink to that
Black Celebration - tonight."

Crazy days. (人生はラヂカルです。)

2011-04-15T08:26:00.000-07:00

Miyavi Amsterdamissa, kuvan ottanut Marthe Elizabeth

Keskiviikkona oli Miyavin keikka Tavastialla. Oli jotenkin outoa mennä taas katsomaan Miyavia - neljättä kertaa. Tässä on jo pientä nostalgian tuntua, sillä ensimmäiset This is the Japanese Kabuki Rock Tourin keikat 2008 olivat niin legendaarisia. Vaikka en What's My Name -albumia olekaan vielä massiivisesti ehtinyt popittaa, toimi keikka silti mainiosti. Miyavi on minulle ensisijaisesti ilmiömäinen kitaristi ja toiseksi valovoimainen esiintyjä, joten pelkistetty lavaestetiikka à la mies & kitara + rumpali yksinkertaisesti toimi.
Ja yhteisöllisyyden tunne oli jotain aivan muuta verrattuna suomalaiseen yleisöön keskimäärin. Loppuunmyyty Tavastia huutamassa yhtä aikaa videokameralle "Nippon ganbare!", laulamassa We Love Youta ja ryhtymässä spontaanisti taputtamaan musiikin mukana - niin mukavaa vaihtelua normaalille möllöttämiselle.

Keikan jälkeen kävin vähän backstagella pyörähtämässä ja tapaamassa Miyavia pikaisesti. Koska levy-yhtiön isoilla jehuilla oli rutkasti tärkeämpää asiaa kuin minulla ja Miyavilla aikaa rajallisesti, pysyttelin hiljaa ellei jotain kysytty. Tosin EMI-ihmiset menivät tietenkin heti sanomaan, että puhun japania (no höh höh), joten pari sanaa piti vaihtaa artistin äidinkielellä. Vain pari tosin, koska olin suhteellisen lukossa ja japanini on alkeellista.
'Suhteellisen lukossa' kuvaa tilannetta hyvin. Onnistuin olemaan yllättävän rauhallinen, sanat muodostuivat ihan oikein eivätkä jalat muuttuneet kiinteästä materiasta nestemäiseen tilaan huolimatta siitä, että pääsin tapaamaan erästä lempiartisteistani ihan henk. koht. eikä minkään nimmarienkirjoitustilaisuuden kautta. Silti positiiviset fanityttövibat jäivät lillumaan päähäni pariksi päiväksi, vaikka tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun tapaan lempparimuusikoitani face-to-face.

Mutta eikai sellaiseen edes voi tottua. Kuulun siihen ikäluokkaan ja siihen ihmisryhmään, jolle muusikot ovat jumalia. Jumalten kohtaamiseen tuskin turtuu?

Been there, done that, met him.

2011-04-03T11:13:00.000-07:00

3.4.2011
"Fue hace veinticinco años
y vos existías, sin existir todavía..."
pastellit, lyijykynä

Piirtelin vähän koeviikolla. Devin Townsendin lisäksi tangoa ja loungea upeasti fuusioiva Gotan Project inspiroi kovasti tuon kuvan tekemisessä, lainaus on bändin upeasta biisistä Época.

Eksperimenta!-näyttelyyn tuleva työ on edistynyt kovalla kiireellä. Näyttely kootaan pian, ja meillä on Kuvataidekoulussa työaikaa enää yksi työskentelykerta - seitsemän metallikiekkoa pitäisi sillon olla viimeisteltyjä. Minulla on vastuullani enää 50% yhdestä kiekosta, eli voiton puolella ollaan. Omaa taiteellista agendaa tässä työssä ei hirveästi pääse ajamaan, kun tekijöitä on yli kymmenen, mutta laitanpa kuvia silti.

Ensimmäinen kerros on pastellinvärinen, täynnä lapsuusmuistoja ja vastaavaa. Itse tein kumiankan. Kissa on Valkoisenhain tekemä, kuten myös vasemmalla puolella oleva leluveturi.

Sinisessä kerroksessa piti olla kaksi vaihtoehtoista tulevaisuuden kuvaa. Ylemmän kuvan kohdan maalasivat Korrupti ja Valkoinenhai, alemman kuvan hyökyaalto ja kaupunki ovat suurimmaksi osaksi minun tekemiäni.

Harmaan kiekon pohjaväri tehtiin tänään ja pääsin aloittelemaan varsinaista maalausurakkaa. Harmi, että työn kanssa on niin kiire - jälkikin on sitten sen mukaista.

Vantaan Kuvataidekoulun 30-vuotisnäyttelyyn piti myös tehdä työ - tiukalla aikataululla sekin, Eksperimenta-työn takia. Tein kotona työtä varten kolme grafiikkalevyä. Lopulta painettuani grafiikkaosuudet varsinaiseen näyttelytyöhön, tajusin että grafiikkalevyt ovat sellaisinaan paljon upeamman näköisiä kuin painettuna työhön. Ehkä otan laatoista kuvia, kun saan ne takaisin näyttelystä.

(19.4.2011) No nyt Eksperimenta-työstä on tehty hieno videokin.

And music? Well it's just entertainment folks!

2011-04-01T10:34:00.000-07:00

Aina kun tunnen oloni todella masentuneeksi, minun pitäisi yrittää muistaa, että maailma on täynnä uskomattoman hienoa musiikkia ja hienoja ihmisiä, jotka sitä tekevät.

Hienot muusikot ovat ainoita ihmisiä, joita kohtaan en ole joskus tuntenut vihaa. Tajusin sen Devin Townsend Projectin keikalla. Kaikkia muita olen joskus vihannut, edes pienen ohikiitävän hetken verran, mutta en ihailemiani muusikoita. Ja todella tarkoitan upeita muusikoita.
Muusikoita, jotka voivat olla promokuvissa varvastohvelit jalassa ja silti olla enemmän methul ja kvlt kuin kukaan muu koko skenessä. Kuten Devin Townsend.

Keikka oli mahtava ja täytti odotukset, varsinkin kun missasin viime kesän Tuskan. Vaivuin joidenkin biisien aikana transsinomaiseen tilaan. Juuri kun luulisi, että kitarasoolosta tulee normaalia asteikkoarunkkausta, mitä kauneimmat valssitahtiset arpeggiot täyttävät tilan. Orgasmista. Ainoa huono puoli keikassa oli se, että en nähnyt juuri mitään. Devinin seksikkään kaljun, ehkä pari kertaa, ja digiscreeneistä vilauksia. Mutta musiikki on pääasia, ja se oli kohdallaan.
Ja juuri tänään tuli tieto, että Devin Townsend Project esiintyy kesällä Tuskassa. Oh joy, oh joy, varsinkin jos suunnitelmani voivat toteutua nykyisessä muodossaan. Manic Street Preachers Wanajafestivalilla Hämeenlinnassa perjantaina, lauantaina Devin Townsend Project Tuskassa. Pelkästään Manics on jo hieman liian hyvää (puuta) ollakseen totta. Tuskassa perjantaina esiintyvä Killing Joke jää ikävä kyllä välistä - Absolute Dissent on niin mahtava albumi, että olisin mielelläni nähnyt bändin soittamassa niitä biisejä vielä kerran.

Devin Townsend, kuvan napsaissut Mikko Pylkkö (Tuska 2010)

IAMX joutui perumaan Nosturin keikkansa (26.3.) sairastapauksen vuoksi. Korvaava keikka järjestetään 11.6. – juuri, kun olen Valkoisenhain kanssa Pariisissa. Kieltämättä vähän kirpaisi. Ensinnäkin uusi albumi Volatile Times oli hieno esitys, toiseksi olen odottanut näkeväni IAMXän jo vuodesta 2008 asti. Joka kerta on tullut jonkinlainen este. Niin tälläkin kertaa. Eli todellakin kirpaisi.
Michael Monroen näkeminen kuudetta kertaa livenä vuoden sisään toimi hyvänä lohdutuksena. Monroen studiodebyytti Sensory Overdrive (josta tilasin 60 euron deluxe-version, jossa tuli ah-niin-turhaa tilpehööriä, mutta signeerattu levy teki siitä must-ostoksen) on tajuttoman kova rock-levy, rock-levy siinä mielessä kuin AC/DC:n kultakauden (subjektiivisen näkökulmani mukaan vuosina '76-'79) levyt ovat.

Minun pitäisi olla onnellinen siitä, että jotkut muovaavat oman luovuutensa esille tuottamaan elämäniloa mm. minun kaltaisilleni ihmisille. Tai soundtrackin hajoaville ajatuksilleni.

"Tule, mennään. Tottumaton pelkää harhojaan
tapa antaa taidon ja kovettaa.
Me olemme vasta-alkajia tällä tiellä."
- Macbeth V, 4 (William Shakespeare, suom. Matti Rossi)

ps.
(Valaistuminen osa III)
Niin kirpeä, häpeällinen totuus etten kehtaa sitä edes muille myöntää.

Valaistuminen, osa II

2011-03-09T10:58:00.000-08:00

Unohdin viimeisessä kirjoituksessani pohtia tekemäni mullistavan havainnon aiheuttamia ristiriitoja tulevaisuudensuunnitelmieni kanssa. Nyt teen niin.
Jos minun ei kerta haluta opiskelevan kuin pakollisen minimin verran, pitäisikö minun ihan vittuillakseni suorittaa ne 100 kurssia vai taipua ajan hengen mukaisesti ja luovuttaa?
Onko mitään järkeä kuluttaa pulpettia niin intohimoisesti, jos siitä ei ole mitään hyötyä?

Hyvistä numeroistahan ei ole minulle varsinaista hyötyä. Keskiarvosta voi olla hieman hyötyä korkeakouluun hakiessa, mutta pääsykokeessa tasainen kymppirivi ei kuitenkaan auta. Päättäri on suhteellisen piskuinen paperi yo-todistukseen verrattuna. Hyvät numerot eivät myöskään ole todiste lahjakkuudesta tai älykkyydestä eivätkä ne tee minusta hyvää ihmistä. Ne ovat vain numeroita, jotka kertovat minun hallinneen tietyn kurssin aiheet tiettynä hetkenä elämästäni, asteikolla 4-10. Ystäväni loukkaantuvat, kun koulu menee etusijalle elämässäni.

Koulu on ainoa asia, jossa pärjään.
Kanssaihmiset eivät arvosta sitä. Koululaitos ei arvosta sitä. Minäkään en arvosta sitä.
Voidaan siis pyyhkiä koulumenestys yli arvostettavana ja positiivisena piirteenä minussa.
Mitä jää jäljelle?

Ei mitään.

Valaistuminen, osa I

2011-03-08T08:46:00.000-08:00

Olen asettanut tavoitteekseni lukioon suorittaa (n.) 100 kurssia yli 9,0 keskiarvolla. Tällä hetkellä olen suorittanut 53 kurssia, keskiarvoni on 9,70. Tämän lukuvuoden loppuun mennessä, jos kaikki menee suunnitelmieni mukaan, olen suorittanut 68 kurssia. Olen siis paiskinut paljon enemmän töitä paljon menestyksekkäämmin osa muista oppilaista.

Minun kunnianhimollani ja menestykselläni ei ole kuitenkaan paskaakaan väliä. Se ei liikuta oppilaitostani pätkääkään. Jos olisin kuuliainen ja hyvä opiskelija, suorittaisin mutisematta ne 75 kurssia (tai vähän päälle, koska opiskelen painotetulla linjalla) ja kirjoittaisin kolmessa vuodessa ylioppilaaksi.
Koska en tee näin, olen huono oppilas - tai rasite yhteiskunnalle, kuten eräs englanninmaikkani sanoi viime viikolla.
Onneksi opinnonohjaajat, nuo loistavat ihmiset, jotka luotsaavat opintojamme lukion läpi kuin majakat, ovat keksineet minulle oivia vaihtoehtoja. Voisin käydä aikuislukiossa keväällä ja syksyllä samanaikaisesti muiden opintojeni tahdissa, tai kesällä suorittaa kursseja kesälukiossa. Etten jää opinnoistani jälkeen, minulle sanottiin.

Kun hain yhteishaussa lukioon, tuntui kuin eri oppilaitokset olisivat taistelleet mahdollisimman motivoituneista opiskelijoista. Nyt meistä halutaan vain päästä mahdollisimman nopeasti eroon. Toivottavasti sisäänrakennettu suodattimeni tekopyhälle paskalle on tulevaisuudessa voimakkaampi.

Ymmärrän, että ns. kympin tyttöjä ei arvosteta omassa ikäluokassani, mutta uskoin vielä, että ainakin koulutuksen tuottava osapuoli pitäisi pyrkimyksiäni edes jossain määrin hyvinä. Vallitseva tilanne viitoittaa kuitenkin, että minun työpanokseni, motivaationi, kunnianhimoni, haluni hoitaa työni kunnolla ja menestyksekkäästi - kaikki on vain rasite yhteiskunnalle eikä oikeastaan yhtään minkään arvoista.

En ole ollut enää pitkään aikaan kovin sinisilmäinen tai luullut, että yhteiskunta tahtoisi parastani. Silti, en ole luultavasti koskaan tuntenut oloani niin petetyksi kuin tajuttuani tämän.

Lankea seitsemästi

2011-03-07T09:12:00.000-08:00

Ilman elämää voi olla kielioppia. Ilman kielioppia ei voi olla elämää.

19.2.11

Kieliopin (mittava) opiskelu on romuttanut täysin kykyni tarkastella tekstin tyyliä. Huomasin sen eilen yrittäessäni tehdä äidinkielen kurssia varten tekstin tyylianalyysiä, mutta luettuani pohjatekstin kolme kertaa läpi pystyin tekemään vain huomioita verbien aika- ja persoonamuodoista sekä moduksista.
Onko tämä paha?
Psyyken rappeutumisen merkkejä osoittaa myös se, että pidän latinan passiivin (joka mielenkiintoisesti taipuu persoonamuodoissa objektin mukaan) taivutuspäätteitä yhtä viihdyttävinä kuin uutta Pasila-jaksoa maanantai-iltaisin.
Or-ris-tur-mur-mini-ntur. Onhan se kieltämättä hauskaa.

Sain tyylianalyysin lopulta valmiiksi rutistettuani sitä paperille yhteensä noin kuuden tunnin verran. Huomasin eilen illalla lukevani läpi ehkä huonointa analyysitekstiäni koko lukion aikana. Suorastaan hävetti palauttaa koko kirjoitus.
Yritin kuitenkin. Käytin homman tekemiseen paljon aikaa ja vaivaa. Tein parhaani. Miksi häpeäisin? Päästään irrationaalisiin tunteisiin. Pidän ko. äikänkurssin opettajasta ja haluaisin näyttää tälle mihin pystyn. Antaa parastani. Olla hänen tyytyväisyytensä arvoinen. Lahjoa pitämään minusta - äidinkielen opiskelijana, mutta silti.
Toisaalta, jos kurssia opettaa vihaamani maikka, haluan silti näyttää mihin pystyn. Näyttää, että en ole maikan ylenkatseen arvoinen ja että vaikka vihaankin tätä koko kapasiteetillani, kirjoitan silti perhanan hyviä analyysejä.
Pyrin siis oikestaan antamaan kaikkeni vuorokauden jokaisena hetkenä, sillä siihen on aina joku minun logiikalleni sopiva syy. Tajusin tämä vasta kun tulin asiaa tarkemmin ajatelleeksi.

Olen tajunnut paljon muitakin, kokemusmaailmaani mullistavia asioita lähiaikoina, mutta niistä lisää ehkä vähän myöhemmin. Nyt on taas aika suorittaa.

Dies Irae

2011-02-21T11:34:00.000-08:00

Olen saanut käsittämättömiä raivareita jo parin viikon ajan. Koeviikolla ne ovat ihan odotettavissa, ja edellinenkin koeviikko kuun alussa meni suhteellisen tasaisissa merkeissä. Jos ei oteta mukaan hysteriaa ja pelkoa, jonka biologisena ja fysiologisena naisena eläminen aiheuttaa. Muuten ihan kiitettävästi, ja tulokset kokeista saadaan hiihtoloman jälkeen.

Raivarit ovat kuitenkin jatkuneet. Lamaannuttava raivo iskee yleensä alkuillasta ja lamauttaa toimintakyvyn. Kävin viime torstain kuviksessakin ulkona hieromassa naamaani hetkeksi lumeen, kun järkevä ajatustoiminta sumentui ja tarvitsin jotain rauhoittavaa.
Enkä oikeastaan tiedä mikä minua raivostuttaa. Minut vain valtaa sekamuotoinen ja uskomattoman voimakas halu repiä asioita riekaileiksi, heitellä tavaroita ja huutaa. Toistaiseksi olen onnistunut olemaan kuitenkin hiljaa. Tavaroiden kohtalo on ollut paljon huonompi.

"Men with Hats"
akvarellit, tussit 25.1.11

2011-01-28T07:09:00.000-08:00

Siinä vähän esimakua työstä, joka valmistuu paraikaa Vantaan kuvataidekoulussa Tallinnassa tänä keväänä järjestettävään Eksperimenta!-nykytaidenäyttelyyn. Valtava maalatuista metallisista rinkuloista koottava sarvi. Koko homma lähti siitä kun vain heittelimme ideoita kehiin joskus syksyllä, ja minun, Korruptin ja Valkoisenhain aivoriihessä syntyi ajatus sarvesta. Sarven idea miellytti johtoporrasta sen verran paljon, että nyt projekti toteutetaan massiivisessa mittakaavassa ja kuskataan Tallinnan näyttelyyn rahtilaivalla koko maailman nähtäväksi.
Herranjumala mitä olemme menneet tekemään.

Tällä hetkellä ainoa havainnollistava malli on tapetista tehty paperihökkeli. Metalliosat saapuivat pari viikkoa sitten, eikä niiden kokoa vieläkään tajua. Suurin kiekko on läpimitaltaan varmaan kaksi metriä. Tästä voi tulla mielenkiintoista...

Tammikuussa on tapahtunut ihan kamalasti kaikkea. Harhailin Nuorten Filosofiatapahtumassa yhden viikonlopun hyvinkin tiiviisti. Tänä vuonna aiheena oli harha ja paikalla oli paljonkin mielenkiintoisia luennoitsijoita, itseasiassa jopa niin paljon etten ehtinyt seurata Sokrates-väittelykilpailun välieriä. Kirjoittelin luentomuistiinpanoja raivokkaasti ja nyt niistä pitäisi vääntää kahdeksan esseetä, joilla saan suoritettua itsenäisen filosofian kurssin. Challenge accepted.
Kolmen päivän harhailun jälkeen luvassa oli jotain aivan muuta - MUCCun keikka, jonne sittenkin päätin mennä. Ja hyvä että menin, bändi on nimittäin yhä aivan loistava. Siis aivan loistava. Niin loistava, että tiistaina oli rapsakka olo ja perjantaina olin jo flunssassa. Nyt viikonlopulla voisi yrittää ottaa hieman rauhallisemmin ja vaikka parantua. Silloin kun pänttäämiseltä ehtii.

Dawning of a New Era

2011-01-17T06:19:00.001-08:00

Joululoma meni nopeasti ohi kaikessa lyhykäisyydessään. Tulipahan käytyä taas vaihteeksi Tampereella shoppailemassa hieman levyjä ja mm. korkokengät. Vastoin alkuperäisiä suunnitelmiani en tehnyt rästihommia joululomalla. En saanut paljon mitään aikaiseksi, lukuunottamatta dogmatiikka-esseetä ja yhtä piirrosta.

lyijykynä 9.1.2011 (30cmx47cm)

"And whatcha gonna do when the darkness surrounds?
You can piss in the lifts which have broken down
You can watch from the debris the last bedroom light
We're invisible here just past midnight"

Noin, siinäpä se taiteellinen saldo olikin. Mukavaa löysäilyä.
Löysäilyn ja laiskottelun välissä ehdin sentään käymään joogasalilla.

lempparilätyt à la 2010
1. Absolute Dissent 2. Postcards from a Young Man 3. Onnellisuus 4. Happiness
5. Another Night in the Sun 6. カルマ 7. Kvelertak 8. In Excelsis

Vuosi 2010 oli mielenkiintoinen vuosi. Joulukuu 2009 - joulukuu 2010 oli ehkä elämäni onnellisinta aikaa. Ei ihme, että kaksi eniten kuuntelemaani albumia vuodelta ovat Ismo Alanko Teholla -kokoonpanon Onnellisuus ja Hurtsin Happiness. Vuoteen on mahtunut paljon naurua ja ystäviä mutta ennenkaikkea kokemuksia, jotka saavat mielen räjähtämään kilometrejä leveämmäksi. Tottakai vuoteen on mahtunut myös paljon alamäkiä, mutta ne voin kuitata lainauksella kirjasta, jonka sain Valkoiseltahailta joululahjaksi.

"Onnen aiheita on harvassa, mutta monet ovat kärsimyksen siemenet! Jos minulla ei kuitenkaan olisi kipua, en kaipaisi vapautusta. Niinpä, oi sieluni, pysy lujana!"
- Santideva (1001 buddhalaisen viisauden helmeä)

pietà

2010-12-25T03:53:00.000-08:00

Aloitin joulupäivän laimentamalla Ingmanin Perinteistä banaanijugurttia kyynelillä puoli kahden aikaan yöllä. Ei välttämättä kovin perinteinen tapa viettää joulua, mutta minulle jotakuinkin perinteinen tapa viettää juhlapyhiä. Ahdistus, nimittäin, hiipii aina rauhan ja onnen hetkinä sisään.

Olen aina uskonut, halunnut uskoa ja uskotellut muille, että täydellisyyden tavoitteluni on ollut järkevä päämäärä. Kuin tulevaisuuteen sijoittamista. Olen etsinyt täydellisyyttä opiskelun saralla turvatakseni mahdollisuuteni päästä (näennäisesti) eteenpäin elämässä.
Joko olen koko tämän ajan ollut väärässä tai perfektionismini kurssi on muuttunut.
Sain juuri äskettäin todistuksen siitä, että minun ei enää tarvitse räpiköidä niin paljon pysyäkseni pinnalla opiskeluissa. Sain viime koeviikolla aivan yhtä hyviä tuloksia kuin ennenkin vähemmällä työnteolla.
Voisin jo myöntää olevani niin lähellä täydellisyyttä kuin minun on mahdollista.

Ei riitä.
Vihaan itseäni yhä. Entistä enemmän.

Ei sillä, etteikö elämäni olisi elämisen arvoista tai etteikö elämässäni olisi paljon hyvää ja arvokasta.
Rakastan elämääni mutta vihaan sen subjektia.

"Mielisairaan elämismaailmasta on tullut muuttumaton tila. 'Mitä tyhjempi, yksinkertaisempi ja rajoittuneempi on elämismaailma, johon eksistenssi on sitouttanut itsensä, sitä pikemmin ahdistus ilmenee ja sitä pahempaa se on.' Binswanger puhuu sitoutumisesta ikään kuin mielen järkkyminen olisi jonkinlainen valinta. Nimenomaan sitä hän tarkoittaakin, nähtävästi ilman sympatiaa. -- Kyseessä on Binswangerin sanoin 'itse valittu vapaudettomuus'."
- Richard Appignanesi: Mihin uskovat eksistentialistit

"You're addicted!
Which makes it seem so hard to be your friend
You're addicted to your pain."
- 'Addicted' (Devin Townsend)

Utrydd dei svake

2010-12-20T06:25:00.000-08:00

Selvästikin tämä tarkoittaa sitä, että pärjään vähemmälläkin lukemisella. Voisinpa vain joskus laskea mielen lepoon ja luottaa osaamiseeni. Koeviikolla näin jo tapahtuihin, periaatteessa. Kuten kirjoitin, en tuntenut syyllisyyttä, mutta tunsin syyllisyyttä siitä etten tuntenut syyllisyyttä. Kryptistä, muttei mitenkään uutta ja mullistavaa.

Lukiessani eräs ilta Blaise Pascalin ajatuksista [Ben Rogers: Pascal - Turhamaisuuden ylistys], huomasin jotain hyvin tuttua.

"Viihdytys. Pienestä pitäen ihmisten harteille sälytetään huoli kunniasta, omaisuudesta, ystävistä, ja vielä heidän ystäviensä omaisuudesta ja kunniasta, heitä piiskataan hoitamaan asioita, oppimaan kieliä ja harjoittamaan ruumistaan, heille tähdennetään että he eivät saata olla onnellisia jolleivät heidän terveytensä, kunniansa, varallisuutensa ja myös heidän ystäviensä asiat kukoista, ja että jos mitään tästä puuttuu, he tulevat onnettomiksi.
Onpa merkillinen tapa tehdä ketään onnelliseksi, voisiko parempaa keksiä tehdäkseen heidät onnettomiksi?"

- Blaise Pascal (1623-1662)

Tunnistan itseni vähän liiankin hyvin. Ilmeisesti joku mystinen zeitgeist on onnistunut sysäämään tämän huolimisen taakan harteilleni hyvinkin pysyvästi. Viimeksi lauantaina tunsin oloni ahdistuneeksi kun en tehnyt mitään töitä. Sitä edellisen viikonlopun olin kuumeessa, mutta koska makaaminen ei käy päinsä levottomille jaloille, päätin leipoa pari tuntia.
Olen koettanut miettiä miksi ahdistun tyhjän panttina olosta. Ehkä tuottavuusohjelmat ovat saavuttaneet minut jo ennen työelämää. Ehkä tyhjyys pelottaa, pelkän olemisen tyhjyys. Päällimmäisenä on kuitenkin syyllisyys ja tieto siitä, ettei tekeminen lopu. Jos luulen, ettei minulla ole mitään tehtävää, tiedän olevani väärässä.
Aina on tehtävää.

Sattumalta puhuimme syyllisyydestä uskonnon tunnilla synnin ja armon käsitteiden yhteydessä. Tunnen syyllisyyttä yllättävän monista asioista. Jätän tietokoneen tunneiksi auki ja kulutan energiaa. Läträän suihkussa liian kauan. En tee tarpeeksi töitä koulun eteen. Harrastan liian vähän liikuntaa. Ja sitä rataa.
Olen syyllinen 'huonosta' elämästäni. Sairasta?

Mutta ei huonoa ilman hyvääkin. Devin Townsend Project Kaapelitehtaalla!

ps. Kvelertak - Utrydd dei svake [nor. tuhotkaa heikot]
Tykkään hillittömästi. Kvelertak teki Hurtsin kanssa vuoden muikeimmat debyytit.

2010-12-13T08:49:00.000-08:00

"Olen itä, nouse minusta, oi aurinko, kohoa, Valo
minun usvani kudoksesta
Olen yö, ole tähtikruununi
etten pimeässä väristen pelkäisi itseäni."

- Jalal ad-Din Rumi

Joulukuu. Minulla on ensimmäinen kunnon flunssa tänä lukuvuonna ja oman reaktioni rauhallisuus on vähintään yllättävä. Olen ollut kaksi päivää poissa, enkä tunne oloani mitenkään erityisen stressaantuneeksi. Kuumeen olisi paras kuitenkin hellittää huomiseksi että pääsen hakemaan kokeet ja todistuksen. Kai sitä pitäisi mennä tunneillekin.

Kipeänä ollessa olen oikeastaan vain leiponut, katsellut leffoja ja tykittänyt koneella Heroes of Might and Magic III:sta, jonka sain Korruptilta takaisin puolentoistavuoden lainan jälkeen. Mahtava peli, kertakaikkiaan, mutta ihan saakelin vaikea ainakin minunkaltaselleni sunnuntaistrategille. Onneksi tämänhetkinen jakso on kohtalaisen helppo ja jättää paljon aikaa pelittämiselle. Innostuin nimittäin itsenäisyyspäivänä mm. Valkoisenhain ja Korruptin kanssa viettämästäni Pokémon-leffamaratonista pelaamaan jälleen Pokémon Sapphirea GBA:lla.

Niin. Uusi jakso. Se on jotenkin kummallinen. Ensinnäkin ainoat vieraat kielet ovat kiina ja japani. Lukkarissani on siis indoeurooppalaisten kielten musta-aukko. Missä on akkusatiivi? Partisiippi ja verbitaivutukset? Onhan se toki mukavaa vaihtelua. Kesän japaninopinnot ovat erittäin paljon hyödyksi kiinan kirjoitusmerkkejä opiskellessa kun vetojärjestelmä ja suurin osa merkeistäkin on jo entuudestaan tuttuja.

Ev. lut. uskonnon ja filosofian etiikan kurssit ovat mielenkiintoisia (varsinkin samaan aikaan käytynä) ja auttavat pätemään terveystiedossa kun analysoidaan esim. eutanasiaa tai aborttia. Terveystieto ei kyllä muuten säväytä, ei sitten ollenkaan. Minulla on yhä samanlainen asennevamma kuin yläasteella.
Ette voi pakottaa olemaan terve. Olen sairas vain, jotta en sopisi fasistiseen hyvä elämä -standardiinne. Notta haistakaa.
Ja tämä jos mikä on järkevää. En oikeastaan edes tiedä, mistä tämä asenne kumpuaa. Terveistä elämäntavoista puhuminen saa aikaan jonkunlaisen psyykkisen allergiareaktion aivoissani ja asennoidun negatiivisesti.

好, japanilainen lukutapa su (す) tai kou (こう), kiinassa hăo

Sound and fury

2010-11-26T05:47:00.001-08:00

21.11.2010, lyijykynä

Koeviikko, 6/7 takana.

Nyt tehtyäni ruotsinkokeen en enää pidäkään A-ruotsiin vaihtamista kovin hyvänä ideana. En oikein tiedä, minkälaista osaamisen tasoa minulta odotetaan. Tuntuu, että odotetaan paljon mutta melkein kukaan ei näytä yltävän odotuksiin. Olenko siis kävelemässä heikoilla jäillä? En ainakaan luovuta. Ylpeys ei anna periksi myöntää virhettä.
Ehkä kokeenpalautuksen jälkeen menen itkien takaisin B-ruotsin tunneille.

Vielä ennen koeviikkoa sain piirrettyä. Ideoita satoi ja tuuli, dada purskahteli keskusteluissa. Ei vain enää. Nyt on monta piirrosta kesken, eikä mistään oikein tule mitään.
Keskittymiskyky on jossain kaukana saavuttamattomissa. Piilossa. Niin myös se normaali, tavanomainen kunnianhimo. Pelko huonoista numeroista. Pelko pettymyksestä.

Näin ei ole usein käynyt.

"У вас есть коняк?"

2010-10-26T11:31:00.000-07:00

Noniin. Todistukseni näyttää nyt tältä.

Kokeet menivät odotettua paremmin.
Voisin jopa myöntää olevani ylpeä siitä, että selvisin B3-venäjän oppimäärästä 50% läpi parhaalla mahdollisella arvosanalla. Nyt se on ohi minun osaltani.

Tein ratkaisun ruotsin kohdalla ensimmäisen jakson lopulla.
Vaihdoin A-ruotsiin. Suoraan neljännelle kurssille. Sain nostettua B-ruotsin kurssini A-tasolle kirjoittamalla pari esseetä, ja nyt olen istunut jo hyvän aikaa neloskurssilla. Tällä hetkellä tunnen, että valinta oli hyvä. Olen oppinut parissa tunnissa enemmän, kuin kolmella lyhyen ruotsin kurssilla yhteensä - toisaalta tahti on huomattavasti nopeampi ja olen hieman jäljessä opiskelluista asioista. Täytyy tsempata todella, että pääsen mukaan A-tasolle.

Damien Hirst, the Explosion

Kävin Kiasmassa ihmettelemässä viikko sitten torstaina, katsomassa mm. Damien Hirstejä. Ainakin Kiasmaan saadut työt olivat mielenkiintoisia ja jopa kauniita katsella. Formaldehydilehmistä en ehkä voisi sanoa samaa.
Viime viikonloppuna kävin kutsulippujen kustantamana Helsingin Kirja- sekä Musiikkimessuilla. Vietin messuilla kohtalaisen vähän aikaa verrattuna edellisiin vuosiin, mutta budjettinikaan ei ollut mitenkään mittava. Taisin tuhlata yhteensä 40€ pariin Manic Street Preachers -sinkkuun, ja muutamiin sarjakuviin [Alan Moorea]. Egmontin uudet suomijulkaisut [Shokki 2, Swamp Thingit] jäivät polttelemaan käsiin mutta eivät päätyneet kassiin asti. Kirjamessuilta Kruunuhakaan Töölönlahden-Kallion kautta kittaamaan Vitalia ja katsomaan Herzogin Nosferatua.

Tämä viikonloppu on pitänyt viettää nenä kiinni kirjoissa (mutta eksyin silti Nosturin rock-kirpparille), sillä huomenna testataan taitoja historian välikokeessa että ruotsin sanarissa. Historian pänttääminen on nautinnollista. Ei kaksiosaisia predikaatteja, jotka hajottavat indefiniittipronominit tai muuta mukavaa. Vain demokratiaa ja diktatuuria, kommunismia sekä fasismia.
Ruotsin lukeminen onkin ollut taas haasteellisempaa, kun koko viime viikonlopun yritin painaa mieleeni saksan sanoja. Germaaninen aivomyrsky, bitte. En osaa myöskään suhtautua ruotsin sanariin kevein mielin, sillä haluan näyttää maikalleni, kavereilleni ja koko maailmalle, että olen kykeneväinen pärjäämään myös A-ruotsissa. Pärjäämään erinomaisesti.

In Excelsis

2010-10-17T12:09:00.000-07:00

"Liberty is ours to protect
the glorious pursuit of happiness

The glory of freedom, simple liberties
In excelsis!"

Siinä on kasa syksyn hyviä levyjä.

Killing Joken uutukainen Absolute Dissent on tämän vuoden paras albumi, riippumatta siitä mitä albumeita tänä vuonna enää julkaistaan. Levy on niin vihainen ettei veri kierrä päässä sitä kuunnellessa mutta silti samalla niin toiveikas. Kuinka hienoa musiikkia enää voidaankaan tehdä!
Killing Joke Nosturissa viime maanantaina vapautti niin paljon energiaa, että joku pieni planeetta universumissa kuoli sen voimasta. Enpä ole pitkään aikaan nähnyt bändiä, jonka mukana huutaminen olisi purkanut näin paljon aggressioita.

Manic Street Preachersin Postcards from a Young Manistä en ole keuhkonnut vielä mitään! Albumi on niin hyvällä tavalla kliseinen, paisuteltu pop-albumi kuin voi olla. Journal for Plague Loversin jälkeen tyyli tuntuu oudolta mutta samalla niin tutulta kun muistelee vuotta 2007. Postcardsiin tarttuessa tietää kuitenkin kuulevansa hienoja sovituksia ja melodioita. Kuinka usea bändi uskaltaa tosissaan laittaa gospel-kuorot biisiin, jossa laulaa Echo & the Bunnymenin Ian McCulloch?
Oi Manics, kuinka rakastankaan teitä.

Michael Monroen livealbumi on hauskaa kuunneltavaa, kun kuulen taltioinnissa omat maaniset huutoni. Albumilla voin fiilistellä lauantaista keikkaa. Ginger osoitti uudestaan übermenschiytensä soittaessaan keikan jalka murtuneena. Ehdin jo ihmetellä johtuiko outo ”rauhallisuus” voimien säästämisestä illan toista keikkaa varten vai jostain muusta, mutta linkkauksen selittikin murtunut jalka. Voisivat muut rockarit ottaa mallia siitä kuinka homma hoidetaan kunnialla kotiin.

Pian pitää palautua lomalta kouluun ja lihakset jomottavat.
No. Hyvä rock-konsertti on aina in excelsis.

Loma on ollut yhtä ryntäystä ja juoksua, täynnä absurdeja ja naurettavia asioita kahden loistavan konsertin lisäksi. Jotenkin keskiviikkoiltana todistamani Valkoisenhain lemmikkikääpiösiilin orgasmi symboloi osuvasti tätä lomaa.

Poikkeustila

2010-10-12T06:27:00.000-07:00

'Deadly as a Vulture'
syyskuussa 2010, akvarellit
Joe Strummer Oddjobille synttärikortiksi
"I cover red purple on top of grey"

Kesän jälkeen, etenkin tämänvuotisen jermukesän jälkeen, pitää aina taantua arkeen. Aikaiset herätykset viitenä päivänä viikossa ovat pahimpia. Joka aamu toivon, että joku tappaisi minut siihen paikkaan. Ei tarvitsisi nousta ylös, napsauttaa kahvinkeitintä päälle ja tehdä päätöstä jaksamisesta.
Tahdonvoima. Haluan uskoa, että kyse on siitä.

Onneksi on sentään syksy. Ulkona on kaunista ja viileää, illat ovat loistavia kävelyjä varten ja tähdet näkyvät kirkkaina. Koko upea syksy vain tuppaa valumaan ohi kiireessä. Kalenteri oli täyteen buukattu jo viimeksi kirjoittaessani, eli syyskuun alussa. Oli vähän sitä ja tätä, valohoitoja, koulujuttuja, menoja viikonloppuisin… Alan pitää luksuksena yhtä päivää ilman kalenterimerkintää.

Ensimmäinen koeviikko tuli niin että ei sitä huomannutkaan. Kuusi viikkoa ensimmäistä jaksoa meni häiritsevän nopeasti rutiinia etsiessä ja yhtäkkiä kalenterin seuraavalla aukeamalla olikin jo koeviikko.
Koeviikko on aina poikkeustila. Kaikki normaali elämänmeno pysähtyy. Kodin ulkopuolella liikkuminen lakkaa, tietokone pysyy kiinni ja kaikki yhteydet ulkomaailmaan päivittäistä Hesaria lukuun ottamatta katkaistaan.
Tällä kertaa lukeminen tuntui jotenkin todella vaikealta. Minkäänlaista vanhaa rutiinia ei tuntunut löytyvän. Ahdistuspahdistus oli ainoa tuttu elementti. Onneksi koeviikko on vain sen seitsemän rutistuksen mittainen (tosin kaksi viikkoahan siinä poikkeustilassa vierähtää), ja ainoastaan kipu on pakollista – kärsiminen valinnaista.

'Kuolema on kauhistuttava vain kuolevaisille'
19.9.10, akvarellit

Valohoidosta ei ole ollut mitään näkyvää/tuntuvaa hyötyä (pikemminkin harmia ajankäytön kohdalla). Iho hilseilee, repeilee ja lähtee riekaleina irti pahemmin kuin koskaan ennen. Pitäisi varmaan varata mitä pikimmiten aika ihotautilääkärille ja keskustella jatkosta. Rasvauksestakaan ei tunnu olevan enää apua. Saattaa olla, että stressillä on vaikutus.

"Wednesday, you're my bitch. Make me a sandwich."

2010-09-08T11:15:00.000-07:00

Minulla on ongelma ruotsin kielen kanssa. En ymmärrä, mikä tekee nimenomaan ruotsista minulle niin vaikeaa. Tunnun oppivan muita kieliä suhteellisen hyvin ja vaivattomasti. Minulla ei ole asennevammaa ruotsin suhteen – haluaisin oppia sitä. Ruotsi ei ole edes erityisen vaikea kieli.

… Miksi sitten sen omaksuminen ja oppiminen tuntuu olevan niin helvetin vaikeaa?

Tämä on hyvin turhauttavaa. Henkilökohtainen opiskelu- eli työmoraalini on hyvinkin luterilainen, enkä osaa syyttää huonoista tuloksista muita kuin itseäni, liian vähäistä yrittämistä, laiskuutta ja huonoutta. ’En vain opi tätä’ ei ole vaihtoehto. Pitää yrittää kovemmin.
Yritän jo nyt, kovasti, mutta nähtävästi se ei riitä.
Suomenruotsalaisena tunnen myös erittäin haavoittavia epäonnistumisen ja häpeän tunteita huonon ruotsintaitamukseni takia. Taustani takia olen myös ehkä kovin kriittinen taitojeni suhteen. Ja arvosanojahan ei pidä sotkea tässä tapauksessa osaamiseen.

Kaikki tämä kumpuaa ruotsinkurssin välikokeesta. En lukenut sanastoa tarpeeksi, ja kun veljeni kyseli sanoja minulta, huomasin kuinka hataralla pohjalla osaamiseni on. Olisi pitänyt myös olla järkevä ja aloittaa lukeminen aikaisemmin, paljon aikaisemmin.
Sain valtavan epätoivoisen raivokohtauksen keskiviikko iltana – toinen viikon sisään. Ensimmäinen epätoivoinen itseviharaivari tapahtui maanantaina kun olin unohtanut Roger Watersin the Wall Live –lippujen tulevan myyntiin sinä aamuna. Hakkasin sitten vihassani päätä pöytään enkä saanut mitään järkevää aikaiseksi koko päivänä, vaikka aikataulut vaatisivat sitä.
Yöunet ovat kärsineet jatkuvasta aggressiosta ja epätoivosta. Hain lohtua sieltä, mistä olen sitä ennenkin löytänyt. Levyistä.

"With patience I gain in a new lifestyle to be rid of the rage

And I'll feel the pain I won't feel again
And I will rise to the other side
Where I'll stay and I'll stand tall as Centrepoint
Justice be my drug"

Aloitin valohoidon tällä viikolla. Ihotautilääkärini oli jo viime vuonna kirjoittanut lähetteen SUP-valohoitoon atooppisen ihoni takia, mutta vasta nyt tilanne ihon kanssa on mennyt niin huonoksi ja toivottomaksi, että päätin kokeilla. Kummallisia arpia, näppyjä ja haavoja ilmestyy päivittäin ihoon ja nahkaa hilseilee pois isoina riekaleina. Rasvat eivät näytä auttavan enää ollenkaan.
Olen käynyt valohoidossa nyt kaksi kertaa ja se on, kuten hoitaja sanoikin, vain pahentanut tilannetta. Odotan vähemmän innokkaasti jatkoa. Minulla ei ole aikaa käydä valohoidossa suositeltua kolmea kertaa viikossa. Hoitaja kyllä ehdotti, että voisin lähteä koulusta aikaisemmin perjantaisin, jotta ehtisin valohoitoon. Ehkä ei kuitenkaan.

Kalenterin täyttyminen stressaa. Nyt pitää vain yrittää rauhoittua, rauhoittua, rauhoittua.
Mitä iloa minulle on fyysisestä terveydestä, jos pollani hajoaa sitä kohti pyrkiessä?

Seinät

2010-09-05T10:34:00.000-07:00

Saavutus.

Ei kuukauttakaan koulua ja olen saanut jo lukuvuoden ensimmäisen flunssan. Julkisissa kulkuneuvoissa altistuu tietenkin kaikenlaiselle, mutta uskoin jo että olin Jermukesän aikana reissatessa saavuttanut jonkunlaisen vastustuskyvyn.

Niin se täyspäiväinen opiskelu taas alkoi niin että rysähti. Kouluun palaaminen sujui ihan positiivissa merkeissä jos unohtaa aamuherätykset ja valtavan läksymäärän. Tai ainakin subjektiivinen kokemukseni läksymäärästä on valtava. Ehkä useat kielikurssit vain luovat sen illuusion tai sitten olin kesän aikana jo unohtanut miltä arki tuntuu. Oli miten oli, hommaa riittää ja elämä tuntuu taas pyrähdyksien sijasta ramppaamiselta. Idästä itään.
Astangajooga on tuonut jonkunlaista outoa euforiaa iltoihin ja kipua aamuihin, mutta nyt siitäkin on pidettävä tauko flunssan takia.

Kuvis alkoi. Torstaisin viihdytän itseäni Valkoisenhain ja Korruptin seurassa piirustus- ja maalaustyöpajassa käyden suorastaan dadaistisia keskusteluja ties mistä.
Itseasiassa muutenkin keskustelut parhaiden ystävieni kanssa ovat melko dadaa - mikä on hienoa. Ideoita räiskyy ja roiskuu. Ideailotulitus sopii syksyyn kaikkien hienojen tapahtumien keskelle; Sarjakuvafestivaalit, Rakkautta ja Anarkiaa, Kirja- sekä Musiikkimessut... Saa nähdä mihin tänä vuonna on rahaa, sillä yllättävät menot vievät pitkään kaikki rahat. Roger Waters Hartwallilla, Michael Monroe Tavastialla sekä uudet levyjulkaisut. Enää pari viikkoa Manic Street Preachersin uuden albumin julkaisuun.

Roger Waters - the Wall Live 28.4.11 Hartwall Areena
liput kovan taistelun jälkeen

Mielenlempijä eli jermukesä

2010-08-16T06:58:00.000-07:00

Antaudutaan.

Pornografiaa.
Extaasiin.
Onnellisuus.
Sytytä elämä.
On mulla unelma.

Ismo Alanko onnistui Teho-Osaston kanssa tiivistämään koko kesän sekä Ankkarock-sunnuntain setissään. Päätimme Oddjobin kanssa mennä viimeisillä rahoilla Ankkarockiin antamaan Hullulle Kesälle ansaitsemansa päätöksen ja katsomaan Viikatetta, Michael Monroeta ja Ismo Alankoa. Samalla otin verisen revanssin Ankkarock-sunnuntain kanssa - viimeksi kävin ko. festarilla 2007 katsomassa Nine Inch Nailsia ja paria muuta bändiä ja sain turpaani. Nyt homma sujui huomattavasti rauhallisemmin. Viikate oli jermu, harmiksi vain miksaukset kusivat ja henk.koht. pidin mm. Ruisrockin settilistasta enemmän.

Michael Monroeta odotellessa piti kykkiä läpi Disco Ensemblen setti. Miten somaa, Disco Ensemble soitti 2007 samalla lavalla kuin nytkin enkä silloinkaan syttynyt.

Oddjob oli muuten törmännyt Gingeriin ja Karliin Suomenlinnassa jo lauantaina, kun bändi demoaa Seawolf-studiolla. Minä olin sukuloimassa vaarini 75-vuotissynttäreillä. Kuinka ironista.

Michael Monroe aiheutti pientä hysteriaa jälleen kerran. Ginger kuvailee yleisöä pienellä videokamerallaan, katselee benji-hyppyjä keskittyneesti soittaen samaan aikaan ja vetää röökiä laulaen taustoja samanaikaisesti. Definitive Übermensch. Alakantista oli myös mainiota ihailla kasvavaa parransänkeä. Voin painaa mieleeni miltä jumala näyttää.
Bändi on kovimpia rock-pumppuja tällä hetkellä - bändin keikkakunto on niin tautinen ettei yleisö pysy mukana. Yli tunnin mittainen setti (Tunti ja viisitoista minuuttia, puolitoista tuntia? En ole varma.) oli murhaa selälle, jaloille, äänelle ja sielulle. Mieleni = lemmitty.

Ankaran hurmion, karjumisen/kiljumisen, pogoamisen, tanssimisen ja erittäin herpaantumattoman tuijottamisen jälkeen oli parasta kaataa pari pullollista vettä alas kurkusta ja linkuttaa katsomaan Ismo Alankoa. Upea keikka, jälleen kerran. Oli kieltämättä jollain tasolla koskettavaa hoilata 'pornografiaa' ja 'onnellisuus' tälläisen kesän ja päivän jälkeen.

Viikatetta mukaillen voisin sanoa tämän olleen varsinainen Jermukesä 2010. Olen kierrellyt ja kaarrellut viimeisen kymmenen viikon aikana niiden kaikkien enemmän tai vähemmän työntäyteisten 188 koulupäivän jälkeen.

Kesämuistot ovat mielenkiintoisen utuisia ja absurdeja. The Clashin Charlie Don't Surf, virallinen kesäbiisi ja jeepillä ajelu. Sielun Veljien Onnellinen Päivä, matka lähikaupalle yhdeltä yöllä. Toogasaurukset ja sisäpiirivitsit. Viikatteen Korpi sekä Köyliö ja moshaus. The Wildheartsin Jonesing for Jones ja keikkakrapula. Spice Girlsiä ja Killing Jokea yöllä. Sammakko hiuksissa. Pyörällä päin kuorma-autoa. Platonin eros ja jyväskyläläinen nurmikko. Kemiön auringonlasku, aurinkotervehdykset. Tavastia. Pasilan asema ja asfaltin kynsimistä. Julkisia kulkuvälineitä.

Nyt edessä on enää 187 koulupäivää, sitten koittaa Jermukesä 2011.

Toiset on luotuja kolhimaan

2010-08-09T05:40:00.000-07:00

Naurunappula-ilme.

Vihaan julkista terveydenhuoltoa. Käytän julkisia terveyspalveluita niin harvoin, että välillä ihan unohdan kuinka hermoja raastavaa se onkaan.

Juttu menee niin, että olin matkalla Valkoisellehaille pyörällä eräs tiistai vähän lanittelemaan Star Wars -pelejä [Lego Star Wars, Star Wars Jedi Knight II: Jedi Outcast] ja päätin olla reipas nuori sekä säästää aikaa pyöräilemällä kuuden kilometrin matkan busseilun sijasta [68A, Vantaan virallinen sightseeing-bussi]. Matka sujui hyvin kunnes viimeisen parinkymmenen metrin sisään onnistuin telomaan itseni Vantaan kaupungin kuorma-autoon. Auto oli parkeerattu keskelle kapeaa pyörätietä ja ajattelin pääseväni ohi jos menisin hitaasti ja varovasti. Kuski päätti kuitenkin avata oven juuri kun pääni oli oven vieressä.
Pitihän se kesätapaturma sattua tänäkin vuonna, kun olen päässyt festareilta todella hyvässä kunnossa. Sain naamaani pari tikkiä lähimmällä terveysasemalla [jonne kuorma-auton kuljettaja minut ystävällisesti toimitti] ja oikeaan käteen asfaltti-ihottumaa sekä technicolour-mustelman.
Pyörä oli jäänyt törmäyspaikalle, joten nappasin bussin ja lähdin lanittelemaan kuten oli ollut tarkoituskin. Näitä sattuu.
Hassisen Koneen Reippaina käymme rekkain alle sai ainakin uuden merkityksen.

Olen yrittänyt opiskella latinaa erittäin ahkerasti viimesten viikkojen ajan. Lähdin jopa mökille rauhoittumaan keskustan houkutuksista viikonlopuksi. Pelasin kuitenkin suurimman osan ajasta vapaakenttää kannettavalla läppärillä kun ukkosmyrsky katkaisi sähköt moneksi tunniksi lauantaina.
Koulu alkaa viikon päästä ja koe häämöttää edessä. Vääjäämättä. Neutrit ja III-deklinaation adjektiivit tökkivät kyllä erittäin rajusti, mutta on tässä myös hienojakin hetkiä. Latina on varmasti ainoa kieli, jonka tehtävissä pääsen taivuttamaan sanaparia "terävä lihakirves" yksikössä sekä monikossa, nominatiivissa, akkusatiivissa ja datiivissa.

ps. haavan nimeksi tuli Ismo-Inkivääri pitkällisen mietinnän jälkeen.

Why are you wearing that stupid man-suit?

2010-07-25T04:10:00.000-07:00

"Olet siis jumala. Yksi niistä lukuisista jumalista, joita ihmiset loivat tuhat vuotta sitten. Ja tuhannen vuoden aikana sinusta on tullut jäännösten ja lian peittämä.
En epäile, että sinut luotiin epätoivoisen ajan ihanteiden ja tavoitteiden vuoksi.
Mutta miksi he eivät tajunneet, että sekä puhtaus että lika ovat osa elämää? Kärsimys, murhe ja typeryys eivät katoa puhdistetusta maailmasta, koska ne ovat osa ihmisyyttä... Siksi kärsimysten keskellä on aina myös iloa ja valoa."
- Nausicaä (風の谷のナウシカ, Hayao Miyazaki)

Viimeinen tapahtumantäyteinen viikko on loppumaisillaan. Maanantaina oli Musen keikka Kaisaniemessä, joka aiheutti kehossani ja mielessäni yllättävän vähäisiä täpinöitä. Olen missannut Musen keikat jo pitkään Suomessa, joten nyt oli ihan mukava päästä heitä katsomaan vaikkei the Resistance herättänytkään samanlaisia reaktioita kuin Absolution tai Black Holes & Revelations (puhumattakaan Kaisaniemen puistosta keikkapaikkana).

White Lies lämppärinä takasi kaksi kärpästä yhdellä iskulla - mainio setti, mutta miksaukset päin persettä. Onneksi miksaus parani Musen setin aikana. Olisin ollut erittäin pettynyt jos rumpumiksaus olisi pysynyt yhtä huonona, kun Dominic Howard on niin saamarin hyvä rumpali.
Muse oli monen vuoden odotuksen arvoinen. Tuuli pyöritti ääntä Kaisaniemessä niin, että bändi olisi saanut kyllä soittaa vielä lujempaa. Musen biisit vaativat mahtipontiset puitteet, eikä hiljaa soittaminen tuo samanlaista efektiä kuin jumalaton meteli. Ja kuulin oman lauluääneni. Hyi hemmetti, se pilasi keikkaelämyksen aina aika-ajoin. Ja kun kerta en nähnyt bändistä vilaustakaan, mitä nyt hieman Bellamyn sparkle-housuista (jotka muistuttivat Placebon marraskuisesta keikasta).

Soittivat sentään kivoja kipaleita. Knights of Cydonian loppurytkytyksen tahdissa on niin kiva pomppia, vaikka parasta antia olivat ehdottomasti omat, vanhat lempparit Absolutionilta ja kahden viimeisen levyn nelostrackit Map of Problematique ja United States of Eurasia.
Pari tuntia vierähti kuin siivillä. Illalla väsytti, nälätti ja aamulla lähtö Heinolaan kesäteatteriin katsomaan Guys & Dollsia. Maria Lund, Jussi Lampi ja Puntti Valtonen päärooleissa olivat mainioita, eikä teatteri muutenkaan pettänyt - tänäkään vuonna. Muistaakseni tämä oli neljäs kerta kun kävin Heinolan kesäteatterissa.

Loppuviikko onkin mennyt rauhallisissa merkeissä. Keskiviikkona paluu kanjien pariin, torstaina kipaisin Suomenlinnassa ja perjantaiyönä keittelin kuitukeittoa dubin tahtiin - tarkoituksena olisi leittää kuiturastoja päähän lähipäivinä. Kunhan ehtii. Tällä hetkellä olen liian kiireinen istuessani keinutuolissa kahlaten läpi sarjakuvapinoja - sain luettua Hayao Miyazakin loistavan Nausicaän loppuun, sekä osan Finnconista ostamistani Sandman Mystery Theatreista ja Hellblazereista.

Lomaa on jäljellä kolme viikkoa. Välillä mietin, mihin tämäkin loma on kadonnut - sitten katson kalenteriani ja muistan. Ihmeellistä juoksemista tämäkin on taas ollut, mutta ihan mukavaa juoksemista.

2010-07-18T08:19:00.000-07:00

Tuli käytyä Jyväskylässä Finnconissa lauantaina. Lähtö oli aamulla hieman ennen yhdeksää ja kyllä väsytti niin mukavasti kun eilinen ilta oli mennyt hieman myöhään. Mutta ilmainen kyyti ja hyvää seuraa, Valkoinenhai nimittäin! Mikäs siinä sitten olikaan ajella Jyväskylään se neljä tuntia, kun on hyvää juttuseuraa ja one-hit-wonders CD taustalla soimassa.

Finnconin väliaikainen ero Animeconista oli erittäin toivottavaa. Pitkästä aikaa con, jossa verenpaineeni ei noussut, vessassa ei ollut kilometrin jonoa ja conpaikan viheralueilla oli tilaa. Ah. Kävimme Valkoisenhain kanssa katselemassa muutaman mielenkiintoisen paneelin - harmi vain että aikaa oli rajoitetusti. Mielenkiintoista ohjelmaa olisi riittänyt. Paneelien välissä oli aika nurtsipiknikille tr00-henkeen. Banaaneja, jugurttia, leipää, vadelmia ja kermavaahtoa, puheenaiheina kreikkalaiset filosofit ja ihailuni Gingeriä kohtaan [josta Valkoinenhai on kehittänyt oudon kompleksin, mutta minkäs teet]. Makailimme tunnin viltin päällä nurtsilla ja papatimme liibalaabaa, mikä oli oikein mukavaa.
Sitten oli aika Definitiiviselle rock-paneelille. Tästä kiitos Finnconille, paneeli oli mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu. Jatko-osa Finncon 2011:sta, kiitos.

Paneelin jälkeen oli hieman yli tunti aikaa shoppailla. Kirpparikirjoista löytyi ehkä kesän paras ostos, kauan etsimäni Stanislaw Lemin mestarillinen Cyberiada [suom. Kyberias]. Kirja lähti 4€:llä, jolloin ruotsinkielisyys ei edes haitannut. Kielitaito kehittyy kohisten.
Ostin pari puuttuvaa Tähtivaeltaja-numeroa sekä läjän pilkkahintaisia Sandman Mystery Theatre- ja Hellblazer -irtonumeroita. Onnellisuus on kassi sarjakuvia.

le-vot-to-mat

2010-07-12T04:43:00.000-07:00

TO 8.7.

Lähtö mökille Kemiön suuntaan iltapäivällä. Onhan kaikki varmasti mukana, onhan? Myös lippu ja lompakko? Voi paska, sitten piti kääntyä takaisin. No, näitä sattuu.
Nukkuminen oli vaikeaa kun jännitti miten kaikki sujuu. Hyvin sujuu, kuitenkin.

PE 9.7.

Mobilisoituminen mökiltä Kemiöstä Ruisrockia kohti And Onen Panzermeschin tahdissa tapahtui aika liukkaasti iltapäivällä. Poimimme Oddjobin Turun bussiasemalta ja sieltä sitten Ruissaloon innokkaassa tunnelmassa. Päivän ensimmäinen bändi oli Canned Heat, joka soitti Teltassa jo saapuessamme. Canned Heat oli kiva aloitus festariviikonlopulle, rentoa ja rehellistä bluesrock-meininkiä (paria erittäin out-of-place kitara- ja rumpusooloa lukuunottamatta).
Oli aika löytää jotain syötävää. Bongasimme kiinalaisen kojun, jossa myytiin kevätkääryleitä hintaan 2€/kpl ja päätimme nomssata niitä. Seuraavaksi ohjelmassa olisi Rise Against, minulle jotakuinkin tuntematon yhtye. Bändin setin aikana ehti päästä jo hieman festaritunnelmaan. Ihmiset poukkoilivat Rantalavan edessä pakoillen laivojen aiheuttamaa aallokkoa ja ilmassa lenteli ties mitä, en edes halua tietää mitä kaikkea. Itse musiikki kuulosti paikoitellen hyvinkin nastalta, ja ajattelin tsekkailla tarkemmin tätä bändiä.
Viimeinen bändi, jonka halusimme katsoa oli Niittylavalla soittava NOFX. Niittylavan edessä oli niin paljon yleisöä, etten oikeastaan nähnyt bändistä vilaustakaan (paitsi plasmalta muutamaan otteeseen) mutta soitto kyllä pelasi ihan hyvin pitkien ja sekavien spiikkien välissä. Jotenkin kevätkääryleiden maku sopi hyvin NOFXin musiikkiin... Lienee minun kieroutunut mieleni taas kyseessä.
NOFXin jälkeen pitikin taas talsia pois Ruissalosta oksennusta ja iloista kaljakansaa vältellen ja lähteä autokyydillä kohti Kemiötä suihkuun ja nukkumaan. Autostereoista raikasi matkalla the Wildheartsin PHUQ, mitä mahtavinta maantiemusiikkia.

LA 10.7.

Herätys soi kello yhdeksältä aamulla. Heräsin itseasiassa jo kahdeksalta. Aamiainen, pakkaaminen, tukan ja naaman kunnostaminen vei jonkun aikaa ja sitten Saloon juna-asemalle ja sieltä Turkuun - lemmikkivaunussa. Pienoista kutinaa havaittavissa mutta enemmän vitutti vessajono. Kolme ihmistä ennen minua ja silti siinä meni 12 minuuttia. Vähän yritystä hyvät naiset.

Juna-asemalta festaribussiin ja kohti Ruissaloa. Kävelymatka tuntui joka kerta lyhyemmältä. Päivän ensimmäinen bändi oli Lapko, jonka muistan nähneeni aikaisemmin Ankkarockissa vuosia sitten. A New Bohemia -albumi oli lättynä varsin vakuuttava mutta vaatii vielä kuuntelukertoja. Tunnistin kuitenkin uusia biisejä ja erityisesti nautin King & Queen -veisun soitannasta sekä All the Best Girlsista, biisistä jonka mahtavuuden olin jo melkein unohtanut. Mainiota kerrassaan ja hyvä avaus päivälle.
Miten somaa että melkein kaikki katsottavat lauantain bändit soittivat peräkanaa Telttassa - siellä oli varjoisaa ja "vilpoisaa" odotella seuraavia bändejä/varata eturivinpaikkoja the Specialsia varten.

Lapkon jälkeen katsoimme Viikatteen, joka soitti jälleen mainiosti. Tämä taisi olla neljäs kerta kun näen Viikatteen eikä se ole kertaakaan pettänyt. Kuu Kaakon Yllä lukeutuu lempparijulkaisuihini viime vuodelta ja kappaleita ko. levyltä kuultiinkiin mukavasti. Uskaltauduin jopa moshailemaan Korven tahdissa. Ei olisi pitänyt, mutta jälkeenpäin on aina hyvä viisastella. Fiilis vei tällä kertaa mukanaan ja sehän kuuluu asiaan.
Ennen Ismo Alangon settiä olikin taas kevätkääryleiden aika; nami nami! Taisivat olla jo viikonlopun viidennet tai kuudennet... Sitten täyttämään vesipulloja ja jonottelemaan vessaan 40 minuutiksi. Kieltämättä hatutti. Harkitsin vakavasti riu'ulla käymistä, mutta jätin välistä kun ajattelin tekniikkani ontuvan.

Juuri ennen kuin Ismo Alanko aloitti Erika tökki niskaan. No johan. Oli ollut katsomassa Poets of the Fallia, jonka olin jättänyt välistä aikataulun tiukkuuden takia. Alanko ja Teho-osaston nimellä kulkeva kokoonpano olivat loistavia. Teltassa riehui suurimman osan ajasta etninen rumpuryminä ja Alanko oli loistavassa vedossa. Settiin mahtui ilokseni myös Hassisen Konetta (tosin vain ne tunnetuimmat biisit; Tällä Tiellä sekä Levottomat Jalat, mutta silti) sekä Sielun Veljiä - Totuus vai Tequila oli aivan mieletön ja On Mulla Unelman kuuleminen livenä lähenteli seksifantasian toteutumista. Voittoa! Teltan yleisö oli messissä alusta loppuun - ehdottomasti mainio keikka.

Sitten olikin enää puolitoista tuntia the Specialsiin. Oli hieman naurettavaa että olimme jonottaneet eturivin paikkoja seitsemän tuntia, ja Ismo Alangon jälkeen Teltaan ei jäänyt oikeastaan ketään meidän lisäksemme. The Specials -faneja valui Telttaan aika hitaasti.
Höpöttelin Erikan ja Oddjobin kanssa, kunnes puoli tuntia ennen keikkaa kommunikoiminen alkoi olla jo vaikeaa ja koostui enimmäkseen muminasta, vinkumisesta ja muista primitiivisistä elementeistä. Paitsi Oddjobin kohdalla, joka ei pystynyt edes ääntelemään. Ilmassa leijui samanlaista hysteriaa kuin the Wildheartsin keikalla Nosturissa joulukuussa puolisen vuotta sitten, mutta syystäkin.

Sitten the Specials hyökkää lavalle. "All you punks and all you teds!" ja potti oli jo räjäytetty. Olin erittäin ylpeä omasta aamuisesta harkintakyvystäni laittaa päälleni hihaton t-paita, sillä the Specialsin tahtiin tuli laulettua, tanssittua, hypittyä, karjuttua, moonstompattua, bailattua ja kiljuttua ihan reippaasti niin että varmasti tuli lämmin. The Specials yllätti kyllä minut täydellisesti - bändi esiintyi vuosista huolimatta säteilevällä energialla, otti yleisön haltuunsa ja soitti taidokkaasti. Nite Klub, Little Bitch, Concrete Jungle, Dawning of a New Era, Do Nothing, Gangsters, Man at C&A, kaikki olivat mainioita vetoja, enemmänkin kuin mainoita.
Minusta taisi tulla piirun verran enemmän fani.

Keikan jälkeen heittäydyimme Oddjobin kanssa nurtsille piehtaroimaan ja Erika kirmasi katsomaan Don Huonoja. Olo oli parhain sitten viime tiistain mutta sisälläni itkin sitä että vielä pitäisi jaksaa mielen riehaantuminen Gingerin takia. Michael Monroe soitti Rantalavalla. Kävimme matkalla ottamassa päivän viimeiset kevätkääryleet, täyttämässä vesipullot viimeisen kerran ja linkutimme Rantalavalle. Odottaessa huomasin miten likainen olin ja miten paljon paskaa kynsieni alla olikaan. Nenästäkin tuli vain soraa ja pölyä niistäessä.
Sitten olikin jo aika hihitellä fanityttömäisesesti ja katsella lavalle. Jonkun aikaa ennen keikan alkua lavan vasemmassa reunassa (Gingerin puolella) näkyi tuttu videokamera. Victory!

Michael Monroen keikka oli hyvä. Taas. Ginger sinkoili lavalla edes takasin ja hakkasi Telecasterista ulos riffejä. Miten jonkun miehen katseleminen voikaan olla niin mielenkiintoista. Vitut jalkapallosta, tässä vierähti tunti siivillä!
Keikan jälkeen tuntui kuin keho olisi räjähtänyt millä hetkellä tahansa, päässä humisi ja sydän hakkasi. Rantahietikko kutsui minua syliinsä. Olen nähnyt Gingerin vuoden sisään Suomessa viisi kertaa. Joka kerta se on yhtä ihanaa.
Päätimme lopulta skipata Stam1nan terveydellisistä syistä ja lähteä valumaan pois festarialueelta. Edessä oli vielä yli tunnin matka Turusta Köyliöön.

Oli hienoa ajella Bosnian sodassa rymistelleellä jeepillä Turun keskustassa etsien tietä ulos ja samaan aikaan huudattaen autostereoista täydellä volyymilla the Clashiä (Sandinista! sopii autoon kuin hanska käteen) kaikki ikkunat ja räppänät auki mitkä autosta vain auki sai. Olo oli jotakuinkin surreaalin euforinen kun Police On My Back kaikui luuytimissä ja moottoritie jatkui vain horisontissa. Ajoimme jopa jonkun aikaa auringonlaskua kohti - miten täydellistä. Se oli ikävä kyllä väärä suunta ja jouduimme kääntymään ympäri. No, näitä sattuu.

Höpisimme Oddjobin faijan kanssa samaan aikaan päivästä kähisten ja pihisten, vaihdoimme hetkeksi soimaan Hüsker Dün Candy Apple Greyn ja fiilistelimme Hardly Getting Over Itiä. Nämä ovat niitä hetkiä, jotka tekevät festareista hienoja myös ilman festarialueella oloa. Niin hienoja hetkiä, että Sandinista-pöllyssä meinasimme ajaa peuran päältä. No, näitäkin sattuu.

Joskus kahden-kolmen välillä sunnuntaiyöllä taisimme saapua Köyliöön ja pääsimme syömään jotain muuta kuin kevätkääryleitä. Eli Cheerios-muroja. Kaivellessani repustani tarvittavia iltatarvikkeita huomasin, että olin jättänyt hammasharjani ja korvatulpat Kemiöön ja meikinpoistoaine oli loppu.
No, näitä sattuu.

SU 11.7.

Aamu Köyliössä oli hieman vaikea. Käveleminen ja puhuminen oli uskomattoman vaikeaa. Keesini muistutti enemmän Nick Cave -tyylistä harakanpesää ja etsiskelin ponnaria ja pinnejä reppuni pohjalta - en löytänyt niitä mutta löysin korvatulpat ja hammasharjan. No, näitä sattuu.

Taltutin tukkani lopulta neljällä pienellä kuminauhalla, pesin hampaat nautiskellen siitä puhtauden tunteesta ja painuin pihalle syömään aamiaista - Cheerios-muroja, kahvia ja paahtoleipää. Ja juomaan kahvia kupista, jossa oli ulkoneva lehmän pää. Mitä tahansa muuta kuin kevätkääryleitä. Aamiaisen syöminen puutarhassa mm. Abbaa, Depeche Modea, the Specialsia ja muuta kuunnellen oli vähintään yhtä upea hetki kuin yön surreaali kaahailu. Viimeistään siinä vaiheessa kun väänsimme Macbookista volyymit täysille ja luukutimme Haddawayta.

Sitten sata-asteiseen saunaan liottamaan päätä jääkylmää vettä täynnä olevassa ämpärissä. Teki muuten hyvää, mutta koko sauna haisi sen jälkeen hiuslakalta. Oli muutenkin jumalattoman ihanaa peseytyä ja katsoa kuinka mustaa vettä valuu lattialle.
Päätimme suosiolla jättää Anti-Flagin välistä ja säästää voimia iltaa varten. Lauantainen riehuminen tuntui kehoissa eikä sunnuntain helle yhtään helpottanut asiaa. Ajoimme Köyliöstä Säkylään huudattaen tämän kesän virallista kesäbiisiä, the Clashin Charlie Don't Surfia. Sitten odottamaan bussia Turkuun - bussi tuli lopulta puoli tuntia myöhässä. Siinä meni the Sonics.
No, näitä sattuu.
Bussimatka meni hiljaisuuden vallitessa. Penkki makuuasentoon, lippis silmille ja jakku tyynyksi niskan taakse. Ja kyllä muuten teki hyvää.
Turun bussiasemalta käveltiin päivän helteessä rautatieasemalle, sieltä festaribussiin ja taas kävely Ruissaloa kohden. Väsymys tuntui luissa ja ytimissä, tosin ei niin pahasti kuin olin kuvitellut sen tuntuvan. Kävelymatka meni Panttereita syödessä ja tehdessä relevantteja huomautuksia mm. Gingerin hiestä. Aivan, juuri siitä.

Festarialueella piti ensimmäiseksi saada kevätkääryleitä nälkään (epäilen Cheeriosien ravintoarvoa) ja sitten katselemaan Flogging Mollya, joka oli mainio. Hiekka pöllysi koko keikan ajan jumalattomasti ja varmistuin siitä että "rusketukseni" oli oikeasti vain pölyä ja likaa. Mollyn jälkeen oli aikaa odotella Sonata Arcticaa ja katselimme viereisellä Pavilijonkilavalla soittavan Midlaken, joka ei oikein iskenyt. Ainoa kuvaus, jonka voin keksiä on the Moody Blues coveroimassa Von Hertzen Brothersin Kiss a Wishiä Rufus Wainwrightin kanssa. Tyhjentelin samalla tennareistani hiekkaa.

Sonata Arctica aloitti illan viiletessä, luojan kiitos. Oli enää ehkä +26 astetta. Katselimme bändiä kauempaa nojaten aitaan, joka oli hyvä idea sillä a) en olisi jaksanut seisoa ilman tukea ja b) bändillä oli pyrotekniikat, joiden suhteen olen paranoidi. Sonata Arctica veti kohtalaisen löysän keikan, olen nähnyt parempiakin, mutta ehkä asiaan vaikutti myös oma väsymys sekä settilistan koostumus. Biisejä soitettiin enimmäkseen uudelta levyltä, joka on jäänyt minulle hieman etäiseksi, sekä tunnetuimpia hittejä (Full Moon, Tallulah). Tony Kakon jodlaus oli kyllä viihdyttävää. Keikan kaksi viimeistä biisiä olivat taas mieleeni, Unia-albumin loistava avauskappale In Black and White sekä mestarillisen Reckoning Nightin Don't Say a Word.

Kello oli puoli kymmenen illalla ja olimme kypsää lihaa. Valuimme ulos festivaalialueelta, kävelimme syvän hiljaisuuden vallitessa jättäen hyvästit Ruissalolle. Minä lähdin Kemiöön ja Oddjob Köyliöön. Automatkalla radiosta raikasi MM-jalkapallon loppuottelu, mutta olin niin väsynyt etten jaksanut edes ragettaa.
Kun saavuin Kemiöön kramppasin itseni suihkuun huomatakseni että lämminvesivaraaja oli rikki. No, kylmäkin suihku oli suihku.

MA 12.7.

Olen nukkunut reippaat 15 tuntia. On kuuma ja lupaan olla puhumatta sanaakaan. Kirjoitan vain blogia ja kaivan paskaa kynsieni alta.

TI 13.7.

Nukun taas yli 12 tuntia. Syön aamiaisen, aloitan pakkaamisen ja lähten junalla kotiin. Huoh. Jalat vie ja taas mennään.

Tie vie ja juna kulkee

2010-07-07T06:28:00.000-07:00

Kolaviken, Hanko 5.7.2010

Tarkoitushan oli siis palata junalla maanantaina suorinta mahdollista reittiä matkustamalla ensin Kemiöstä Saloon ja sieltä junalla Helsinkiin. No eipä tietenkään. Tie vie ja juna kulkee vaan.

Päädyin lopulta kikkailemaan itseni Kemiöstä Perniön ja Tammisaaren kautta Hankoon - yhteen lempparipaikkaani Suomen kesässä. Kävelin Hangossa parin tunnin ajan, enimmäkseen Kolavikeninllä, joka on helleilmalla upeimmillaan. Uniikki luonto ja meren suolainen tuoksu ilmassa, kertakaikkiaan mahtavaa.
Lähdin keskipäivän auringossa takaisin Tammisaarea päin ja sieltä Karjaalle. missä hyppäsin Inter City -junaan Helsinkiin päin. Junamatkassa meni tunti ja se kului mukavasti Stray Catsiä ja Residentsiä kuunnellen. Helsingissä pyörähdin vielä Tiketissä hakemassa liput Michael Monroen keikalle sekä ostamassa itselleni ihanan vihreän joogamaton.
Sitten bussilla kotiin. Olin lähtenyt Kemiön rannalta 11.30 ja olin kotona 19.30. Ihan hyvin.

Päivä oli kaiken ramppaamisen ja pyörimisen takia muutenkin absurdi. Välillä sitä nimittäin vaan pitää pysähtyä, ja miettiä mitä olikaan taas tekemässä. Pysähtyessäni illalla huomasin taistelevani vihreän, märän kumimaton kanssa kylpyhuoneessa
On se ihanaa olla taas kotona!

Kolaviken, Hanko 5.7.2010

Tiistaina olikin taas keikkailua luvassa. Menin Oddjobin kanssa jonottelemaan Tavastialle jo hyvissä ajoin (kolme tuntia ennen ovien avautumista). Paikalla oli jo hieman muita fanityttöjä ja -poikia. Outoa kyllä koko bändi lipui Tavastialle sisään etuovien kautta kolmen jonotustunnin aikana yksi kerrallaan. Jopa Ginger.
Osa faneista ryntäsi halaamaan mutta itse menin aikankin täysin toiminta kyvyttömään tilaan ja yritin hillitä alkavaa nenäverenvuotoa. Hyvä kun pystyin moikkaamaan. Sekin teki jo kipeää ja sitten olikin pakko vetäytyä sikiöasentoon asfaltille.
Huoh. On se kummaa miten saman neliödekametrin sisällä oleminen herra G:n kanssa aiheuttaa tykytyksiä ja hyperventilaatiota.
Keikka oli suhteellisen loistava, parempi kuin edellinen. Bändi soittaa jo loistavasti yhteen, biisit kuullostavat mainioilta ja lava säteili energiaa - harmi vain että keikkavolyymi oli suhteellisen hiljainen, varmaankin livetaltioinnin takia. Odotan jo innollla livelevyn julkaisua. Haluan tietää kuulunko siellä.
Huudettua tosiaan tuli ihan mukavasti, pogottua sitäkin enemmän (toinen nilkka nyrjähti ja on nyt mukavasti turvonnut) ja muutenkin rokattua sydän pakahduksiin. Rock'n'roll on niin upeaa kun se tehdään oikein.
Gingeristä sen verran että haluaisin melkein Twitterissä kiittää herraa käärityistä paidan hihoista. Siitä ei mies enää paljoa parane.

Tuskaton viikonloppu

2010-06-29T05:09:00.001-07:00

Siiri, 27.6.10

Juhannus meni sitten rattoisasti. Katselimme Valkoisenhain kanssa Neon Genesis Evangelionin läpi sekä pari leffaa (End of Evangelion, Fight Club, Edward Scissorhands sekä Metropolis, joista jokainen on vallan loistava), pelasimme Sporea silmät ristissä ja laitoimme ruokaa, mm. mustekalanakkeja. Maanantaina unirytmi olikin jo aivan päin persettä, mutta väliäkö tuolla. Viikon suurimmat aktiviteetit ovatkin olleet sarjakuvien lukeminen ja musiikin kuuntelu.
Lukaisin animen innoittamana Neon Genesis Evangelion -sarjakuvatkin läpi, ja yritin muodostaa mielipidettäni siitä, kumpi on parempi, anime vai manga. Anime on paljon sekavampi ja jättää katsojalle enemmän arvailtavaa, sisältää enemmän "turhia" kohtia ja Shinji on rutkasti ärsyttävämpi (mangan Shinjissä on enemmän munaa) - mutta taistelukohtaukset ovat paljon parempia. Taidan pitää mangasta hieman enemmän... Ehkä.

Juhannusruokaa Valkoisenhain kanssa

Raahasin kirjastosta ilokseni lisää Lone Wolf & Cubia, joka pysyy yhä loistavana sekä Punaisen Jättiläisen hiljattain julkaisemia Ginga Nagareboshi Gin -pokkareita (2 kpl). Hopeanuoli on niin nostalginen! Pokkarit luettuani teki heti mieli katsoa anime uudestaan, mutta en löydä dvd-boksiani mistään. Ehkä joskus olen lainannut sen jollekin... Täytyy kysellä sen perään. Tunnearvossa se on korvaamaton (ja vaikka olisikin, en haluaisi maksaa 40€ uudesta boksista).

... Olen todella piilo-otaku. Minulle tulee nostalgiasta heti ensimmäisenä mieleen Hopeanuoli-anime sekä Pokémon...

Perjantaina edessä oli lähtö mökille Kemiöön. Tällä hetkellä datailen ferrarinpunaisella miniläppärillä rantalaiturilla kolmenkymmenen asteen helteessä. Luoja siunatkoon langattoman verkon ja akkukäyttöiset tietokoneet! Koneella mukana Spotify sekä kaikki muu tarpeellinen, jolloin en joudu kärsimään netti-vieroitusoireista.

2.7.10

Kuten voisi kuvitella, mökillä olo ei todellakaan ole vastenmielistä. Päätin jopa luopua Tuskasta tänä vuonna (Devin Townsendin missaaminen raastaa kyllä sydäntä), sillä olen viimeksi käväissyt mökillä joskus helmikuussa.
Näissä maisemissa on ihan mukavaa vetää iltajoogat auringonlaskuun päin (tosin surya namaskaran, aurinkotervehdyksen, tekeminen auringonlaskun aikaan tuntuu epäloogiselta) ja meren lähellä ilmakin on raikkaampaa kuin Stadissa - vaikka lämpötilat ovatkin kamalia.
Yli +23 on aivan liikaa ihmisolennoille.
No onneksi terassilla on varjoisaa pitkään iltapäivälle asti. Tuulen Laakson Nausicaän ja the Sandmanin lukeminen ison koivun varjossa musiikkia kuunnellen sopii minulle loistavasti.

2.7.10

Harmi Devinin missaamisesta väheni hieman kun sain tiedon Michael Monroen Tavastian keikasta 6.7. joka äänitetään myöhempää käyttöä varten. Liput Tiketin nettisivuilta vain salasanalla, mutta kun on tarpeeksi yhteyksiä ja vakuuttava tenori niin kyllä asiat hoituvat puhelimellakin.
Kotiinpaluu junalla tapahtuu huomenna, että tiistaiksi ehtii kiljumaan Tavastialle Oddjobin kanssa. Torstaina takaisin mökille, perjantaina Turkuun kiljumaan Ruisrockiin kolmeksi päiväksi Oddjobin kanssa. Siitä tulee varmasti mielenkiintoista...

Ainiin sitä latinaa piti opiskella kesällä, että syksyllä voi tenttiä.
Ainiin.

Nobody here wants your problems.

2010-06-23T09:59:00.001-07:00

Minun tekee hyvin usein mieli tappaa tyhmiä ihmisiä. Välillä huomaan, että oman elämäni tyhmin ihminen on minä itse. Kuten tänään.

Koin tänään pitkästä aikaa ylitsevuotavan voimakkaita raivon ja itsesyytöksen tunteita pelkästään oman tyhmyyteni takia. Huusin Pasilan asemalla ja kotiin päästyäni heittelin tavaroita ympäriinsä, revin kirjoja palasiksi ja lopulta suoritin puhdistautumisrituaalin; hiusten ajelu, ihokarvojen ajelu, hengitysteiden puhdistaminen vedellä. Tämä antaa muuta ajateltavaa ja on jollain perverssillä tavalla rauhoittavaa kun henkeni on pyörremyrsky.
Nyt kun olen hieman rauhoittunut en haluaisi päästää alakuloisesta tunteesta. Uskon ansainneeni sen. Ainakin ansaitsen sen kivun, jonka saan kun en anna itseni syödä.

Gingerin haastattelu [MH 1995] sai minussa aikaan hurjan samaistumiskokemuksen. Hyvin, hyvin, ehkä jopa pelottavan usein haluaisin hakata ihmisten kasvot hajalle pesäpallomailalla ja pelastaa maailman heidän tyhmyydeltään. Tämä turhautumisen ja kumpuilevan vihan tunne voisi olla ainoa syy viiltelylle tällä hetkellä elämässäni. Olen silti jotenkin onnistunut välttämään tätä toimintaa, en niinkään itseni takia (itsensä vahingoittaminen on mielestäni yhä aivan normaalia toimintaa) vaan muiden.
On ihmisiä joista välitän, ikävä kyllä paljon vähemmän kuin ihmisiä joita vihaan, mutta välitän heistä niin paljon etten tee itselleni mitään.
Tämä on poikkeuksellista. Annan toisten ihmisten säädellä omaa toimintaani.

Heidän pitäisi tuntea itsensä otetuiksi. He ovat ainutlaatuisia.

Urge.

2010-06-21T14:06:00.000-07:00

Aina kun mietin jotain sanottavaa tiedän, että joku on sanonut sen jo viisaammin.

"Well it start's off 'When you get down, when you get blue, there's really one thing to do.' And that's take some drugs. Now it's not a good way of life, it's not something to do on a 24-hour-basis, but every now and again it really does help. If you're feeling at the point where you're just really pissed off and then it builds up and builds up. The frustrations that go through life. And then the last verse comes in, and it's like 'So if you're thinking of someone to kill, just take the line, just take the pill.' If you get... Certain types of people get certain types of very unsociable emotions.

Like you, perhaps?
Me being one of them. Which is why it's totally ludicrous to me that drugs are still illegal. So many people I know, if you took drugs off them then you'd have serious psycho cases walking down the streets. And most importantly, it would stop people having these homicidal urges.

Again, like you?
Yeah, I mean I do. Sometimes I want to kill someone. I see these people being so stupid. And it's not like it's a dream of mine to kill anyone, far from it, but when I see people being so greedy and so selfish, and so pig-ignorant towards each other, with no grasp of decency whatsoever, I think the best thing for them is if I just got a big bat and broke their face until they stopped breathing. And God bless drugs I never did it. The only thing I ever did was to myself.

Is that really why you burned yourself with cigarettes and cut your arm open?
Yeah. People are driving me... People do drive me mad. The stupidity of people drives me nuts.

How did hurting yourself help?
Because it stopped me doing it so someone else. It put me mind off it. I got to the point where I thought I just can't really sort of seriously get on with these human being-type characters. I do love the people that I love, but unfortunately there's not many of them. And the rest of the picture is filled up with these grey people that are so lacking in character and lacking in substance and form that they find the need to hang out with gangs.

Were you trying to kill yourself?
Absolutely not. It would be pretty difficult to kill myself with cigarettes anyway, wouldn't it. They keep going out!

That one long scar is hardly from a cigarette burn.
No... But no, I wasn't.

How could you do that to yourself?
It's to do with intense, base frustration. Like something really bad was going to happen to someone else unless it happened to me first.

Someone in particular?
Er, yeah. There was a couple of people that sort of brought it on. And then I was out one night, and we got some taxi driver who was just really, really ignorant. This guy was scum. The rest of the world would have benefited not having him around. He was so sexist, so homophobic, so racist, so everything bad that a person could be. And he was rejoicing in the fact. He was actually happy that he had so many stupid, turd-like ideas in his brain. I had to stop myself from attacking the guy! And so I went home and... decided not to go out with a metal stick and start beating stupid taxi drivers up."
- Ginger, Metal Hammer 8/1995

Okay, so you piss me off, just like everyone
Only the ego is sacred
You're a little too soft and you think
I'm a little too hard

I'd like to thank the Academy

2010-06-06T12:36:00.000-07:00

"Kuolleet kukat kukkii
kuolleet linnut laulaa
kuolleet ihmiset herää
sydämet syttyy tuleen
musta taivas hajoaa
tuhansiksi sateenkaariksi
kuolleet ihmiset herää
maailma räjähtää fantasiaan
On kesä."

- Geisha: Kesä
(Marianne Koppi)

Ohi on, ensimmäinen vuosi lukiossa. Kurssit menivät jälleen kerran odotettua paremmin, varsinkin kun koeviikolla keskittyminen repeili ja oli vaikeampaa kuin koskaan - mikäköhän siinäkin taas. Ehkä vaikeat kurssit ja loppuun kulumisen tunne. Keskittymiskyky rapisi puolessa välissä matkaa.
Saattaa olla, että opettajat käyttivät löysempää arvostelua kokeissa, kun hyviä arvosanoja tipahteli näin helposti. Äidinkielen kokeessa lopetin esseeni kirjoittamisen siinä vaiheessa kun luin jokaisen kirjoittamani Salingerini Stalinina. Yksinkertaisesti lopetin esseen siihen.
9½.
Ei hullummin puolikkaasta novellianalyysista.
Kielten kokeet menivät myös aika hyvin. Sinänsä ironista, että huonoin koenumero tippui englannista (9+) joka on perinteisesti ollut se vahvin aineeni - ehkä kuitenkin B3-kielten taso on sen verran matalampi, että niistä on helpompi nykäistä 10- kuin englannista.

Ensimmäinen lukiovuosi, 32 kurssia päättyy keskiarvolla 9.7. Sain stipendinkin, ansiokkaasta koulumenestyksestä, mutta kulutin sen samana päivänä Keltaisessa Jäänsärkijässä. Bauhausin Bela Lugosi's Dead on siis kouluni sponsoroma ostos, kiitos näistä.
(Oikeastaan kursseja on 34, koska OPO:n kurssi venyy kolmelle vuodelle ja teen yhden latinan itsenäisesti kesällä.)

Kesäloman ensimmäinen viikko on mennyt oikeastaan häslätessä kaikenlaista, eikä oikein vielä ole sellainen tunne, että on loma. Kävin Valkoisenhain kanssa Linnanmäellä, seuraavana päivänä olin Oddjobin kanssa metsästämässä veljelleni synttärilahjaa, keskiviikkona menin aikaisin käymään lävistämöllä ja seikkailin tieni Pasilaan japanintunnille. Palasin taas Avoimeen yliopistoon lukemaan japania tänä kesänä, tällä kertaa kanjien pariin. Yllättävän paljon sitä on jo oppinut kahdella luennolla.
Tein myös toisen comebackin, astangajoogan pariin nimittäin. Hommasin salikortin Helsingin Astangajooga salille, sillä liikunta on päässyt jäämään vähille talven aikana ja nythän sitä on aikaa. Vihdoin.

kuvat Roihuvuoren hanamista 22.5.10
jalat ja päivänvarjo Valkoisenhain

2010-05-08T06:47:00.000-07:00

'De Wallen'
29.4.10, akvarelli

'Red Angel Dragnet'
6.5.2010, akvarellit

'#135'
21.5.10, tussit

Kausi helvetissä

2010-04-16T09:45:00.000-07:00

"Ennen, jos muistan oikein, elämäni oli pidot, joissa kaikki sydämet avautuivat, kaikki viinit virtasivat.
Eräänä iltana istuin Kauneus polvellani. - Ja huomasin sen olevan katkera. - Ja solvasin sitä.
Aseistauduin oikeutta vastaan.
Pakenin. Oi noita-akat, oi kurjuus, oi viha, teille minun aarteeni on uskottu.
Sain kaiken inhimillisen toivon häipymään mielestäni. Äänettömänä kuin villipeto loikkasin kaiken ilon kimppuun kuristaakseni sen."

– Arthur Rimbaud, 1873
Ennen, jos muistan oikein (Jaudis, si je me souviens bien)

Koeviikko on kamppailtu läpi samaan aikaan painien ylähengitystieinfektioiden parissa. "Pidä viikko sairaslomaa" ei ollut mikään paras hoitomuoto mitä lääkäri ehdotti. Olin useaan kertaan jo niin stressaantunut että koin epäilyttävän tuttuja fiiliksiä siitä että kaikki kaatuu päälle. Viikonloppu ja kaksi viimeistä päivää olivat kamalimpia.
Ei kuitenkaan, kyllä se siitä meni. Se oli taas vain yksi pieni kausi helvetissä.

Olen tosin lopen kyllästynyt jatkuviin vaikeuksiin hengittää nenän kautta. Selitys "Moniallergiset sairastavat muita enemmän" ei lohduta minua yhtään enemmän eikä kelpaa poissaolovihkoon selitykseksi. Pikkuhiljaa, mutta hyvin varmasti, minuun hiipii tunne siitä että kukaan lääkäri ei edes vaivaudu tutkimaan minua kunnolla. Keskitytään oireisiin miettimättä niiden syytä. Olen nyt antibioottikuurilla, joka on viides (5) tänä vuonna. Nakertaa.

'Standing at the Gates of the West'
19.4.2010, lyijykynä

Kokeidenpalautuskin oli ja meni. Kokeidenpalautustiistait ovat nekin pieniä kausia helvetissä, jotka verottavat edellisen yön unta. Olin yllättynyt tuloksistani – koeviikon keskittymisprosentti ei lähennellyt täyttä 100% ja lukeminenkin jäi vähälle vaikka juuri edellisessä jaksossa sitä oltaisiin tarvittu. Kokeidenpalautuksessa käteeni lätkäistiin kuitenkin viisi 10 ja kaksi 9½. Mitä voin päätellä tästä?
Saanko hyvän syyn rentoutua viimeisessä jaksossa ja katsoa pärjääväni vähemmälläkin, vai oliko kyseessä taas hyvä tuuri?

Uutta jaksoa on kulunut vähän yli viikko ja tunnen oloni jo nyt aivan loppuun ajetuksi. Tuntuu, ettei mikään yöunimäärä voi korvata univelkaa koeviikoilta. Kaikkiin aineisiin pitäisi jaksaa panostaa, enkä ole vieläkään käynyt juttelemassa latinanmaikkani kanssa kurssin itsenäisestä suorittamisesta… Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni. Välillä toivoisin että joku muu ottaisi.

Glory of maximum physical pain. Keep it maximum.

2010-04-04T04:07:00.000-07:00

Niin vierähtivät kaksi mahtavaa päivää elämässäni, jotka jättävät pitkään säilyvät jäljet.

Nekromantix oli todella siisti, täysin odotuksen arvoinen. Oddjob oli jo kehunut illan lämppäriä, Vulture Clubia joka oli kyllä varsin mainio - musiikillisesti liikuttiin varsin billymäisen psychon aalloilla ja mukana oli jopa Viikatemaisen pulisonkimaista menoa plus Dead Kennedys -coveri. Ja tyylikäs burleski-esiintyminen. Mainiota.
Ja tämä keikka oli sallittu.
Itse pääesiintyjä veti juuri sellaisen keikan kuin odotinkin. Energisen, hauskan ja viihdyttävän. Toki omia lempparibiisejä jäi puuttumaan [Always and Never, Howlin' at the Moon, I'm a Hellcat, S&M...], mutta en uskonutkaan että suuri ihme tapahtuisi ja kuulisin kaikki lempparini. Night Nurse, Horney in a Hearse sekä Haunted Cathouse olivat jo mahtavia, kuten muutkin biisit. Ainoa miinus tuli oikeastaan yleisöstä.
Keikka oli loppuunmyyty, ja porukkaa riitti - baarin puolella. Minä ja Oddjob katselimme Vulture Clubin tyhjästä eturivistä, ja vasta sen jälkeen ihmiset valuivat saliin. Humalaiset aikuiset käyttäyvät huonoimmillaan samalla tavalla kuin varhaisteini-ikäiset j-rock keikkailijat - työntävät ja puskevat luullen että eturivi häviää johonkin jos tarpeeksi työntää.
Anteeksi nyt vain, mutta jos haluatte eturiviin, tulkaa siihen kun on vielä tilaa. Kiitos.

Itse musiikillinen anti oli varsin nautinnollista.

Olin kotona yhden jälkeen yöllä. Painuin sänkyyn tukka räjähtäneenä ja erittäin hikisenä, ensimmäistä kertaa tällä viikolla ajattelematta Gingeriä ja Michael Monroen keikkaa.

Nukuin onnelliset 11 tuntia heräten kiireeseen. Kolme tuntia aikaa! Vääntäydyin todella nopeasti Tavastialle. Oddjob oli taas ehtinyt ennen minua - kiitos pyhien bussiaikataulun. Hieman lyhentääkseni ovien avautuminen sekä Tavastialle että Tavastian saliin aiheuttivat yleisössä hysteriaa mutta itse olin huomattavan tyyni. Kuin zen-mestari.
Asettauduimme lavan vasemmalle puolelle Gingerin Marshall-pinon eteen niin hyvin kuin pääsimme. Eturivi oli täynnä, mutta takana oli lupaavasti tilaa pogota... Ja sitä pogoamistilaa tarvittiinkin.
En ole nauttinut rock'n'rollista näin paljon sitten the Wildheartsin keikan joulukuussa. Vaikka Michael Monroessa soittaa useita ammattitaitoisia rockäijiä, ansaitsi Ginger silti jakamattoman huomioni, ja tulee ansaitsemaan tästä hetkestä ikuisuuteen.
Musiikki oli todella lujaa, huusin keuhkojeni pohjalta asti (sen mitä edellisen päivän rokkaamisen jälkeen enää pystyin), hypin ja pompin, pyörryin, ja tuijotin tuijotin tuijotin ainoaa elävää sankariani joka soitti kitaraa nahkatakki yllään.

Keikka loppui. Olin napannut Gingerin plektran. Se oli mahtavaa. Fanitapaaminen alkoi puoli tuntia keikan jälkeen, ja jonotusta kesti yli puolitoista tuntia. Sain bändin nimikirjoitukset, mutta mikä tärkeintä, Gingerin, ja myös halin.
Keräsin kaikki energian ja rohkeuteni rippeet ja kysyin. Onnekseni sain vastaukseksi hyvin leveän hymyn, tutulla geordie-aksentilla lausutun myöntymyksen ja isot, tatuoidut kädet yläselkäni ympäri.

Itkin onnesta bussissa, ehkä jopa senkin takia että jalkani saivat levätä. En vieläkään voi uskoa, mitä on tapahtunut.

2010-04-01T07:17:00.000-07:00

Kamalasti aikaa taas vierähtänyt. Olin aivan oikeassa ajatellessani, että tästä jaksosta tulee kiireinen. Kuuden kielen kanssa temppuilu ei todellakaan ole jättänyt sellaista vapaa-aikaa, jolla olisi jotain jaksanut tehdä. Hieman olen piirrellyt, kuten edellisistä merkinnöistä näkyy mutta muuta kummallista ei olekaan tapahtunut.
Olen alkanut tosin pitää jälleen lehtileikepäiväkirjaa, jota tein ensimmäisen kerran loka-joulukuun ajan ET:n ykköskurssia varten. Senkään tekemiseen ei tosin ole jäänyt kauheasti aikaa, ja vihon välissä on valtava määrä artikkeleita liimaamatta ja kommentoimatta. Päätin kuitenkin, etten ota asiasta stressiä.

'Apologise'
31.3.10 akvarelli

Näin montaa kielen kurssia käydessä olen saanut paljon ajattelemisen ja myös ärsyyntymisen aihetta.
Yksi ärsyyntymisen aihe on ihmisten asennoituminen. Ensinnäkin, venäjän kurssillani on parikin oppilasta, jotka näyttävät tulleen kurssille vain äidinkielenään venäjää puhuvien seurustelukumppaniensa takia - tämä johtaen siihen että he ovat aivan pihalla kurssilla kun huomaavat, ettei ei-romaanisen tai -germaanisen kielen lukeminen, kuten yleensäkään vieraan kielen opettelu, ole ihan ruusuilla tanssimista.
Venäjän ensimmäinen kummallisuus on kirjoitusasu, mutta kummallisuuksia riittää siitä eteenpäinkin. Akkusatiivi ja datiivi ovat tuttuja sanaluokkia esim. saksan opiskelijoille, mutta instrumentaali ja prepositionaali voivat säikäyttää. En väitä että itse osaisin ne täydellisesti. Myös verbien erilaiset taivutukset preteritissä eli menneessä aikamuodossa on yksi kummallisuus joka täytyy vain opetella - verbi taipuu tekijän suvun mukaan maskuliinissa, feminiinissä ja neutrissa, ei persoonamuodossa kuten preesensissä ja futuurissa.

Japanin kurssilla on myös riittänyt opiskelijoita (42 oppilasta ryhmässä) joiden kiinnostus lopahti kun kurssilla ei käsiteltykään kaninkorvia ja mangaa. Japania opiskellessa pitää myös jotakuinkin päästä irti länsimaisesta kieliopista, lauserakenteesta ja itse tavasta ajatella kieltä.

Kunpa vielä itse pärjäisin seuraavalla viikolla kurssien kokeissa niin hyvin kuin toivon. Olen varma, että stressi repii minut riekaleiksi tulevilla viikoilla.

Ten Rules for Being Human by Cherie Carter-Scott

1. You will receive a body. You may like it or hate it, but it's yours to keep for the entire period.

2. You will learn lessons. You are enrolled in a full-time informal school called, "life."

3. There are no mistakes, only lessons. Growth is a process of trial, error, and experimentation. The "failed" experiments are as much a part of the process as the experiments that ultimately "work."

4. Lessons are repeated until they are learned. A lesson will be presented to you in various forms until you have learned it. When you have learned it, you can go on to the next lesson.

5. Learning lessons does not end. There's no part of life that doesn't contain its lessons. If you're alive, that means there are still lessons to be learned.

6. "There" is no better a place than "here." When your "there" has become a "here", you will simply obtain another "there" that will again look better than "here."

7. Other people are merely mirrors of you. You cannot love or hate something about another person unless it reflects to you something you love or hate about yourself.

8. What you make of your life is up to you. You have all the tools and resources you need. What you do with them is up to you. The choice is yours.

9. Your answers lie within you. The answers to life's questions lie within you. All you need to do is look, listen, and trust.

10. You will forget all this.

I'll leap of off the cliff and I'm building my wings on the way down

2010-03-14T07:54:00.000-07:00

2010-03-12T07:12:00.001-08:00

'Mind over Matter'
15.2.2010 tussit, värikynä

'Sound dog Babylon'
4.3.2010 lyijykynä

'Thunderbirds Kentucky Fried'
12.3.2010 lyijykynä

Survivors Borealis

2010-03-05T07:41:00.000-08:00

On ollut selviytymisviikko. Ensin selviydyin hiihtolomalla pulkkamäkeen Oddjobin kanssa, ja torstaina odotti lähtö Ouluun veljeni luo. Junamatka ei olisi voinut olla yhtään jännittävämpi - ovathan junat myöhästelleet enemmän tai vähemmän koko talven ja kaiken lisäksi mukanani oli viel Marshallin kaappivahvistin mikä piti raahata broidin kämpille.
No, olihan se juna tietenkin myöhässä, melkein kaksi tuntia En kuitenkaan joutunut odottamaan Tikkurilan avoimella asemalla tuiskeessa. Torstaiaamulla aurinko paistoi eikä lunta satanut. Junaan siirtyminen Marshallin kanssa meni vielä ihan ok:sti. Varsinainen ongelma oli se yksi pakollinen häiriintynyt eläkeläinen joka on aina jokaisessa junassa. Tällä kertaa tapaus sattui istumaan minua vastapäätä. No, kaikesta selvitään iPodilla, in-ear plugeilla ja saksan epäsäännöllisillä verbeillä. Ajattelin hyödyntää pitkät junamatkat lukemalla seuraavan viikon sanakokeisiin.

Oulu oli varsin mukava kaupunki, jos pitää pienistä kaupungeista. Muistutti hyvin paljon mielestäni Tikkurilaa. Selkeä asemakaava, tasaista ja pienkerrostaloja. Veljeni kämppä sijaitsee Höyhtyässä joka on parin kilometrin pässä ydinkeskustasta. Olin Oulussa vain yhden kokonaisen päivän, kahtena muuna päivänä oli junamatkat, joten en ehtinyt kovinkaan paljoa kierrellä kaupungilla. Perjantaina asetuin broidini kämpille ja kävimme hieman ajelemassa ja kävelemässä Höyhtyän ja Lintulan alueella.
Perjantaiaamuna päässä jyskytti. Olin nukkunut huonosti kovalla patjalla kuumassa huoneessa, enkä saanut kahvia aamulla... Aamupäivä menikin sitten siinä. Kipaisimme pienellä kävelyllä Karjasillan alueella, ja sitten broidini meni kouluun. Pörräsin kaupungilla, kahviloissa ja kaupoissa sekä vain ulkona valokuvaamassa. Illalla vietin iltaa veljeni ja tämän tyttöystävän perheen kanssa. Heillä oli ihana koira.

Sunnuntaina piti jo lähteä, mutta ehdimme sentään käydä syömässä kiinalaisessa buffetissa, jossa ahtasin itseni tolkuttoman täyteen kaikkea mainiota pöperöä jota oli tarjolla. Tulomatkalla pendolino oli ajoissa, luojan kiitos, ja käytin silloinkin kuusi tuntia erilaisten verbien persoona- ja aikamuotojen pänttäämiseen.

Hiihtolomalta kouluun palaaminen oli toinen selviytymisoperaatio. Lopulta se meni ihan hyvin, kuten myös kammoamani kokeiden palautus tiistaina. Odotin biologiasta ja matikasta huonoja numeroita. Matikankoe menikin huonosti (7½) mutta sain todistukseen numeroksi 8 koska olin tehnyt kaikki kotitehtävät ja lisätehtäviä, sekä pärjännyt tunneilla. En ymmärrä mikä kokeessa oli niin vaikeaa. Geomertia on sitä paitsi aina ollut minulle helpoin alue matematiikassa.

Biologian selätin mukavasti kokeen tuloksella 11/12p, ja todistukseen tuli 10. Olen ihan hemmetin yllättynyt sekä ylpeä - vihasin biologian opiskelua yli kaiken ja tämä oli ainoa biologian kurssini lukiossa. Siitä jäi 10 käteen. Fuck yea.

Erinomaiset tipahtivat myös filosofiasta (tätä jännitin, sillä omasta mielestäni eksyin aiheesta esseekirjoituksessa), saksasta sekä englannista (jota en olisi ansainnut suorastaan paskamaisen asenteeni takia). Äidinkielestä tuli 9, johon olen tyytyväinen.
Keskiarvoni pysyi samoissa lukemissa, eli 9.58 kohdalla.

Seuraavat selviytymisetapit olivat peräkkäiset sanakokeet ruotsista, saksasta ja ranskasta - suunnitelmat sotki kuitenkin bussilakko. En päässyt keskiviikkona ollenkaan kouluun, kun yksikään bussi ei kulkenut. Onneksi lakko loppuikin jo illalla, niin en jäänyt paitsi opinnoista. Nyt on todella tärkeää olla koulussa, koska kieltenopinnoista jää todella helposti jälkeen.
Saksan ja ranskan sanakokeet menivät ihan hyvin, ruotsin sanakokeen saan tehtyä maanantaina koska poissaoloni oli minusta riippumaton olosuhteiden takia.
Nyt on kuitenkin perjantai ja vapaa viikonloppu. Veljeni hiihtoloma alkaa ja hän tulee tyttöystävänsä kanssa tänne pk-seudulle. Ehkä ehdin jopa mennä ulos tai vaikka siivota. Se olisi ihan mukavaa.

Yo dawg, I heard you like the small things in life

2010-02-23T14:54:00.000-08:00

Tänään on ollut kumma päivä - nämä puolitoista tuntia.

Eilen Tarquin kävi meillä; juttelimme ja katsoimme David Lynchin Blue Velvetin. Juttelimme lisää. Blue Velvet on kyllä varsin hieno elokuva - siinä on jotain oudon kiehtovaa. Sitten katselimme televisiota jonkun aikaa, ja jutustelimme lisää. Lopulta juutuimme kuvatoniin ja comixediin.
Internet-memet, yo dawgit ja long catit vain viihdyttävät niin hyvin. Tämän illan, eilisen ja tämän päivän puolen olen viihdyttänyt itseäni courage wolfeilla, kahvilla ja kuuntelemalla hyvää rock-musiikkia.
Joskus illat ovat taianomaisia ilman että tarvitsee edes yrittää.
Se on kummallista.
Toivottavasti muistan näitä iltoja kun olen alamaissa.

Maanantai oli kammottava. Vaarini kuoli aamulla. Kauheinta oli se että olin jo unohtanut sen viiden minuutin päästä. En tuntenut yksinkertaisesti mitään. Muistin asian seuraavan kerran noin kuuden tunnin päästä kun luin Hesaria ja törmäsin kuolin ilmoituksiin.
Loppupäivän olin masentuneempi siitä, että missasin hyvän elokuvan, ja siitä että kaikki kaverini olivat jossain muualla. Vaivuin takaisin sängyn pohjalle lukemaan Vonnegutia. Kiukuttelin kaikille jotka erehtyivätkin puhumaan kanssani.
Pienet asiat ärsyttävät minua suunnattomasti nykyään. Tunnen suistuvani tasaisuuden raiteilta aivan mitättömistä pikkuseikoista, kuten siitä, että en saa kaulaliinaa aseteltua kunnolla takinkauluksen sisään. Turhaannun, ärsyynnyn, huudan ja heittelen tavaroita.
Toisaalta, pienet asiat tekevät minut onnelliseksi. Kuten typerät internet-memet.

"Jumala antakoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa ne asiat jotka voin,
ja viisautta aina erottaa toisistaan nämä kaksi."

Cogito, ergo fagitatus sum

2010-02-09T04:51:00.000-08:00

Platonin valtio jne.

Jälleen ovat silmänaluset mustat.

Koeviikko loppui tänään. Kirjoitin filosofian esseevastauksia yli kolme tuntia ja oikea käteni huutaa jännetuppitulehdusta. Toisaalta oli nautinnollista keskittyä viimeisenä filosofiaan, eikä esimerkiksi biologiaan jonka koe oli jo maanantaina.

Tämä koeviikko ei ollut samanlaista voittoputkea kuin edellinen. Olen ollut kipeänä, siinä perinteisessä poskiontelontulehduksessa taas ja antibioottikuurilla sen takia. Kuumeilu oli kaikista ärsyttävintä koeviikon alussa, koska keskittymiskyky kärsi.
Keskittymiskyky kärsi erittäin paljon myö Depeche Moden keikasta viime tiistaina. Se oli jotain jumalaista.

Pelkään, että mikään keikka jolla tulen käymään, ei tule enää tuntumaan missään näiden parin elämää suuremman kokemuksen jälkeen (Depeche Mode, the Wildhearts, AC/DC, kaikki vuoden sisään). On aivan mieletöntä liikuttua niin paljon, että elämä näyttää seuraavana päivänä entistä kirkkaammalta.

Tein myös kolmannen jakson kurssivalintani tyhmästi. Biologia ja matematiikka samaan jaksoon ei ollut missään tapauksessa hyvä ratkaisu... Toisaalta kurssivalintani ovat hyvin sidottuja kielivalintoihin, sillä useat kurssit [venäjä, ranska, saksa, latina] järjestetään vain kerran vuodessa - vapaata liikkumatilaa kurssivalinnoille ei jää. Seuraava jaksoni, joka alkaa heti putkeen huomenna on loistava esimerkki jaksosta, jolloin minulla ei ollut mitään valinnanvaraa minkään suhteen.

latina - ruotsi - ranska - saksa - venäjä - historia
Tässä seuraavan jakson kirjapino, japanin kirjoista ei ole onneksi mainittu sanallakaan

Keskiviikkoisin, kuten huomenna, minulla on matkassani yhdeksän oppikirjaa vaikka ohjelmassa on vain viittä eri ainetta. Katsotaan kuinka selviydyn, jos selviydyn.

DM - Home
Myös Hartwall Areenalla
"Finally I've found that I
belong here"

Walkoista

2010-01-24T10:42:00.000-08:00

On valkoista.

Itseasiassa on niin valkoista, että olen taas käyttänyt aurinkolaseja ollessani ulkona - valkea hanki heijastaa auringonvalon niin tehokkaasti. Tosin, en usein ehdi liikkua ulkona silloin kun on valoisaa. Lähtiessäni kouluun on pimeää ja tullessani takaisin neljän-viiden välillä, on jo aivan pimeää. No, valo lisääntyy kokoajan.
On mukavaa, että on lunta, vaikka onkin saakelin kylmää ja teitä ei ehditä aurata. Takapihallamme on valehtelematta 1,5m lunta - eli niin paljon, että minusta näkyisi vain keesi jos sinne hyppäisin. Dumppasimme joulukuusen sinne loppiaisena, ja siitä näkyi vain latva.

King Oneiros & Mrs. Mort
tussit, 1.1.10

Kouluun palaaminen sujui ihan ongelmitta - ellei luovaa hysteriaa lasketa. Parin tunnin yöunet ovat aina helpottaneet keskittymistä. Nyt on enää alle kaksi viikkoa aikaa kehittää mahtava stressi koeviikkoa varten. Koeviikko alkaa 2.2 eli samana päivänä kuin assimiloidun täydelliseen elektoniseen synkistelyyn.
Siis Depeche Moden keikkaan Hartwall Areenalla. Jännittää jopa. Lippu on komeillut jo viime vuoden elo-syyskuusta asti ilmoitustaululla, ja pian se hetki on jo käsillä.
Tuleva koeviikko kuitenkin pelottaa. Olen löysäillyt tämän jakson aika tehokkaasti, ainakin niiden aineiden kohdalla jotka minua eivät kiinnosta [biologia, matikka], ja saksassakin mennään niin ripeästi eteenpäin etten ehdi omaksua uusia asioita tarpeeksi hyvin. Kiirettä on jatkunut nyt kaksi viikkoa putkeen ja sen kyllä huomaa jo kehon sekä mielen jaksamisessa. Intoa ei oiken riitä enää mutta on pakko puurtaa.

the Man
lyijykynä, 6.1.10

Olen piirtänyt aika paljon - tai ainakin yrittänyt. Sain joululahjaksi Letraset ProMarkereita, jotka olen pian jo kuluttanut loppuun. Uusi, sarjakuvamaisempi ja geometrisempi tyyli on ottanut vallan piirtämisessäni... saa nähdä mihin suuntaan tästä lähdetään. Toisaalta myös perinteiset lyijäripiirrokset ovat sujuneet. Uuteen suuntaan on mahtanut vaikuttaa kaksi asiaa:

a) Sarjakuvabuumi
Eksyin käymään kirjastossa, ja sieltä tarttui mukaan ihan hemmetisti sarjakuvia. Vantaan kaupunki on todellakint terästäytynyt tässä asiassa - hyllymitalla vielä lukemattomia albumeita. Suurin ihastus oli kyllä kaikki kolme Blacksad-albumia, jotka totesin loistaviksi. Tuijotin hienoja akvarellivärejä varmaan 15 minuuttia putkeen per ruutu. Lisää loistavuutta löytyi Jodorowsky & Moebius -yhteistyöllä tehty INCAL-yhteisnidos, jonka ahmaisin yhdessä illassa.
Puhumattakaan Alan Mooren SMAX- ja Terra Obscura-albumeista.

b) sarjakuvatyöpajan aktivoituminen
Pitkän sijaismaikkasekoilun jälkeen oikea maikkamme palasi Vantaan Kuvataidekoulun sarjakuvatyöpajaan, ja olen saanut uutta inspiraatiota mm. hahmosuunnitteluun.

Saa nähdä mitä syntyy, kun on aikaa.

Ainoa mikä ei ole valkoista
on minun silmänaluseni
(neo Tammikuussa 2010)

pano(d)rama of 2009

2010-01-05T10:37:00.000-08:00

NEO'S PERSONAL JOURNAL

8.1.09 klo 16.48
Bussissa, menossa terapiaan. Huono olo. Kuumetta + nuhaa + menkat, 2kk myöhässä. Aamuisin on vaikea herätä, varsinkin kun lomalla on nukkunut 16h vuorokaudessa.

22.1.09 klo 9.54
Tänään Itiksen lukion tutustuminen. Klo 14.10. Yheltä koulusta ja metrolla sinne. Tutustumisen jälkeen johonkin safkalle, metroon ja terapiaan. Seittemältä himaan.
On ollut ihan helvetin kiireistä taas vaihteeksi. Koulussakaan ei ole turhaa kehumista, 34h/vko. Kahvin voimalla. Eilen unohdin lääkkeet ja olin aivan hysteerinen.
Ei ole ollut aikaa piirtää, eli toisin sanoen aikaa harjoitella Torkkelin pääsykokeisiin. Ei ole aikaa kuntoilla. Ei ole aikaa sukea sitä huojuvaa sarjispinoa yöpöydällä. Olisi vain niin ihanaa zombifoitua TV:n ääreen.
klo. 13.15
Metro kulkee hitaasti. Tulee lunta.
klo. 15.15
Metrossa. Igelkottsvägen.
Kävin syömässä Itiksen kiinalaisessa, enkä tietenkään muistanut että siinä raflassa veteen laitetaan sitruunaa ja kana kung possa on minimaissia ja herneitä. Riisikin on muovikulhossa.

13.2.09 klo 19.27
Hiihtoloma. Olen kipeä, ollut jo viikon. Influenssa ja poskiontelontulehdus.
... Sydän läpättää. Ehkä se johtuu antibiooteista.

19.2.09 klo 23.50
Ajatukset karkailee enkä saa unta. Mietin kesää, mennyttä ja tulevaa. En saa silmiä ummistettua. Ideoita pursuaa pään täydeltä kun ei ole aikaa toteuttaa niitä.
Ahdistaa. Kolme päivää aikaa. Liikaa hommaa. Liian vähän itsekuria.

24.2.09 klo 9.15
BUCK-TICKin uusi albumi memento mori on eeppinen. アンブレラ,　天使は誰だ?,　ｍｅｓｓａｇｅ，Ｃｏｙｏｔｅ... upeita kaikki. Tuntuu vaan että ne lopettaa. Ehkä se on vain mun päässä.

25.2.09 klo 22.15
Huomenna on ranskankoe. En ole lukenut tarpeeksi. Tyhmä minä. Idiootti.
Ahdistaa snadisti.

14.3.09 klo 22.34
Tuntuu että kaikilla on nykyään enemmän tai vähemmän rankkaa. Tai ainakaan kellään ei oo helppoa.

19.3.09 klo 20.56
Jeesus Kristus, tekisi melkein mieli kääntyä uskoon, että voisi sokeasti luottaa.
Joka aamu herätessä on sellainen olo, että voisi vain kuolla siihen paikkaan.

2.4.09 klo 16.55
Metro.
Lääkkeet vaihtuivat pienempiin viime viikolla. Olenkohan sen takia ollut vähän pihalla? Ärsynyt.
Potkinut ihmisiä?
En tiedä.
klo 22.45
Maailmasta on tullut minulle vain syy itsetutkiskeluun, ihmisvihaan, tunteettomuuteen ja symboliikkaan. Elämä pitää kiireisenä sekä minut että kuolemaan.

28.4.09 klo 21.46
Kama olo. Lihakset kipeet, väsyttää, iho turvoksissa, vatsa kipeä. Kuumetta. Toivottavasti tämä ei ole mitään uutta tautia. Olen yhä antibioottikuurilla. Entä jos se on sikainfluenssaa? Pitää yrittää rauhottua.
Alan katsoa David Lynchin Blue Velvetiä.

4.5.09 klo 14.57
I-junassa, stadista Tikkurilaan kuvikseen.
Olin Torkkelin pääsykokeissa. Meni aivan perseelleen. Sei sillä että olisi jotain väliä. En jaksanut olla siellä kuin 2h. Tehtävät oli perseestä, ei saanut kuunnella edes musiikkia ja muutenkin nyppi. Pörräsin stadissa yli kaksi tuntia, eikä ollut edes rahaa ostaa mitään. Ei edes kahvia, jumalauta.

17.5.09 klo 19.05
Olen kipeänä.

22.5.09 klo 22.46
Tänään olisi ollut IAMX Nosturissa, mutta en päässyt. Poskiontelontulehdus. Just kun koulu on loppumassa ja olisi aikaa hillua kavereiden kanssa yötä myöten kylillä kunto ei kestä enkä halua tulla enää kipeämmäksi.
Koulussa on enää projektitöitä. En jaksa luultavasti tehdä sitä loppuun. En jaksa innostua mistään muusta kuin uusista levyistä.

11.6.09 klo 23.56
Tänään on vituttanut ihan kaikki. Terapiassa aloin itkeä, en edes muista mistä, mutta itkin silmät irti päästä. Illalla eräs kaverini soitti minulle ja sanoi että tarvitsen ystävän seuraa. Se kuulemma auttaa, koska minuun pätevät samat psykologiset normit kuin muihin.
Vihaan kun minut rinnastetaan muihin ihmisiin.

15.6.09 klo 23.02
Vituttaa.

16.6.09 klo 15.30
On ollut aika outo olo tässä pari päivää. Nukahtamisvaikeuksia, kuuma-kylmä, outoja sydämenläpätyksiä, hermostuneisuutta, tärinöitä. Viime yö oli aivan kamala.

21.6.09 klo 22.34
Miksi koko maailma ympärilläni sekoaa?

15.7.09 klo 23.09
Mitä enemmän luen historiaa, erityisesti Euroopan, sitä vaikeampi minun on pitää kristinuskoa mitenkään hyveellisenä. Paavin siunaamia pyhiä sotia, ihmisten pidättämistä, kontrolloimista ja vuosisatoja viattoman veren vuodatusta. Käsittämätöntä.
Minun on vaikea pitää uskontoa oikeutettuna, jos se johtaa alistamiseen ja tuhoon.

17.7.09 klo 0.16
Noniin, keskiyö eikä yhtään nukuta. Mua vituttaa vaihteeksi kaikki. On samanlainen olo kuin 2007 syksyllä, kun huomasin ettei kannata pitää liian tiivistä suhdetta kehenkään, koska aina voi tulla unohdetuksi ja hylätyksi. Mutta entä jos kyseessä on oma veli?

25.7.09 klo 17.55
Sitä on tullut pari päitää oltua aika koomassa.
Olen ollut taas jonkun verran depressiivinen menneen viikon aikana. Olen ollut aika paljon yksin himassa - yksin. Tänään meille on tulossa Texin kavereita ryyppäämään. Eikä minulla ole mitään paikkaa minne mennä. Kaikki on jossain muualla, mikään paikka ei ole auki.
klo 23.01
Ja niinhän siinä sitten kävi. Talossa koppa kaupalla kaljaa ja minua masentaa. Menin talon katolle polttelemaan tupakkia jotta saisin olla rauhassa. Sitten tuli kuuma.
Nyt en saa unta. En saa itkettyä.

26.7.09 klo 17.32
Sain lopulta nukuttua itkettyäni ensin noin tunnin. Nukuin yhdeksään mutta makasin peiton alla palellen sikiöasennossa kuunnellen Jacques Breliä. Riitelin tänään ensimmäisen kerran vuosiin Texin kanssa.

6.8.09 klo 21.54
Kuume ei ole vieläkään hellittänyt. +37 yhä. Kumminkin sikainfluenssa.
Terapia teki hyvää. Pääsin märehtimään asioita ammattilaisen avulla. Stadi oli tupaten täynnä - Madonna konsertoi tänään.

2.9.09 klo 20.52
Opinnot sujuvat ihan hyvin - myös saksa. Matikkakin sujui tähän päivään asti. Murtolausekkeet musersivat itseluottamukseni.

4.10.09 klo 19.43
Kammottava olo. Olen viimeisen tunnin ajan tuntenut enemmän tai vähemmän itseinhoa ja epätoivoa niiden erilaisissa muodoissa. Tunnen oloni pöhöttyneeksi, turvonneeksi, ällöttäväksi. On kylmä ja kuuma, vuorotellen ja yhtäaikaa. Jalat tuskin kantaa, haluaisin vaan lyhistyä kasaan ja loppua. Jotain on oikeasti tehtävä. Pian. En voi jatkaa näin. Itkettää. En jaksa pärjätä hyvin.
Enkä haluaisi edes olla täydellinen. Vaan vain tarpeeksi itselleni.

2009 oli monessakin mielessä elämäni parhaita vuosia.

FIN DE SIÈCLE

2010-01-04T04:18:00.000-08:00

Valkoinenhai oli meillä yötä uuden vuoden vaihteessa. Keskiyön jälkeen makasimme molemmat peittojen alla ja tuijottelimma kattoa, keskustellen kaikesta. Tämä on meidän kahden välinen perinne.

Mietin mennyttä vuosikymmentä. Olen kohtalaisen nuori ihminen, joten en muista ensimmäisiä vuosia millenniumin vaihtumisen jälkeen. Muistan kyllä maailmanlopun pelon ja muun. Vuodesta 2003 eteenpäin muistoni ovat yhtä puuroa - olen siitä asti enemmän tai vähemmän elänyt masennuksen kanssa.
Nyt, marraskuun 31. päivä minulla oli viimeinen terapiaistunto. Joulukuun puolessavälissä lääkitykseni loppui. Juuri ennen vuosikymmenen loppua tunnen kääntäväni selkäni vanhalle elämälle ja avaavani uuden sivun.

Sebulba colour vers.

tussit, 1.1.10

Olin väärässä. Jotenkin oudosti kai kuvittelin että pitkäaikaisen sairauden voi noin vain jättää taakse. Huomasin juuri, ettei se ole niin helppoa. Sain pari yötä sitten hysteerisen kohtauksen, johon herätin puoli taloa. Iltaisin asiat alkavat painaa vielä enemmän kuin päivisin, ja en ole enää hallinnassa.
Itseinho, nihilismi tai ahdistus ei lopu siihen, että minun sanotaan virallisesti olevan terve. Olisihan minun se pitänyt tajuta.

On aina yhtä ihanaa olla lomalla, ja miettiä vain kouluasioita. Johtunee siitä, että olen laiskistunut. En jaksa keskittyä enää pitkäjänteisesti mihinkään, enkä myöskään jaksa aloittaa mitään. Olen loman aikana tehnyt kaikkea mitä minun ei olisi pitänyt tehdä. Olen kahlannut Neil Gaimanin mestarillista the Sandmania läpi, piirtänyt, katsonut elokuvia ja ollut kavereiden kanssa.
Vaikka minun olisi pitänyt tehdä jotain aivan muuta - kerrata ja tehdä rästejä. Nyt olen kahden ojan välissä, kun aikaa on enää pari päivää. Ei auta muu, kuin tarttua itseään niskasta kiinni ja alkaa tehdä töitä.

Indochine - Tes Yeux Noirs
live à Bercy Paris 2006 [3.6.3 Paradize Show]

i made a promise of a new life

2009-12-18T07:49:00.000-08:00

Last Sins of the Sisters
25.11.09, neliväritussaus

The Wildheartsin keikasta on yli kaksi viikkoa, ja alan pikkuhiljaa toipua. Joulu tuli ja meni.

Minulla on hieman kaksijakoinen suhde jouluun [mihin minulla ei olisi?]. Vihaan ostohelvettejä, joululauluja, kristillistä mesoamista, joululauluja, Joulupukin Kuumaa linjaa, joululauluja...
Mutta toisaalta pidän leipomisesta, kuusen koristelusta ja joulukorttien tekemisestä. Ja lomasta! Olen leiponut täksi jouluksi noin 300 piparia, joulutorttuja, kauralastuja, kaksi kuivakakkua... Veljelleni leivoin kitaran muotoisen piparin. Hän tuli Oulusta tyttöystävänsä Karhun kanssa 27. päivä.
Joulu meni ihan mukavasti tylsyyden merkeissä. Katsoin leffoja pitkästä aikaa, mässytin pipareita ja laiskottelin. Sain myös kivoja joululahjoja, nimittäin kaikkea tarpeellista. Uusia ProMarkereita, yöpaidan, kalenterin, lahjakortin Levykauppa Äxään ja leffalippuja. Veljeltäni sain myöhemmin Inglorious Bastards DVD:n. Lahjakortti tuli tulattua maanantaina, kun olimme porukalla Helsingissä. Olen muutenkin ost ellut mukavasti levyjä joulukuun aikana.
Ensimmäinen leffalippukin tuli käytettyä eilen, kun kävin Korruptin kanssa katsomassa the Imaginarium of Dr. Parnassuksen - ja oli muuten paras uusi elokuva jonka olen nähnyt sitten Watchmenin. Terry Gilliamiin on luottaminen, näin se vain on.
Lomaa on enää viikko jäljellä - sitten joudun palaamaan kouluun.

todistus kahdelta ensimmäiseltä jaksolta
keskiarvo noussut O.2

Voin sanoa olevani ihan tyytyväinen. Pitäähän jonkun aina olla se poikkeus faktassa että numerot laskevat lukiossa.
Mutta kyllä opiskelu onkin vienyt aikaa. En ole kirjoittanut päiväkirjaa juuri ollenkaan, enkä piirtänyt tai maalannut. Tai kirjoittanut. Tai oikeastaan mitään. Kun illalla olen tehnyt kaikki läksyt, en yksinkertaisesti jaksa enää mitään. Saatan lähteä lenkille tyhjentämään päätä, ja kymmeneltä kaadun sänkyyn jotta jaksan seuraavan päivän.
Koulussa käynti on kuitenkin tuntunut kivalta. Tunnen oloni vapaammaksi täysin uudessa ympäristössä, erossa vanhan elämän haamuista. Elämässäni pyörii vielä joitain vanhan elämän haamuja, joista haluan päästä eroon. En tiedä miten.
Ehkä pitäisi muuttaa pois kotoa. En vain näe siinä järkeä. Mikäs hätä minulla täällä on? Ruoka tulee nenän eteen ja puhtaat vaatteet ilmestyvät tasaisin väliajoin työpöydälle. Vanha elämä olisi helpompi hyljätä, jos muuttaisin koulun lähelle.
Toisaalta,
en ole ikinä pelännyt muutosta ja uuteen astumista. Silmät kiinni.

Tokyo Street Romance
kansikuva ja kolmannen luvun kansi
26.12.09 & 28.12.09, tussi

29 x the Pain

2009-12-11T06:08:00.000-08:00

Never too hazardi!
Minä & Oddjob sekä Schwarzkopf Silhouette Extra Strong Hairspray.

The Wildhearts.
Nosturissa.
10.12.09

Tämä on ehkä tarpeeksi selittämään otsikon. Vuoden toiseksi paras keikka [paras on tietenkin AC/DC Olympiastadionilla, jo ihan nostalgiasyistä], ja olo on sen mukainen. Keskellä viikkoa on aina mukava olla keikalla, varsinkin sellaisella jossa tietää pogoavansa päänsä irti ja huutavansa keuhkonsa pellolle. Hauskaa oli.
Menin keikalle Oddjobin kanssa, ja tapasimme jo klo 19 kun ovet aukesivat - halusin varmasti paikan eturivistä, ja näissä asioissa ei voi liioitella koskaan. Ostin merchandiseä kun olin jättänyt tavarani narikkaan [Chutzpah! -albumi, Chutzpah! Jnr. -albumi, tonttulakki ja kiertuepaita], ja sitten siirryin lukemaan paikalla pyörivää Sueta, jossa oli Gingerin haastattelu.

Siinä samassa itse herra Ginger kävelee Nosturin pääovesta sisään. Yritin tekeytyä huomaamattomaksi lehden taakse ja pitää jalkani kiinteänä materiana, mutta Ginger muisti Oddjobin. He olivat tavanneet tiistaina Kirjasto 10:n the Wildhearts -keräilynäyttelyssä, jossa bändi oli vieraillut, ja jonne minä en päässyt koska olin yli 38 asteen kuumeessa kiitos H1N1 -rokotteen [joka vitutti]. Oddjob oli pyytänyt the Wildheartsia singeeraamaan minulle julisteen tiistain näyttelyssä. Juliste on väliaikaismajoituksessa magneettiseinässä, kunnes saan sille kunnon kehykset. Sain tietenkin hullun fanityttösquelauskohtauksen kun sain tietää tästä julisteesta. About samanlaisen kuin Ruisrockissa saadessani Gingerin plektran.

"Please get well soon Neo. Lots of love from the Wildhearts"

No mutta kuitenkin. Ginger muisti Oddjobin, ja moikkasi. Oddjob vinkkasi minun olevan se tyyppi josta hän kartoi tiistaina. Yritin muuttua nesteeksi joka hetki yhä enemmän.

"Oh hello! How are you feeling t'day?"

... voi herramunjee.

Kerroin miksi en ollut päässyt katsomaan näyttelyä, ja kiitin julisteesta, ja juttelimme vielä kaikenlaista. Oli vaikea yrittää kuullostaa täysjärkiseltä, kun sisälläni pieni toukka vatsani pohjalla kirkui täyttä häkää. Onneksi keikalla pääsin purkamaan tämän toukan paineet sisältäni. Kun olin kärsinyt lämppärin läpi ja the Wildhearts aloitti lopulta klo 21.
'29 x the Pain' kuvaa hyvin keikan intensiivisyyttä. Keikan jälkeen joka paikkaan sattui ja ääni oli mennyt. Ginger istui lavalla PA:n päälle suoraan eteeni soittamaan Chutzpah!in loppusooloa, ja oli kuin jumala.

南無阿弥陀仏!　なむあみだぶつ!

2009-11-23T09:11:00.000-08:00

Herranenaika kuinka aika rientää. Kirjoitin viimeksi noin kuukausi sitten!
Ja nyt on alle kuukausi jouluun!

Kaikenlaista on tapahtunut, eikä oikeastaan mitään. Yritin saada inspiraatiota kasaan lokakuun aikana kun koulutyö ei ollut vielä kaikinpuolin painostavaa, ja tälläistä syntyi pikkuhiljaa:

01. viivaluonnos kahdelle paperille

02. lyijykynäluonnos oikealle paperille
240gsm öljyväripaperi

03. värit!
Derwernt Graphtint -puuvärikynät ja vesi

04. ja lisää värejä
Derwent Graphtint & Derwent Inktense -puuvärikynät
Daler-Rowney akvarellit

05. Tausta aiheuttaa päänvaivaa.
Referenssikuvan tausta oli melkein musta. Aivotyhjiön iskiessä lisäilin hiuksiin yksityiskohtia
Rahmqvist Pearl -puuvärikynät

06. Taustan loppusilaus ja kitaran kuviointi
Daler-Rowney akvarellit

07. Valmis! 'King of Visual - Ace of Spades'
30.10.09
Skannaus oli tuskaa, koska 55cmx40cm kokoinen kuva ei millään mahtunut kokonaisena skannattavaksi...

Viimeaikoina koulu on nielaissut kaiken ajan. Sairastuin poskiontelontulehdukseen marraskuun toisella viikolla ja olin poissa kolme päivää - ja siitähän kasautui tietenkin mukavasti rästihommia! Venäjässä ja latinassa jäi erittäin mukavasti jälkeen. Seuraava viikko menikin rästejä tehdessä, ja sitä nyt olen keskellä koeviikon hässäkkää. Kaksi koetta takana, viisi edessä.
Ensimmäinen koe oli ET:n koe. Ensimmäinen kurssi käsitteli pääasiassa etiikkaa ja moraalia, sekä erilaisia ihmiskäsityksiä, joten se oli aika helppo jos asiaan on yhtään perehtynyt aikaisemmin.

Kuten taisin viime entryssä kirjoittaa, ET:n maikkani ei ole mikään paras mahdollinen. Olen yhä sitä mieltä - hän on itseriittoinen ja kohtuuton, ärsyttävä sekä erittäin arvaamaton.
Eli aika samanlainen kuin minä.
ET:n tunneista tuli lopulta miellyttävämpiä, kun ryhmämme koko pieneni 46 oppilaasta vähän alle 40:een, kun ev.lut. oppilaat potkaistiin ulos kurssilta. Pidin itsestäni, tapojeni vastaisesti, aika vähän melua, mutta opettaja otti minut silmätikuksi kirjoittamani esseen jälkeen. Yritti saada koulun väittelyjoukkueeseenkin mukaan. En suostunut.
Sain kurssin vihkoarvosteluista kiitettävät arvosanat, ja opettaja kehotti minua pitämään ET reaalikirjoituksen mielessä - kai sitten pidän. Ehkä tästä vielä jotain tulee. Harmillista on se, että seuraavat kurssini ET:ssä ovat vasta kakkosvuodella, koska ykkösvuoden kurssivalintani ovat hyvin sidottuja kieliin.

Tällä ET:n kurssilla on ollut hyvin outo vaikutus minuun. Eräs tehtäväni oli miettiä tärkeintä elämänkatsomuksellista kysymystä, ja päädyin lopulta seuraavaan:

"Miten elää hyvin maailmassa, jossa on järjetöntä elää hyvin?"
Minä ja minun eksistentialismini.

Jos ajatukseni ovat ensimmäisen kurssin jälkeen moraalinihilismin tasolla, niin millainen olen viidennen kurssin jälkeen?

'南無阿弥陀仏'
(romanji-title Namu Amida Butsu)
neliväritussaus, Letraset Promarker
22.11.09

Marraskuun 15. päivä oli Placebon keikka Jäähallissa. En oikeastaan edes älyä miksi menin katsomaan Placeboa jälleen, olenhan nähnyt heidät jo aikaisemmin ja uudesta albumista en pitänyt ollenkaan (koko lätyn pelastaa kolossaalisen mahtava Julien, joka nostaa albumin arvosanan yhdestä tähdestä kahteen) - ja tietenkin keikka tulisi olemaan uuden albumin promootiota.
No, menin kuitenkin. Kuka tietää miksi.
Siunasin istumapaikkani Jäähallissa, koska olin huonossa kunnossa poskiontelontulehduksen takia. Keikan settilista oli 80% pettymys, jota olin kyllä odottanut - uusia biisejä siis. Debyytiltä ei kuultu yhtään biisiä, viime kerralla [taisi olla 2007?] kuultiin sentään Bionic ja I Know. Without You I'm Nothingilta kuultiin ainoastaan se pakollinen Every Me and Every You. Plussia kolahteli kuitenkin siitä Julienista, sekä monesta Medsin biisistä.
Keikka oli kuitenkin ihan viihdyttävä - Brian Molkon huumorintaju on pettämätön, ja Stefan Olsdalin hopeanhohtoinen puku oli mainio eikä uusi rumpalikaan ollut hassumpi.
Ehkä kirjoitan aiheesta vielä lisää Fumetsun puolelle, jos jaksan.

PS.

Sain muuten lokakuussa ensimmäisen koeviikon tulokset ja jaksotodistuksen, joka oli mielekkään näköinen. Historia, saksa ja englanti arvosanalla 10, äidinkieli, matematiikka ja musiikki arvosanalla 9.

Ubi tu Gaius, ibi ego Gaia.

2009-10-25T04:01:00.000-07:00

Missä sinä olet Gaius, siellä minä tulen olemaan Gaia.

Koeviikko meni niin että hujahti, ja syysloma meni vielä nopeammin! Kokeidenpalautus ja todistusten jako on seuraavana tiistaina, eli jännitysnäytelmää jatkuu vielä pari päivää. En kyllä osaa yhtään arvioida miten kokeet menivät, ja povaan maanantain ja tiistain väliselle yölle koeviikolta tuttua oksennusrumbaa…

Syyslomalla otin rennosti - poukkoilin siellä täällä ja jumitin kotona. Olin ensimmäiset neljä päivää mökillä Kemiössä ja palasin stadiin keskiviikoksi jolloin menin katsomaan Kaupunginteatteriin Maija Poppanen -musikaalia. Musikaali oli varsin mainio, ja minun oli pakko katsoa heti seuraavana päivänä Mary Poppins –elokuva, jossa on aina ah-niin-ihana Julie Andrews.
Kulttuuriputki jatkui Picasso-näyttelyllä, jossa vierailin äitini kanssa torstaina. Olihan se mainio, mutta en voi väittää etteikö Guernican puuttuminen olisi jättänyt aukkoa sieluun. No, näyttelyssä heiluminen antoi kuitenkin hyvän tekosyyn viettää aikaa äidin kanssa, ja kävimme vielä syömässä ja Stockmannilla kiertelemässä.
Perjantaina kipaisin kotiostarilla ostelemassa kopan erivärisiä kynttilöitä pimeisiin iltoihin ja yritin epätoivoisesti etsiä itselleni sopivia farkkuja – tuloksetta!

Lauantaina lähdin Valkoisenhain ja Korruptin kanssa keskustaan shoppailemaan, ja pysyin mahdollisimman kaukana Tsukiconista josta olin saanut traumat viime vuodelta. Kaupungilta mukaan tarttui vain pari leffaa, koska rahat piti säästää Helsingin Kirja- ja Musiikkimessuille, joilla vietin eilen koko päivän. Aluksi oli tarkoituksena pitää perinnettä yllä ja mennä messuille Korruptin kanssa, mutta hänelle tuli joku este. No, Valkoisenhain seura on aina yhtä mainiota, joten annoin hänelle saamani ilmaisliput.
Messusaalis olikin kohtalaisen mittava; pino Tähtivaeltajia, Transmetropolitan –irtonumeroita, pari Batman-lehteä, Se Ainoa Puuttuva Kalma-lehti, pari kirjaa [Palahniuk, Gaiman, Kafka], Manic Street Preachers –sinkkuja sekä Stray Catsin albumi Texille joululahjaksi.
Tämä kaikki noin 70€.
Vielä olisi tehnyt mieli ostaa puuttuvat Tuulen Laakso Nausicaä –albumit Sangatsulta, sekä pari LP:tä, mutta en viitsinyt kuluttaa viimeisiäkin rahojani.

Kouluun palaaminen tuntui raskaalta loman jälkeen – olisin mielelläni laiskotellut vielä ainakin viikon verran. Kuitenkin uudet aineeni; latina, venäjä, kuvis ja psykologia pitävät minut tiukasti kiinni koulun penkissä. ET:n opiskeluintoni haihtui yhdessä tunnissa, kiitos opettajani ja puolueellisen oppikirjan. Minä kun vielä ajattelin kirjoittaa ko. aineen!
Suunnitelma B on myös pulmallinen – sama maikka opettaa myös reaalivaihtoehtona miettimääni filosofiaa, sekä paria psykologian kurssia! Historiaa en haluaisi kirjoittaa tappavan tylsien Suomen historian kurssien takia. Olen sentään seurannut vierestä veljeni taistelua näiden kurssien läpi.

Koulutyön määrä on ollut aika vähäistä, joten minulle on jäänyt paljon aikaa uppoutua sarjakuvien maailmaan. Erityisen paljon huomiota on saanut runollisen kaunis ja raaka samuraisarjakuva Lone Wolf & Cub [子連れ狼, Kozure Ôkami]. Alan Mooren Promethea odottaa vielä avaamista...

Viikon päästä on marraskuu ja Halloween. Herranjumala.

Alles is gut

2009-10-02T05:36:00.000-07:00

Koeviikko.

Kaksi koetta takana ja neljä edessä. Tänään on OPO:n koe eli toisin sanoen vapaa. Vietän rokulipäivää kotona. Kuittasin 15 nukkumisella univelkoja ja hoitelin tekemättä jääneitä asioita. Nyt tuli hyvä väli kirjoitella taas puuta heinää tänne.

Koeviikko ei lähtenyt niin jouhevasti käyntiin kun olisin halunnut. Sunnuntain ja maanantain välinen yö meni vessassa linkkuveitsenä pöntön yläpuolella. Oksensin ja kramppasin pari tuntia. Sama toistui maanantain ja tiistain välisenä yönä ja ennen keskiviikkoa vielä pahempana.
Minäkö stressaan? – ei pidä paikkaansa.
Muistaakseni tällaista on viimeksi tapahtunut… yli kaksi vuotta sitten kun masennukseni oli pahimmillaan. Laihduin tuolloin kymmenen kiloa oksentelusta [ja syömättömyydestä, unettomuudesta ja huonoista elintavoista].

Näin luonnostellaan esseevastaus.

Tämän viikon kaksi koetta ovat kuitenkin menneet ihan hyvin, erityisesti historia. Sain vastattua kaikkiin esseisiin hyvin. Saksan kokeesta en ole niinkään varma, mutta ei se nyt ainakaan ihan perseelleen mennyt.
Huomenna on vuorossa äidinkielen koe.

Minulla on hyvin ristiriitainen suhtautuminen äidinkielen opetukseen lukiossa. Olen hyvin tyytyväinen siihen seikkaan, että äidinkielen ja kirjallisuuden opetus on saanut tarvitsemansa puitteet vihdoin ja viimein, ja että sen merkitystä korostetaan tarpeeksi.
Kuitenkin, erilaisissa kirjoitustehtävissä perimmäinen tarkoitus tuntuu olevan opettajan mieltymyksien ja odotuksien täyttäminen eikä niinkään itsensä kehittäminen ja toteuttaminen. Mikä on tietenkin tylsää.
Olen kirjoittanut tässä kurssissa kolme laajempaa kirjoitustehtävää [essee, referaatti, aineistoaine] ja huomannut kokoajan miettiväni, täyttääkö kirjoitukseni opettajan vaatimukset mahdollisimman hyvin, ja onkohan teksti nyt sellainen kuin ohjeistuksissa lukee. En ole kertaakaan pystynyt ilmaisemaan itseäni vapaasti. Ymmärrän toki, ettei itsensä ilmaiseminen ole asiatekstissä pääosassa, mutta erityisesti aineistoaineessa [analyysi Kurt Vonnegutin kirjasta] olisin toivonut voivani käyttää enemmän omia näkemyksiä ja persoonallista tulkintaa.
Tai ehkä sittenkin olen vain tyypillinen entinen kympin oppilas äikässä joka saa ensimmäistä kertaa ainekirjoituksessa ysin ja katkeroituu. Ja syyttää yhteiskuntaa.

Olen yrittänyt lukea koulukirjojen vastapainona sarjakuvia. Yöpöydällä odottaa parin sarjakuva-albumin lisäksi Osamu Dazain Ningen Shikkaku eli Ei enää ihminen - Albert Camus'n L'Etrangerin lisäksi yksi tärkempiä kirjoja jotka ovat vaikuttaneet sielunmaisemani syntyyn.
Kirjastosta löytyi sattumalta myös Mike Careyn [Hellblazer, Lucifer] kirjoittama ja John Boltonin [Fables, the Sandman] kuvittama God Save the Queen -sarjakuva-albumi, jota olen ihastellut jo parin päivän ajan. Tarina on mielenkiintoinen, mutta erityisesti Boltonin taide tekee albumista lukemisen arvoisen.

Veljeni muutti pois - Tex lähti keskiviikkoaamuna Ouluun tyttöystävänsä luo [oman asunnon saa vasta joulukuussa]. Tuntuu hieman oudolta. Olemme aina olleet Texin kanssa hyvin läheisiä, ja nyt on outoa kun hän ei enää ole kotona eikä myöskään palaa.
Oudointa on se, että kotona on enää kolme ihmistä – minä ja vanhempani. Kylpyhuoneessa on enää kolme hammasharjaa ja eteisessä on vähemmän kenkiä. Jääkaappiin ei tarvitse enää ostaa appelsiinimehua eikä meetvurstia. En kuule enää jatkuvaa kitaransoittoa.
En ehtinyt edes hyvästellä veljeäni. Luin tiistai-iltana historian kokeeseen ja keskiviikko aamuna lähdin kouluun ennen kuin veljeni oli ehtinyt edes herätä. Eilen Tex kuitenkin soitti minulle. Kaikki on ok.

Oma valtakuntani saa lisää elintilaa veljeni kerroksesta.
Toinen huoneista [piirroksessa ylempi] on ns. "levyhuone". Sitä voisi sanoa myös the Beatles -huoneeksi. Pohjapiirroksessa näkyvät mötikät nimeltä "taso", "kaappi", "hylly" ja toinenkin "hylly" ovat siis valjastettu mm. näiden säilyttämiseen muiden levyjen lisäksi.

Toinen huone on veljeni valtakunta, johon jäivät vielä tietokonepelit, 80% kitararomppeista sekä muut vähemmän tärkeät systeemit. Ouluun lähtivät vain vaatteet, koulukamppeet, Gibson Firebird –kitara ja pienin vahvistin. Sekä X-Box 360.

2009-09-26T13:50:00.000-07:00

We are X!
lyijykynä 30.8.09

Pata ansaitsee lisää fan arttia!
Ja myös parempaa kuin tämä.

Katsokaa noita hymyjä.

FACE to FACE
akvarelli 20.9.09

Tälläistä syntyy kun on enää kolme akvarellinappia käytössä... ja kun kuuntelee vähän liikaa BUCK-TICKiä yhdelle päivälle.
Olen itseasiassa ihan tyytyväinen värimaailmaan.
Ja jos jonkun mielestä tämä kuva on homoeroottinen, niin perkele sentään saatte syyttää Imaita bänditoveriensa lähentelystä.

Todella upea valokuva muuten.

break the darkness
puuvärit 26.9.09

Ostin uudet Derwentit Suomalaisen kirjakaupan etusetelillä [jouduin maksamaan vain 4 euroa väliin \o/], ja tämä oli hyvä tekosyy päästä kokeilemaan niitä. Graphtint -kynissä on ihana värimaailma, ja ne muuntautuvat mukavasti veden kanssa.
Käytin hiusten keltaiseen ja taustaan Derwent Inktense -kyniä, jotka sopivat vesiliukoisuuden kannalta hyvin yhteen Graphtintien kanssa.

Lukkoja.

2009-09-20T11:21:00.000-07:00

Tein tunnelukkotestin vihdoinkin - näin sen joskus jossain ja ajattelin tehdä. Kohtalaisen mielenkiintoiset tulokset. Tässäpä ne ovat vahvuusjärjestyksessä [hieman lyhenneltyinä]. Kursivoituna kohdat, jotka tunnistan itsestäni.

Rankaisevuus
Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva

Olet hyvin ankara itsellesi ja rankaiset itseäsi jos toimit väärin. Olet usein vihainen itsellesi ja moitit itseäsi tekemistäsi virheistä. Saatat miettiä tekemisiäsi jälkikäteen, ja tuntea syyllisyyttä tai häpeää siitä miten olet toiminut. Saatat olla vihainen itsellesi koska olet joskus heikko, tunteellinen tai tarvitseva. Jos jotain pahaa tapahtuu sinulle, saatat ajatella että se oli ansaittua, etkä kaipaa myötätuntoa tai sääliä. Saatat olla rankaiseva myös lähimmäisiäsi kohtaan. Sinun on vaikea antaa anteeksi itsellesi ja toisille etkä hyväksy puolusteluja kovin helposti.

Riittämätön itsekontrolli
Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva

Olet hyvin impulsiivinen, annat mielijohteiden ohjata elämääsi. Sinun on vaikea keskittyä mihinkään pitkäksi aikaa, koska mieleesi tulee toimintayllykkeitä ja haluaisit tehdä jotain muuta. Sinun on vaikea hallita omia halujasi, tunteitasi ja mielen yllykkeitä. Et aina mieti tekojesi seuraamuksia, mikä saattaa sinut ongelmiin. Olet ehkä joutunut ongelmiin auktoriteettien kanssa. Elämäsi on enemmän tai vähemmän kaaoksessa. Sinun voi olla vaikea ilmaista vihaasi rakentavasti, vaan se ilmenee raivokohtauksina ja sopimattomana käyttäytymisenä. Itsekurin ja rajojen puute johtaa helposti riippuvuuksiin: juomiseen, tupakointiin, ylensyöntiin, seksiriippuvuuteen, nettiriippuvuuteen tai muuhun ongelmakäyttäytymiseen. Aloitat hankkeita hetken mielijohteesta, mutta hankkeet jäävät usein puolitiehen, ja niitä useita menossa yhtä aikaa. Tylsistyt ja pitkästyt helposti, ja sinusta saattaa tuntua etteivät rutiinitehtävät ole sinua varten.

Emotionaalinen estyneisyys
Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva

Sinun on vaikea ilmaista tunteitasi spontaanisti. Sinusta on hämmentävää ilmaista positiivisia kiintymyksen tai välittämisen tunteita toisille ihmisille. Uskot että tunteet on parempi pitää sisällään ja siksi pyrit kontrolloimaan itseäsi, varsinkin muiden seurassa.

Vaativuus
Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva

Olet vaativa itseäsi kohtaan, vaikka luultavasti itse pidät vaativuuttasi ihan kohtuullisena. Sinusta tuntuu, että koko ajan on tehtävä jotain, saatava aikaan tai pidettävä asiat ja tavarat järjestyksessä. Saatat olla perfektionisti, työnarkomaani tai arvostat asemaa, valtaa, rikkautta, materiaa ja kauneutta. Et voi olla tyytyväinen itseesi jos et täytä vaatimuksiasi - siksi tuntuu ettei mikään koskaan riitä, aina on jotain tavoittelemisen arvoista. Riittämättömyyden, epäonnistumisen, huonommuuden ja häpeän tunteet vaanivat ja iskevät ellet yllä koviin vaatimuksiisi. Ponnistelet välttääksesi näitä ikäviä tunteita ja se aiheuttaa sinulle ahdistusta ja stressiä. Sinun on vaikea rentoutua ja vain nauttia elämästä - olla tyytyväinen siihen mitä sinulla juuri tällä hetkellä on. Saatat olla enimmäkseen turhautunut ja ärtynyt itseesi ja toisiin. Loppujen lopuksi saavutukset kuitenkin tuntuvat tyhjiltä ja hamuat seuraavia tehtäviä ja haasteita. Jos päätät menestyä jossain, luultavasti menestyt siinä - osaamatta kuitenkaan pysähtyä nauttimaan menestyksestä.

Kaltoin kohtelu
Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva

Pelkäät, että ihmiset haavoittavat, huijaavat, loukkaavat, pahoinpitelevät tai käyttävät sinua jollain tavoin hyväkseen. Sinun on yleensä vaikea luottaa ihmisiin. Saatat suhtautua epäillen toisten aikomuksiin ja uskot läheistesi pettävän sinut tavalla tai toisella. Et päästä ketään lähellesi etkä uskalla avautua ihmissuhteissasi.

Ulkopuolisuus
Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva

Tunnet usein ahdistusta sosiaalisissa tilanteissa ja se saa sinut välttelemään niitä. Ehkä tunnet itsesi erilaiseksi, muita huonommaksi keskustelijaksi ja siksi ulkopuoliseksi. Uusien ihmisten kanssa tunnet olosi epämukavaksi ja hermostuneeksi etkä oikein tiedä mitä sanoisit. Pelkäät, että sanot tai teet jotain väärin. Saatat arkailla huomion kohteena olemista ja jännittää esiintymistä. Ahdistuneena mietit mitä muut ajattelevat sinusta. Olet ehkä tottunut välttelemään kanssakäymisiä ja sosiaalisia tilanteita siinä määrin että se tuntuu ihan luonnolliselta - kuitenkin jokin sinussa kaipaa samalla läheisempää yhteyttä kanssaihmisiin. Läheisissä suhteissa tunnet olosi varmemmaksi ja levollisemmaksi - voit olla enemmän oma itsesi.

Vajavuus
Tunnelukon voimakkuus: vahva

Olemassaoloasi leimaa arvottomuuden kokemus, joka ilmenee uskomuksena omasta kelvottomuudesta. Saatat puhua itsestäsi alentavaan sävyyn, olet kriittinen, ankara ja vihainen itsellesi. Ikään kuin sinussa olisi sisimmässäsi jotain häpeällistä ja vastenmielistä, joka pitää piilossa. Luultavasti peittelet ongelmiasi ja virheitäsi ja välttelet niistä puhumista ettei häpeän tunne valtaisi sinua. Joudut pitämään todelliset tunteesi ja ajatuksesi salassa, et halua myöntää muille olevasi tunteellinen tai tarvitseva ihminen. Esität ihmisille muuta kuin todella olet ja samalla pelkäät paljastumista.

Pessimismi
Tunnelukon voimakkuus: vahva

Olet pessimisti, ja kiinnität huomiota enemmän elämäsi kielteisiin kuin positiivisiin asioihin. Olet kova huolehtimaan ja murehdit tulevia tapahtumia tai tilanteita. Jos asiat tuntuvat menevän hyvin, se vaikuttaa vain väliaikaiselta. Jos jotain hyvää tapahtuu, odotat että jotain pahaa on tapahtumassa seuraavaksi.

Uhrautuminen
Tunnelukon voimakkuus: vahva

Sinusta tuntuu että sinun pitää olla mieliksi läheisillesi, ystävillesi, työkavereillesi, jopa ventovieraille. Olet oppinut huomioimaan toisten tarpeita herkästi ja niinpä omat tarpeesi jäävät helposti sivuun. Jos asetat omat tarpeesi etusijalle, tunnet todennäköisesti syyllisyyden tunteita. Saatat kokea voimattomuutta vaikuttaa elämäsi tapahtumiin ja toivot asioiden vain jotenkin järjestyvän. Et halua olla hankala vaan kiltti ja mukava, niinpä myönnyt helposti asioihin jotka eivät tunnu sinusta erityisen tärkeiltä. Joskus saatat ottaa välinpitämättömän "aivan sama" asenteen. Uhraudut vapaaehtoisesti koska muiden tarpeet ylittävät omasi. Yleensä pidät kiukkusi sisälläsi tai ilmaiset mieltäsi mököttämällä.

Tunnevaje

Tunnelukon voimakkuus: keskivahva

Sinusta tuntuu että kukaan ei tyydytä rakkauden ja huolenpidon tarvettasi, ja luultavasti uskot ettei kukaan todella kuuntele eikä ymmärrä sinua. Saatat välttää rakkaussuhteita, suhteet jäävät lyhyeksi tai sitten suojaat itseäsi ihastumalla henkilöön joka ei ole saatavilla. Saatat ihastua kylmiin, torjuviin, pidättyviin ja vähän antaviin henkilöihin. Jokin heissä viehättää sinua.

Epäonnistuminen
Tunnelukon voimakkuus: keskivahva

Uskot olevasi tuomittu epäonnistumaan, ikään kuin sinulta puuttuisi jotain olennaisia taitoja tai kykyjä. Saatat uskoa että et osaa tai et kykene tekemään jotain, ja siksi viivyttelet etkä ole halukas yrittämään tosissasi. Saatat verrata itseäsi muihin ja pitää itseäsi epäonnistuneena, huonompana tai lahjattomampana kuin toiset. Ajattelet että toiset ovat menestyneet paremmin, etkä anna arvoa omille saavutuksillesi - aina löytyy joku joka on menestynyt tai pärjännyt paremmin.

Suojattomuus
Tunnelukon voimakkuus: keskivahva

Olet kova huolehtimaan ja usein peloissasi - koet olosi turvattomaksi. Murehdit kohtuuttomasti terveyttäsi, vaaroja tai onnettomuuteen joutumista, taloudenhoitoa tai kontrollin menettämistä. Pelkosi saattavat aiheuttaa sinulle ahdistus- tai paniikkikohtauksia - tai sitten olet jatkuvasti enemmän tai vähemmän ahdistunut etkä voi nauttia arjesta. Saatat turvautua riippuvuuksiin ahdistuksen helpottamiseksi. Pyrit varmistumaan että olet turvassa.

Hylkääminen
Tunnelukon voimakkuus: keskivahva

Menetyksen pelko ohjaa elämääsi - olet huolissasi yksin jäämisestä. Uskot että läheisesi kuolevat tai jättävät sinut. Pelkäät jääväsi yksin ja luultavasti takerrut läheisiin ihmisiisi, mutta samalla karkotat heidät luotasi - pahin pelkosi on kuin itseään toteuttava ennuste. Menettämisen pelkoa seuraa luottamuksen puute joka tulee usein ilmi kontrollointina, omistushaluisuutena ja mustasukkaisuutena. Riippuvuudet voivat olla selviytymiskeinosi, joilla yksinolon aiheuttama ahdistus tuntuu siedettävämmältä. Vaikka suhde olisi vakaa, se luultavasti tuntuu vain väliaikaiselta - ikään kuin se olisi koko ajan vaakalaudalla. Saatat itse epätoivoissasi uhata erolla, ikään kuin testataksesi odotustasi - joko suhde nyt päättyy. Ehkä pidät välillä välimatkaa ystäviisi, ettei heistä tule liian tärkeitä sinulle.

My rosekingdom

2009-09-18T03:26:00.000-07:00

Minun on todella pitkään pitänyt tehdä postaus huoneestani - päätin tehdä sen kun Takku teki omasta huoneestaan, mutta jotenkin se on aina jäänyt... No, nyt kipeänä ollessani voin aivan hyvin käyttää aikani siihen.

Pari asiaa kuitenkin tähän alkuun:
olen materialisti
olen hifisti
Myytin nykyiseen huoneeseeni puolitoista vuotta sitten, ja se on saanut ilmeensä pikkuhiljaa.
Olen sisustanut huoneeni jokaista neliösenttimetriä myöten itse, alkaen verhotangon nupeista aina kaappien vetimiin asti.
Osoittaen joko huonoa tai hyvää makua.
Ihmiset ovat usein huoneestani montaa mieltä. Joidenkin mielestä se on räiskyvä, joidenkin mielestä post-moderni. Joidenkin mielestä aivan kamala.
Minusta se on kuin omistajansa.

Noniin, let's begin.
Huoneeseeni astutaan heti aulasta.

Kun tulet ovesta sisään...

...näet tämän.

Huoneeni on vain noin 10 neliötä kooltaan, joten sisustaminen toimivaksi on ollut aika haasteellista. Toisaalta pieni huone on kodikas.

Kun käännytään takaisin tulosuuntaan...

siinäpä tietokonealttarini sekä ovi, josta näkyy aulan läpi keittiöön.

Työpöytäni on noin 2,5 metriä pitkä, ja se tuppaa keräämään kummallista tavaraa. Laskutilaa jää loppujen lopuksi aika vähän TV:n, maalaustelineen, printterin ja tietokoneen lomaan.

Siinä on yksi huoneeni nurkista.
Työpöydän yläpuolella on kolme rihkamahyllyäni.

Alimmalla hyllyllä on useimmiten pelaamani PC-pelit, lukemattomat lehdet, korurasia, säästöpossu [puhelinkoppi, Lontoon tuliaisia], matkamuistoja omilta reissuilta sekä muilta, tuikkulyhtyjä sekä koriste-esineitä.
Toisella hyllyllä Korruptin antama maalaus sekä kumiankkakokoelmani.

♥

Siirtykäämme nyt vastapäivään.

Toinen nurkka huoneestani: sänky, yöpöytä sekä nörttihyllyni.

Koska huoneessani on hyvin rajoitetusti seinätilaa, sängyn yläpuolella oleva juliste vaihtuu aika useasti - tällä hetkellä siinä komeilee X wall scroll.
Tyynyt ovat suuri intohimoni, ja niitä pitäisi hommata lisää.
Verhot ovat Marimekon verhoilukangasta, jota sain ilmaiseksi. Tumman purppura sävy on mielestäni ihana, ja kangas on mukavan paksua ja pitää huoneen pimeänä kesäaamuisin.
Verhotangon nupista roikkuu karvanopat sekä kaksi Iron Maiden backstage-passia

Nörttihylly ja yöpöytä.
lukulamppu on tehty valkoviinipullosta
taulu on yhden lemppari suomalaisen nykytaiteilijan akvarellityö
nörttihyllyssä enimmäkseen levyjä ja sarjakuvia. DVD:t muuttivat kaappiin jo vuosi sitten tilan puutteessa...
Ja kovaäänisten välissä on V-figuuri.

Järjestyksessä kolmas nurkka:

kaappi, kitara, vaatekaappi ja nörttihylly
vaatekaappini ovi on toiminut myös ilmoitustauluna maalattuani sen magneettimaalilla
peilin viereen on kiinnitetty viisi kumiankkakorttia IKEA:sta

Yhä vastapäivään...

Kaappi, johon on kätketty paljon nörttiyttä, mm. DVD:itä, sarjakuvia sekä erilaisia lehtiä.
vaatenaulakko ja Pink Floyd -juliste

kaapin päällä lisää keräilyharrastusta: lasipulloja ja viuhkoja.
yleensä kaapin päällä on myös kitarani kotelo, nyt se on muualla.
ja tietenkin Pink Floyd -kello.

Väsäsin vielä pohjapiirroksen huoneestani:

Siinäpä se.

Uutta ilmettä

2009-09-16T09:20:00.000-07:00

En ole kirjoittanut pitkään aikaan, vaikka kaikenlaista on tapahtunut. Viime kirjoituskerrasta taitaa olla melkein kuukausi, huhhuh! Aika rientää.

Kuten varmaan huomata saattaa, blogi on saanut ainakin osittain uuden ulkoasun. Olen ideoinut banneria jo pitkään, mutta vihdoinkin sain sellaisen toteutettua - eikä siinä mennyt kuin pari tuntia.
Myös minä olen saanut uuden ilmeen - kävin värjäämässä hiukseni vihdoinkin. Viimeksi värjäsin toukokuussa, eli... olin jo aika hirvittävän näköinen. Nyt punainen 66,6-sävyn loiste on takaisin tukassa!

Koulu on alkanut pikkuhiljaa mennä omalla painollaan. Osaan jo kävellä oikeaan luokkaan muistan jopa opettajieni nimet [melkein]. Kurssivalinnat on tehty ensimmäiselle vuodelle. Tietenkin kotona täytyy tehdä paljolti hommia, olen tippunut jo matikasta kärryiltä sekä muuta mukavaa, mutta noin pääasiallisesti motivaationi on korkeammalla kuin vuosiin. Tiedän minne olen tähtäämässä ja mitä minun täytyy tehdä sen eteen.
Toivottavasti näin jatkuu, sillä terapiani on loppumassa marraskuun loppuun mennessä.
Koeviikkoon on alle kaksi viikkoa. Täytyy ottaa rauhallisesti.

Olen ehtinyt olla tässä kipeänäkin jo kaksi kertaa - yhden kerran poskiontelontulehduksessa ja tällä hetkellä olen kummallisessa flunssassa, joka on kestänyt jo yli puolitoistaviikkoa. Kävin eilen lääkärissä ja sain sairaslomaa loppuviikoksi, mutta tuskinpa käytän sitä.

Koulukiireet tälle viikolle sekä flunssaisuus pilasivat tämän vuoden Sarjakuvafestivaalit. En ehtinyt kuin pyörähtää Glorialla tsekkailemassa mm. Makedonian myyntipöytiä sekä vähän muuta, kun piti jo lähteä... Sain pari ostosta tehtyä: Enki Bilalin albumin Tapaamme pariisissa sekä melkein painotuoreen Egmontin Shokki-kokoelma-albumin. Näitä olenkin sitten lueskellut kun olen ehtinyt.
Sarjisfestareilta lähdin vikkelästi himaan tekemään kouluhommia, ja sieltä bussilla Koivukylään Korruptin luo. Olimme sopineet Netalle leffaillan jo Animeconin aikoihin, ja sehän pidettiin. Heräsin kymmeneltä ja painelin takaisin kotiin kuuden tunnin yöunien jälkeen jatkamaan äidinkielenesseetä...

Siinäpä ne tämän hetkiset lukemiset. Loistavaa luettavaksi pimenevinä syksyn iltoina kynttilänvalossa...

Alles klar, oder?

2009-08-19T08:21:00.000-07:00

Koulu on alkanut.
Ensimmäinen päivä Itäkeskuksen lukiossa oli enimmäkseen turhauttava ja vituttava. Olin herännyt kuudelta ja matkustanut yli tunnin vain 4 tunnin lässytyksen takia. Eilen illalla pää oli vielä sekaisin monimutkaisista ruokailuvuoroista ja tuntijärjestelmistä mutta eiköhän se siitä.
Illalla pyörin sängyssä monta tuntia, peläten että bussipysäkkini Viikissä katoaa yön aikana. Sydän löi liian tiuhaan ja katto pyöri. Ehkä se oli sitä jännitystä.
Odotan jo opiskelemaan pääsyä. Tänään kurssien ensimmäiset tunnit olivat enimmäkseen kirjan sisällysluettelon esittelyä [mitä pelkäsinkin] ja muuta verryttelyä vaikka aikataulu on tiukka. Nauroin perseeni irti ensimmäisellä B3-saksan tunnilla nauhan ääntämisohjeille sekä maikalleni. Onneksi musiikin ja äidinkielen maikat vaikuttavat loistavilta tyypeiltä.

Suuret muutokset niin musiikin maailmassa kuin omassanikin ovat kumpuilleet ja kupruilleet inspiraatiota, joista yksi liittyi piirtämiseen. Suuriin muutoksiin liittyy mm. Miyaville syntynyt tytär Lovelie Miyavi Ishihara [石原愛理雅 Ishihara Airi Miyabi].

01 - todella hieno, jostain syystä keltainen, viivaluonnos.

02 - B6 lyijäri käyttöön ja varjoja, varjoja, varjoja!

03 - varjoja, varjoja, varjoja - kumia, kumia, kumia!

04 - ja samalla linjalla jatketaan. Minun metodini lyijäripiirtämisessä on se, että väritän melkein koko paperin mustalla ja kumitan vaaleat alueet esiin.

05 - sitten Airin kimppuun. Lasten piirtäminen on hiton vaikeaa, kuten myös kankaan laskosten. Jätin suosiolla nallekuviot piirtämättä.

06 - valmis!

Työn touhussa...
Mallikuvan käyttäminen oli hyvä tekosyy tuijotella Miyavin sileitä rintalihaksia pari iltaa.

Kaksi uusinta suherrusta...
Yukke vaatii ehkä pari korjausta. Teen ne jos jaksan.

ps. Depeche Mode 2.2.2010 Hartwallilla - osui juuri koeviikolle...!

esimulkaisut

2009-08-17T02:50:00.000-07:00

JapanPop 5/09 sivu 15

Päästiin sitten Korruptin ja Netan kanssa ihan lehteen. Skenpisteet laskee niin että ropisee, mutta onhan se silti hienoa! Siis päästä lehteen. Ei se että streetkredu menee.

Maanantain Korkeasaari reissun jälkeen tuli käytyä Helsingissä vielä pari kertaa. Keskiviikkona kävimme gootti.netin kanssa Suomenlinnassa mittailemassa. Tietenkin keskiviikkona piti sataa, joten suurimman osan ajasta istuimme luolissa Bela Lugosi -ilmastossa sekä Suokin kahvilassa. Eilen kävimme melkein samalla porukalla grillaamassa Mustikkamaalla. Ja tottakai sinäkin päivänä oli sateenuhkaa. Heräsin sunnuntaiaamuna rankkasateeseen. Kuitenkaan grillatessa ei roiskauttanut kuin pari kertaa ja saimme hyvin syötyä ja rupateltua. Taruisen Aaveen kanssa mesosimme saksalaisesta ekspressionismistä ja Jenaldon kanssa pelkäsimme että keesit syttyvät tuleen. Pari kertaa grillistä kyllä roihahtikin ihan kunnon liekit ja herkkusienet kärtsäsivät kunnolla. Myös vaahtokarkkeja tuli lämmitettyä. Alkoholipitoisia taisi olla vain yksi tölkki mukana Pertulla, mutta silti meno oli aika villiä paikka paikoin. Epäilimme sienihöyryjä sekä minun tuomaani Marli Vitalia.
Illalla menimme vielä Taruiselle Aaveelle pyörähtämään vessassa ja kahvilla - sitten Mellunmäkeen metrolla ja kotiin nukkumaan!

めざめれば!

Mezamereba...!

Piirsin YUKKEn MUCCusta. YUKKE on aina ollut pottatukassaan ihan hillittömän söpö, ja löysin todella upean referenssikuvan joten päätin vihdoinkin toteuttaa idean - nopea lyijärityö syntyi parissa tunnissa [n. 2-2½h]. Muutamia korjauksia pitää ehkä tehdä, mutta toistaiseksi... saa olla.

Tänään Korrupti ja minä pidämme rokulipäivän meillä. Huomenna alkaa koulu.

ex-tempore

2009-08-11T03:23:00.000-07:00

Tasan viikko lomaa. Vielä/enää - en tiedä kummin ajatella.

Lähdin eilen ex-tempore Korkeasaareen nuun, Wlepun ja Texin kanssa. Olihan se aika laimeaa Antwerpenin jälkeen, mutta oli meillä kuitenkin hauskaa. Kuviakin tuli otettua [145 kpl], mutta nuu niitä enimmäkseen otti kunnon kamerallaan. Itse olin ottanut vain pikkupokkarin mukaan.

Kilpikonnat oli kivoimmat.

Matkalla takaisin Kauppatorille näimme taivaalla kolme kuumailmapalloa.

Olen yhä hieman kipeänä. Olen katsonut enimmäkseen leffoja ja piirtänyt, vaikken ole saanutkaan kuin yhden lyijärityön valmiiksi.

Kaoru II
eli Kaoru Niikura Dir en Greystä.
Kaoru on kova tyyppi.

Kummallista miten on voinut alkaa pitää bändeistä, joista joskus ajatteli ettei niitä voi kuunnella biisiä enempää. Kuten LUNA SEA ja Die en Grey. On se kummallista.